Sanna Lehtonen
Kesäisiä kalamietteitä
27.8.2010
Istuskelen tutulla onkipaikallani rantakalliolla Katriinansaaressa. Olen juuri pujottanut madon koukkuun ja tyytyväisenä alan odotella, että nappaako. Tiira liitää ohitseni sirosti, kiertelee ja kaartelee etsien omaa saalistaan. Laineiden liplatus on rauhoittavaa, ja laiskasti seurailen kohon iloista pomppimista aallonharjalta toiselle. Ajatukseni pomppivat verkalleen kohon lailla, ja huomaan mietiskeleväni syksyä ja tulevia uusia työprojekteja, nekin osittain kalojen parissa. Ei sentään ahventen, vaan seeprakalojen.
Tutkimme laboratoriossani munuaisen suodatustoimintaa, keskittyen etenkin sen häiriöihin diabetekseen liittyvässä munuaiskomplikaatiossa. Työmme on suurelta osin solubiologiaa ja proteiinibiokemiaa, ja hyödynnämme projekteissamme paljon viljeltyjä soluja. Mutta aivan kaikkea ei voi tehdä soluilla, ei etenkään tutkia munuaisen suodatustoimintaa, ja jyrsijämallien käyttäminen on usein hidasta ja tietysti myös kallista. Parin viime vuoden aikana olemme siirtyneet kokeilemaan miten seeprakala toimisi meillä tutkimusmallina. Ei tämä meidän oma keksintömme ole - seeprakalaa on käytetty aikaisemminkin munuaistutkimuksissa, ja sen avulla on pystytty osoittamaan useiden munuaiskeräsen epiteelisoluissa ilmentyvien valkuaisaineiden olevan välttämättömiä munuaisen suodatustoiminnan ylläpitämiselle. Seeprakalaa käytetään paljon etenkin kehitysbiologisissa ja geneettisissä tutkimuksissa. Tutkimuskirjoon kuuluu mm. kudosten regeneraatio-, neurobiologia-, energiatasapaino- ja käyttäytymistutkimus, viime mainitun osalta niinkin eksoottiselta kuulostava alue kuin unen geneettinen tutkimus. Meitä itseämme kiinnostaa diabetestutkimus, ja tähänkin tarkoitukseen seeprakala tarjoaa hyvän tutkimusmallin.
Mikä tekee seeprakalasta houkuttelevan tutkimusmallin, jota sovelletaan näinkin erilaisissa tutkimusasetelmissa? Seeprakala on pieni, se on halpa ylläpitää ja lisääntyy nopeasti. Alkiot kehittyvät ulkoisesti ja ovat alkuvaiheessa värittömiä, mikä mahdollistaa niiden analysoinnin elävänä mikroskopoimalla. Tutkimusta helpottamaan on kehitetty seeprakalakantoja, jotka ilmentävät fluoresoivia markkereita tietyissa kudoksissa, ja onpa kehitetty myös seeprakalakanta, joka on aikuisiässäkin väritön. Fluoresoivia seeprakaloja myydään lemmikeiksi ainakin suuren rapakon takana, mutta EU:n alueella nämä geenimuunnellut lemmikkikalat ovat kiellettyjä. Geneettisiä tutkimuksia helpottaa seeprakalan genomin varsin kattava tuntemus, joskin tutkimusta häiritsee genomin osittainen kahdentuminen. Vaikka seeprakala ja ihminen ovat ulkoasultaan aika erilaisia, ovat monet niiden kehitysbiologiset ja fysiologiset prosessit samankaltaisia, ja seeprakalasta löytyy monien ihmisten sairauksiin liittyvien geenien ortologit. Seeprakala onkin noussut houkuttelevaksi tutkimusmalliksi monille sairauksille, ja sitä voidaan hyödyntää myös potentiaalisten lääkeainekandidaattien seulonnassa, mihin mekin tähtäämme uusissa tutkimuksissamme. Täysin seeprakala ei tietenkään korvaa nisäkäsmalleja, mutta tarjoaa kuitenkin hyvän vaihtoehdon soluviljelymallien ja nisäkäsmallien välimaastoon.
Tiira syöksähtää aaltoihin ja nousee takaisin ilmaan, nokassa välähtää kiiltävä - lähestulkoon fluoresoivalta näyttävä - kala. Oma kalaonneni tänä aurinkoisena kesäpäivänä ei ole ollut yhtä hyvä kuin tiiralla, ja jäänkin, silti ihan tyytyväisenä, odottelemaan syksyä ja uusia haasteitamme seeprakalojen parissa, mielessäni toivoen suurta saalista.