Pirjo Hiidenmaa

Aineistot hyötykäyttöön tutkimuksessa

3.1.2011

Harva tutkija voi tehdä mitään ilman kunnon aineistoja, joiden pohjalta kysymyksiin haetaan vastauksia. Monet tutkimushankkeet aloittavat työnsä aineistojen keruulla ja käsittelyllä. Kun hanke päättyy, aineisto on tietenkin tullut arvokkaasti analysoiduksi mutta ei välttämättä vielä kokonaan tyhjennetyksi. Siitä saattaisi olla hyötyä ja iloa vielä muillekin tutkijoille.

Aineistojen saantiin, yhteiseen käyttöön ja säilytykseen on tartuttu tällä vuosituhannella monessakin paikassa. Vuoden 2009 keväällä valmistui työryhmän mietintö Tutkimuksen tietoaineistot . Olennaisen käsikirja päättäjille (www.csc.fi). Tältä pohjalta tehdään jatkosuunnitelmia siitä, millaisia toimia tarvitaan, jotta aineistojen helppokäyttöisyys ja johdonmukainen hallinnointi etenisi. On uudistettava lakeja, on koulutettava tutkijoita, on kehitettävä aineistojen tallennusta ja metatietoja jne.

Vaatimukset tiedon avoimesta saatavuudesta (ns. Open access) ovat johtaneet aineistojen kehittämiseen. Julkisilla verovaroilla koottu aineisto tulee mahdollisuuksien mukaan saattaa koko tutkijayhteisön käyttöön.

Euroopan digitaalinen agenda on yksi unionin seitsemästä suunnitelmasta, joilla toteutetaan Eurooppa 2020 –tavoitteita. Siinä esitetään, millä keinoin tietoa ja aineistoja kehitetään vaivattomasti niin tutkimuksen, elinkeinoelämän kuin muunkin elämän tarpeisiin. Samaa kieltä aineistojen saatavuudesta ja pääsystä tietoon puhuvat e-tiedesuunnitelmat. Kansallinen digitaalinen kirjasto on niin ikään yksi konkreettinen ilmentymä siitä, että aineistojen tallennus ja saanti on aivan keskeistä sekä tutkijoille että muillekin tiedon etsijöille.

Suomen Akatemia on muutaman vuoden ajan pyytänyt hakijoilta aineistonhallintasuunnitelmaa tutkimussuunnitelman osana. Siinä pyydetään vastausta neljään kysymykseen: miten aineisto hankitaan, miten sitä käytetään ja säilytetään sekä miten myöhempi käyttö mahdollistetaan. Hakijoiden on myös selvitettävä aineiston omistus- ja käyttöoikeudet.

Akatemia ei edellytä, että aineistot oikopäätä jaetaan Internetin kautta kaikille halukkaille. Pikemminkin edellytetään järjestelmällistä dokumentaatiota aineiston olemuksesta, sen tallennuksesta ja siitä, millä ehdoilla se on myöhemmin käytettävissä. Joskus riittää asianmukainen kuvaus, ettei esimerkiksi videoitua aineistoa saa siirtää eteenpäin tai että se on nähtävissä vain tutkijan luvalla. Jos videoiden puheet on tallennettu kirjoituksena ja puhujien tunnistaminen on tehty mahdottomaksi, aineiston siirtäminen on toinen juttu. Tästäkin on hyvä sopia alkuperäistä aineistoa kerättäessä. Suotavaa on lupia pyytäessä jo ennakoida monenlaisia tulevia käyttötapoja. Helpointa aineistonhallintasuunnitelman laatiminen on niille tutkijoille, jotka voivat kertoa hyödyntävänsä julkisen tietolähteen, rekisterin, tekstipankin tai vaikkapa Yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston aineistoja.

Helppohan se on sanoa

Yleisellä tasolla asia on mutkaton. Kaikkien on helppo allekirjoittaa periaatteet tiedon vapaudesta. Käytännössä mutkia ja pullonkauloja tulee runsaasti.

Aineistoja on monenlaisia. On konkreettisia esineitä. On laadullisen tutkimuksen aineistoja, joita kerätään ja käsitellään hitaana käsityönä. On numeerista tietoa, jota voidaan kerätä monin eri tavoin. Näitä kaikkia ei voi tallentaa ja jakaa samalla tavalla.

On valmiita aineistoja arkistojen tai tutkimuslaitosten kätköissä ja toisia aineistoja, joita vasta hahmotellaan uusissa tutkimussuunnitelmissa. Lisäksi lähes kaikkialla – hallinnossa, koulutuksessa, päätöksenteossa - syntyy aineistoja, jotka voivat osoittautua kiinnostaviksi tutkimuksen kannalta, kunhan ne vain tunnistetaan ja tallennetaan niin, että ne ovat johdonmukaisesti ja luotettavasti käytettävissä. Luettelot ja tilastot eivät sellaisenaan riitä; tarvitaan runsaasti metatietoa eli selostusta aineistojen keruusta, periaatteista, luokittelusta ja ryhmittelystä.

Yleinen ja hyvä tavoite on, että aineisto ei jää yksittäisen tutkijan työhuoneen uumeniin vaan muutkin pääsevät siihen käsiksi. Mitä tahansa aineistoa ei kuitenkaan voi pistää julkiseen levitykseen tuosta vain. Tutkijoiden on otettava huomioon mm. yksityisyydensuoja ja tekijänoikeus. Jos tutkimusaineistoksi kerätään haastatteluja tai videoita, tarvitaan lupia. Tällöin on otettava huomioon, mitä luvassa pyydetään: saako aineistoa käyttää vain yhdessä nimetyssä hankkeessa vai rajoituksetta ylipäätään tutkimuksessa, saako aineistoa käyttää myös opetuksessa, saako aineistoja julkaista ja jos saa, niin millä tavoin jne.

Yhteiskuntatieteellisen tutkimuksen aineistoja tallennetaan keskitetysti Tampereelle Yhteiskuntatieteelliseen tietoarkistoon. Mihin luovuttavat humanistit omat keruunsa ja kokoelmansa: mihin kielen tutkija, litteroimansa haastattelut, mihin uskontotieteilijä informanteilta keräämänsä vapaat kirjoitukset jne. Vielä ei ole olemassa yhteistä suunnitelmaa siitä, missä aineistoja otetaan vastaan ja miten ne ovat muiden löydettävissä.

Olemme väistämättä menossa sitä kohti, että aineistot kaikessa innostavuudessaan ovat entistä suuremman huomion kohteena. Tähän motivoivat niin pyyteettömät seikat kuten tiedon avoimuus ja tutkimuksen laatu ja luotettavuus kuin rahan tehokkaaseen käyttöön pyrkiminen. Jos neljännes tutkimuksen rahoituksesta menee aineiston keruuseen ja jalostamiseen, on koko tiedeyhteisön etu, että tätä aineistoa voidaan käyttää yhteiseksi hyväksi mahdollisimman laajalti.

Monet asiat voidaan hoitaa, jos on rahaa: tutkijat saavat koulutuksen aineistojen hallinnoinnin kysymyksiin, ja voidaan synnyttää yhteisiä tallennuspaikkoja ja niihin voidaan palkata ammattilaisia palvelemaan tutkijoita aineistokysymyksissä. Mutta rahallakaan ei voida korjata sitä ongelmaa, joka syntyy välinpitämättömyydestä tai halusta omia ikiajoiksi aineistot senkin jälkeen, kun aineisto on hyödynnetty ja julkaistu alkuperäisessä tutkimuksessa.