Helsingin yliopiston opintokokonaisuusuudistus mietityttää
24.8.11
Akatemiatutkijana minusta tuli reilu vuosi sitten Helsingin yliopiston henkilökuntaa. Henkilökunnan jäsenenä olen kevään aikana joutunut mukaan yliopiston syksyllä 2012 voimaan astuvien opintokokonaisuusuudistusten valmistelun pyörteisiin. Prosessi on ollut hurja. Uudistuksen seurauksena Afrikan tutkimus, Arabian kielen ja islamin tutkimus, Assyriologia, Egyptologia, Iranistiikka ja Seemiläiset kielet ja kulttuurit muodostavat yhden yhtenäisen aineen. Aineesta valmistuvan kandidaatin tulisi, mikäli aineen nimikkeellä on mitään todellista substanssia, hallita ammattilaisen tavoin kaikkia yllämainittuja aineiden tietoja ja taitoja.
Opinnot aloitetaan aineen yhteisillä opinnoilla. Teoriassa opiskelija voi alkeiskurssin puitteissa valita toivomansa erikoistumissuuntauksen mukaisen kielen. Käytännössä opetuksesta vastaavat ensisijaisesti vakinaisen viran omaavat henkilökunnan jäsenet, joten pahimmassa tapauksessa esimerkiksi hieroglyfien ja egyptin klassisen kielen alkeiskurssi järjestetään vain, jos laitoksella on mahdollisuus palkata tuntiopettajia. Alkeiskurssi pidetään tällöin ehkä vain joka kuudes vuosi (kielivaihtoehtoja on kuusi). Vielä pahempi skenario on, ettei sellaista järjestetä enää ikinä. Jotta opiskelija voisi jatkaa opintojaan egyptologian parissa, hänen on tällöin itsenäisesti opeteltava kielen alkeet ja hieroglyfit, jotta voisi osallistua uuden opintokokonaisuuden alkeiskursseja seuraaviin egyptologian erityiskursseihin. Tilanne on sama opintokokonaisuuden yhteisen historian ja kulttuurin alkeiskurssin kohdalla. Reaalitiedon itsenäinen opettelu on kuitenkin helpompaa kuin itsenäinen vieraan kirjoitusjärjestelmän ja kielen opiskelu.
Pohdittuani kesän mittaan kaikkea, mitä opintokokonaisuusuudistus käytännössä tarkoittaa, mieleni on ollut pohjamudissa. Yliopistojen päättäjät ovat keksineet mitä nerokkaimman tavan lakkauttaa heidän mielestään tällaiset täysin turhat pienet humanistiset aineet niitä näennäisesti lakkauttamatta.
Ja vaikka kävisikin niin, että egyptologian kaltaisten aineiden olemassaolo jatkuisi sinnikkäiden, innostuneiden ja paljon itsenäistä opiskelua suorittavien lahjakkaiden opiskelijoiden voimin, on pakko kysyä, miten substanssinsa osalta alimitoitetun opinto-ohjelman puitteissa voidaan tuottaa kansainvälisiä huippututkijoita? Toisaalta, tehdasmaiseen liukuhihnatutkintotuotantoon ihastuneiden yliopiston päättäjien mielestä niin tutkijat kuin tutkimus (kansainvälisesti lahjakkaista tutkijoista ja tutkimustyöstä puhumattakaan) näyttävät olevan täysin turhia ja hyödyttömiä. Tämä tuli täysin selväksi, kun jouduin täyttämään Helsingin yliopiston 1600 tunnin vuosityösuunnitelmalomaketta. Opetukselle, artikkeleille ja konferensseille löytyivät omat sarakkeensa, mutta tutkimustyön tekemiselle ei kaavakkeessa ollut sarakkeen saraketta. Helsingin yliopiston palveluksessa olevan akatemiatutkijan ei siis oleteta tekevän tutkimustyötä lainkaan! Kun tiedustelin asiasta hallinnollisen henkilökunnan edustajalta, sanottiin, että ”no, kirjaa nyt sitä tutkimukseen käytettävää työaikaa sinne jonnekin”. Luojalle kiitos, että maassamme on Suomen Akatemian kaltainen taho, joka ihan oikeasti arvostaa ja tukee kansainvälisesti korkeatasoisen Suomessa harjoitetun tieteen tekemistä, siis myös humanististen tieteiden tutkimusta.
Egyptologian ja Assyriologian kaltaisten aineiden olemassaolo maassamme liittyy myös suureen periaatteelliseen kysymykseen siitä, onko Suomi sivistysvaltio vai ei. Länsimaisen kulttuurin juuret ulottuvat kauas muinaiseen Lähi-itään. Tietoa tästä menneisyytemme aspektista ylläpidetään vähintäänkin yhdessä yliopistossa jokaisessa sivistysvaltiossa. Jos ja kun päättäjät Suomessa nyt näyttävät valinneen sivistyksestä pois vievän tien, täytynee sitten pohtia mihin raja vedetään. Mehän voisimme esimerkiksi myös lopettaa haarukoiden käytön. Siitäkin saisi kansantaloudellista säästöä, kun kouluihin ja ravintoloihin ei enää tarvitsisi hankkia tuota elitististä sivistystä edustavaa kapinetta. Suomalainen barbaari pärjäisi pelkällä lusikalla. Kaiholla muistelen erästä ajatustenvaihtoa professorini kanssa Leidenin yliopistossa Alankomaissa. Keskustelimme muinaisegyptiläisten naisten asemaa käsittelevän väitöskirjakäsikirjoitukseni sisällöstä ja naisten asemasta yleisesti. Professorini Joris Borghouts kysyi minulta kesken kaiken: ”Oletko lukenut Balzacin alkuperäiskäsikirjoituksia?”. Hän ei siis kysynyt olinko lukenut Balzacia. Olimme sivistysvaltiossa.
Jaana Toivari-Viitala