Valta soluttautuu meihin julkisuuden kautta
”Ihmiset ovat sitä vallan alaisempia, mitä vapaampia he tuntevat olevansa”, toteaa professori Mikko Lehtonen. Hän on mukana Suomen Akatemian Valta Suomessa -tutkimusohjelmassa. ”Kun perinteiset valtatutkijat ovat kiinnostuneita vallasta, jonka muodot liittyvät pakottamiseen, määräämiseen ja velvollisuuksiin, tämä projekti lähtee liikkeelle laajemmasta valtakäsityksestä. Pyrimme nostamaan symbolisen vallan tapetille.”
 |
| Professori Mikko Lehtosen mukaan kulttuurissa on tapahtunut 1800-luvulta tähän päivään valtava muutos, mikä näkyy esimerkiksi eri aikakausien "kirjailijasodissa": Sofi Oksaseen liittyvistä ristiriidoista tietävät yhdessä yössä kaikki, Aleksis Kivi nousi kansan tietoisuuteen vasta pitkään kuolemansa jälkeen. |
Lehtonen vetää ohjelmassa yhdessä Anu Koivusen kanssa kulttuurin valtaa ja hyväksynnän tuottamista käsittelevää tutkimushanketta. Valta vaikuttaa perinteisesti ulkoa päin, mutta tässä hankkeessa on Lehtosen mukaan pyrkimyksenä pureutua tapoihin, joilla se tulee sisäistetyksi. ”Nykymaailmassa valta vaikuttaa meihin omasta itsestämme käsin. Valta on tehokkainta siellä, missä sitä ei huomata. Mielenkiintoista on, miten nykyään vallan alaisiksi asetutaan halukkaasti, jopa innokkaasti”, Tampereen yliopistossa mediakulttuurin professorina toimiva Lehtonen aprikoi.
Kulttuuri arjen määrittelijänä
Kulttuurin nousemiselle tutkijoiden mielenkiinnon kohteeksi on Lehtosen mukaan selkeät perustelut. ”Arkielämässämme ja kulttuurin roolissa siinä on tapahtunut viimeisen 200 vuoden aikana valtava muutos. Elämme nykyään täysin symbolien kyllästämässä maailmassa”, Lehtonen kuvailee. Kulttuurin vaikutus arjen hienovaraisena määrittelijänä näkyy myös hankkeen osaprojekteissa. ”Kaikki ovat hyvin konkreettisia ja kiinni tässä ajassa”, Lehtonen kertoo. ”Yhteistä on, että niissä pyritään haarukoimaan populaarijulkisuutta monelta eri kantilta.”
Lehtosen mukaan viime aikoina julkisuuden tutkimuksessa on tapahtunut muutos tavallisuuden ja populaarin suuntaan. ”Nykyään arkeakin on ’luvallista’ tutkia”, Lehtonen sanoo ja korostaa, ettei arkea ja sen jäsentymistä ehkä ole tutkittukaan tarpeeksi. Hän itse tutkii hankkeessa Anu Koivusen kanssa populaarin käsitettä. Muissa projekteissa pureudutaan muun muassa television tapaan tuottaa kansallista kuvaa, Kristian Smedsin Tuntemattoman sotilaan synnyttämiin kulttuurisiin kamppailuihin sekä politiikan henkilöitymiseen ja henkilöjulkisuuteen.
Mielikuvat kuluttaja-kansalaisten ohjailijoina
Mikko Lehtonen kertoo hänen tiedonintressinsä liittyvän paradigmaan siitä, miten kansalaiset kyselyjen mukaan haluaisivat tätä yhteiskuntaa kehitettävän verrattuna siihen, mihin suuntaan kehitys on menossa. ”Ihmiset kertovat kannattavansa hyvinvointimallia. Silti hyvinvointieetosta ajetaan alas.” Niinpä keskeiseksi kysymykseksi on noussut, miten ihmiset, jotka ovat – tai kokevat olevansa – vapaita toimimaan, toimivatkin täysin päinvastaisella tavalla kuin ajattelevat. Keskeiseksi vallan käytöksi nyky-yhteiskunnassa näyttäisikin nousevan Lehtosen mukaan hienovarainen suostuttelu.
