Petteri Pietikäinen
Weimarin tasavalta ja innovaatio-Suomi
9.7.2008
Onko olemassa erityisen luovia aikakausia? Tätä kysymystä olen joskus pohtinut. Mieleeni on tullut neljä aikaa ja paikkaa: Antiikin Kreikka esisokraatikoista Aristoteleeseen (selvä tapaus), renessanssiajan Italia (yhtä selvä tapaus), Skotlannin valistus 1700-luvulla (järjen riemuvoitto) sekä 1800-1900-lukujen vaihde saksankielisessä Euroopassa. Tuolloin kukoistivat niin taide kuin tiede, poliittinen ajattelu ja taivaita tavoitteleva utopismi. Oma lukunsa on Weimarin tasavalta (1919-1933), joka on kiehtonut minua siitä asti kun aloin lukea historiaa tai paremminkin ymmärtää historiaa.
Weimar kiehtoo minua, koska Saksa koki vajaassa 15 vuodessa enemmän sekä älyllisesti että poliittisesti kuin useimmat Euroopan maat sadan vuoden aikana. Ensimmäisen maailmansodan perintö loi tasavaltaisen, kiihkeän ja modernin Saksan, mutta se loi myös ne idut, joista versosi kansallissosialismi ja Kolmas valtakunta. Poliittiset ja taloudelliset kriisit seurasivat toisiaan, ja maailmanlaajuinen lama 1930-luvun alussa merkitsi lopullista lähtölaskentaa Weimarin tasavallalle. Tämän kaaoksen, kurjuuden, epävarmuuden ja vastakkainasettelun ristipaineessa luotiin suuria asioita kvanttifysiikasta ja arkkitehtuurista kirjallisuuteen, elokuvaan ja teatteriin. Myös valokuvaus, journalismi, kabaree ja kahvilakulttuuri kukoistivat, ja vapaamielinen Berliini nousi yhdeksi maailman kulttuurikeskuksista.
Orson Wellesin esittämä roolihahmo Harry Lime vertasi elokuvassa Kolmas mies kuohuvan Italian ja seesteisen Sveitsin kulttuurista perintöä: Italia on tuottanut Galileon, Da Vincin ja Michelangelon, Sveitsi puolestaan – käkikellon. Weimarin Saksa kuohui vähintään yhtä dramaattisesti kuin renessanssiajan Italia.
Weimarin hyvä perintö voisi toteutua innovaatioideologian kyllästämässä Suomessakin, kunhan vain tuetaan ja rohkaistaan erilaisia ajattelutapoja ja toimintoja, myös näennäisen hyödyttömiä. Nykyinen innovaatiopolitiikka muistuttaa turhan paljon neuvostoliittolaista suunnitelmataloutta. Valtaa edustava politbyroo virkamiehineen pyrki luomaan Neuvostoliitosta tehokkaan teollisuuskoneen tai superorganismin, joka tuottaisi vaurautta ja hyvinvointia massoille ja valtaa valtiolle. Mutta ihmiset eivät toimi aina ohjesäännön tai suosituksen mukaan, eikä ajattelu lähde uusiin sfääreihin käskystä. Suomi ei ole Neuvostoliiton henkinen perillinen, mutta mielestäni innovaatioideologiamme on turhan monistinen, ylisuunniteltu ja keskustelua välttelevä. Uusia nokioita ei luoda muistioilla, asetuksilla ja päätöksillä vaan antamalla lupaaville ja lahjakkaille ihmisille resursseja ja väljyyttä toimia.
Yliopiston tutkijat ovat tunnetusti lahjakkaita ja aikaansaavia, miksei siis annettaisi heille lisää rahaa ja aikaa omiin tutkimuksiin, myös sellaisiin, jotka ensi näkemältä vaikuttavat turhilta tai kaistapäisiltä. Nyt tutkijoiden tulisi olla luovia loputtoman raportointi-, evaluaatio-, hallinto- ja opetusrumban lisäksi ja ohessa, usein määräaikaisesti ja turpeeseen sidotun talonpojan vapausasteella. Yliopistoista on tullut liiaksi tutkintotehtaita, tieteellinen työ ja ajattelu ovat lapsipuolen asemassa. Asian pitäisi olla juuri päinvastoin. Mielekäs työ ja riittävät aika- ym. resurssit lisäävät myös työhyvinvointia, ja motivoituneet tutkijat ovat valtava kulttuurinen voimavara.
Weimarin tasavalta tuotti kuolemattomia kulttuurisia aarteita ilman valtiollista innovaatiopolitiikkaa. Nyky-Suomessa hehkutetaan korkeaa osaamista ja innovaatioita kuin mitäkin mantraa samalla kun tohtoreita valmistuu pätkätöihin, työttömäksi tai pelkkää peruskoulutusta vaativiin tehtäviin. Elinkeinoelämä tunnetusti karsastaa tohtoreita, vaikka juuri he ovat se ryhmä joka muuttaa innovaatiomantrat todellisuudeksi.
Toisinaan innovaatiohehkutus nousee kiusallisen yltiöpäisiin ja nationalistisiin mittoihin. Filosofi Pekka Himanen päättää ”Suomalainen unelma ”-innovaatioraporttinsa runoon, joka olisi riemastuttava jos se olisi kirjoitettu kieli poskella, kunnianosoituksena saksalaiselle dadaismille. Himanen vaikuttaa kuitenkin olevan tosissaan:
Meillä on Nokia,
meillä on jääkiekon MM-joukkue
meillä on musiikin uusi menestystarina
But you ain’t seen nothing yet
Paljon enemmän on vielä tulossa
kuin mitä tähän mennessä on nähty!
Innovaatioelämys olisi täydellinen, jos runonlausunnan taustalla kuuluisi Finlandia ja kaiken päättäisi jääkiekkoselostaja Mertarannan “Ihanaa Leijonat, ihanaa!”
Nyt olisi tilausta innovaatioaiheiselle satiirille.
Blogin kirjoittaja on Suomen Akateemian VALTA- ja Työn ja hyvinvoinnin tulevaisuus - tutkimusohjelmien ohjelmapäällikkö.