Lehtonen huomauttaa myös, että aiemmin erillään olleet kansalaisen ja kuluttajan roolit ovat sekoittuneet. ”Jos kansalaisella on perinteisesti tarpeita ja kuluttajalla haluja, lähes kaikki, myös poliittiset, valinnat tapahtuvat nykyään houkuttelun ja mielikuvilla kauppaamisen perusteella.” Hän ottaa esimerkiksi hyvinvointieetoksen vastaisen politiikan: ”Tietyt poliittiset tahot ovat onnistuneet liittämään itseensä mielikuvia moderniudesta, eurooppalaisuudesta, edistyksellisyydestä. Hyvinvoinnista taas puhutaan ’paapomisena’ tai ’sosiaalitanttojen’ touhuna.”
Median ”kunnollisuuskone” kertoo, miten käyttäytyä
Toinen inspiraatio tutkimukselle oli julkisuus, ja oivallus median roolista suostutteluvallan käyttäjänä. Medialla on kyky määritellä hyväksyttävät ja sitä kautta haluttavat ”minä” ja ”me” -käsitykset, jotka sisäistyvät toimintaa ohjaaviksi normeiksi. Sisäistetty kokemus siitä, että on osa ’meitä’, on Lehtosen mukaan huomattava käytöksen ohjailija.
Lehtonen kuvailee vaikkapa iltapäivälehden lööppejä tehokkaiksi kunnollisuuden vartijoiksi. ”Siitähän niissä on kyse: joku ei ole ollut kunnolla. Media on meille kuin eräänlainen kunnollisuuskone. Toinen esimerkki koneistosta, jossa normit sisäistetään, on koulu. Ensimmäisen luokan tärkein tavoite ei ole lukemaan oppiminen vaan hiljaa istuminen. Jotta olisit yhteisön jäsen, jota ei suurin piirtein suljeta johonkin laitokseen, sinun täytyy osata istua hiljaa paikallasi.”
Variaatiota suomalaisuus-kuvaan kaivataan
Lehtonen näkee ongelman siinä, että mediassa pyöriteltävä käsitys kansallisesta ”meistä” on takapajuinen ja periytyy agraarisesta historiasta; jostakin lähes myyttisestä, impivaaralaisesta Suomesta. ”Nykyään kansasta korkeintaan viidellä prosentilla on lehmiä. Silti kaikki nousevat aamuisin kuin oltaisiin lypsylle menossa”, hän kuvailee.
Kansallinen julkisuus ja sen toistama ”me”-käsitys on nykyisellään Lehtosen mukaan läpitunkeva ja staattinen. ”Meidän” ulkopuolelle jäävät näkyvät tai kuuluvat harvoin julkisuudessa. Missä piilee vastarinta? ”Sitä ei juuri ole. Olisi erittäin tervettä ja kaikkien kannalta edullista että olisi.” Lehtosen mukaan esimerkiksi jatkuvaa nationalismin pakkosyöttöä olisi syytä vastustaa: kehitys vie kohti yhä globaalimpaa maailmaa ja lisääntyvää maahanmuuttoa. Jos jo nykyinen käsitys suomalaisuudesta on historiaan jämähtänyt, tulevaisuudessa suomalaisuus tulisi ymmärtää yhä kirjavammin. ”’Meidän’ pitäisi rakentua sisällyttämiselle, ei ulos sulkemiselle. Miksi ajattelemme edelleen Suomea maaseutuna, jonkinlaisena kyläyhteisönä? Se on selkä edellä tulevaisuuteen menemistä.”
Teksti ja kuva: Katri Koskela