Hankkeessa on perehdytty muun muassa Last.fm -musiikkipalvelun käyttöön. Last.fm on internet-radiopalvelu ja musiikkiyhteisöverkkosivusto, jossa ihmiset voivat tallentaa profiiliinsa jatkuvasti tietoa kuuntelemastaan musiikista. Ne, jotka seuraavat sosiaalisessa mediassa käyttäjän online-profiilia voivat nähdä reaaliaikaisesti, mitä tämä kuuntelee.

Musiquitous-hankkeessa työskentelevä tutkija Suvi Silfverberg haastatteli Helsingin yliopiston sosiaalipsykologian pro gradu -tutkielmaansa 17–21-vuotiaita nuoria Last.fm-palvelun käyttömotiiveista ja -tavoista. Kävi ilmi, että juuri musiikin kulutuksen tallentaminen online -tietokantaan palveli käyttäjiä aivan erityisellä tavalla.

”Ihmiset käyttivät hyvin paljon aikaa ja energiaa pitääkseen musiikinkuunteluprofiilinsa halutun kaltaisena – sen sijaan, että yksinkertaisesti olisivat jättäneet julkaisematta musiikin kuunteluaan tai poistaneet kappaleita profiilistaan. Online-profiilin ylläpidon motiivi oli oman julkisen  kuvan rakentaminen”, Liikkanen selvittää.

”Lapset saivat kommunikoida reaaliaikaisessa virtuaalitilassa ja luoda tekstiä yhdessä. Musikaalia käsikirjoitettiin myös vapaa-ajalla ja kannettavien tietokoneiden ansiosta lapset saattoivat työskennellä missä tahtoivat, vaikka puistossa”, kertoo dosentti Kristiina Kumpulainen.  

Kasvatustieteen alalta väitellyt Kumpulainen johtaa Suomen Akatemian Jokapaikan tietotekniikka ja monimuotoinen viestintä -tutkimusohjelman VISCI-hanketta (Virtual Intelligent Space for Collaborative Innovation). Hankkeessa tutkitaan, kuinka luovaa ja yhteisöllistä työtä voidaan tukea moderneilla teknologioilla kouluissa ja työpaikoilla.

Siltamäen ala-asteen oppilaiden virtuaalisen työskentelyn seuraaminen oli eräs VISCI-hankkeessa toteutetuista tutkimusprojekteista.  ”Olemme kiinnostuneita siitä, kuinka virtuaalitila tukee lasten luovaa kirjoittamista ja tekstin tuottamista yhteisöllisesti”, Kumpulainen selvittää.

Luomisprosessi näkyväksi reaaliaikaisessa virtuaalitilassa

Lapset käsikirjoittivat musikaalia Visci Pad -virtuaalitilassa, joka mahdollisti sekä reaaliaikaisen käsikirjoittamisen että kirjoittajien ja opettajien kanssa chattailemisen. ”Visci Padissä sanat ilmestyvät näytölle samaan aikaan, kun joku niitä kirjoittaa. Siksi lapset pystyivät myös muokkaamaan toistensa kirjoituksia reaaliajassa”, havainnollistaa VISCI-hankkeen koordinaattori, tutkija Juha Kronqvist.

Kristiina Kumpulaisen mukaan reaaliaikaisessa virtuaalitilassa tapahtuvan luovan työn etuna on se, että kaikkia työvaiheita voi kommentoida ja työskentelystä tulee yhteisöllistä. Monesti luomisprosessit ovat näkymättömiä, koska vasta täysin valmiit tuotokset esitellään muille. Toisaalta Visci Padissa voi myös poistaa kirjoituksensa heti, eivätkä lapset arastelleet kirjoittamista. ”Hämmästyimme huomatessamme, kuinka matala kynnys kirjoittamiseen oli.”

Luonnon ekosysteemiä matkiva ajattelutapa vaatii kuitenkin erittäin monimutkaisten kokonaisuuksien hahmottamista. Siihen ei perinteinen lineaarinen ongelmaratkaisu riitä – ainoastaan systeemiajattelulla päästään eteenpäin

Juuri päättynyt Suomen Akatemian tutkimusohjelma Kestävä tuotanto ja tuotteet (KETJU) on keskittynyt prosessiteollisuuden ja tuotantotekniikan suunnittelun perustutkimukseen. Neljä vuotta sitten alkanut ohjelma otti jo alussa yhdeksi tavoitteekseen "teollisen ekologian".

Teollisen ekologian järjestelmä on teollisten ja muiden toimijoiden muodostama kokonaisuus, jossa pyritään minimoimaan järjestelmän ulkopuolelta tarvittavia raaka-aineita ja energiaa. Samalla minimoidaan kokonaisuudesta syntyviä päästöjä ja jätteitä. Järjestelmän sisällä tarkastellaan elinkaarianalyysin avulla jokaista tuotetta, sen raaka-ainelähteistä ja valmistuksesta aina tuotteen käytön jälkeen tapahtuvaan hyödyntämiseen tai loppusijoitukseen kaatopaikalle.

Tutkimusohjelmaan kuuluu parikymmentä projektia, joista suurin on ProDOE, eli viralliselta nimeltään Ympäristömyönteinen tuotesuunnittelu dynaamisessa toimintaympäristössä nyt ja tulevaisuudessa – menetelmät ja työvälineet.

"ProDOE poikkeaa KETJU-ohjelman muista hankkeista siinä, että se on täysin poikkitieteellinen ja suurelta osin viety läpi ilman laboratoriotyötä", sanoo projektia johtanut Aalto-yliopiston Teknillisen korkeakoulun mekaanisen prosessi- ja kierrätystekniikan professori Kari Heiskanen.

Milloin jäte muuttuu takaisin välituotteeksi?

"Halusimme selvittää teollisuuden poisteita, siis sitä mitä tavallisesti kutsutaan jätteeksi. Mitä teknisiä mahdollisuuksia on hyödyntää poisteita, mitä investointeja hyödyntäminen vaatisi ja mitä ohjauskeinoja löytyisi hyödyntämisen lisäämiseksi? Olemme myös pohtineet sitä, milloin poiste lainsäädännöllisesti muuttuu jätteeksi ja millä edellytyksillä se voi muuttua takaisin teollisuuden välituotteeksi."

Selvitystyön kohteena oli Perämeren kaari, eli Porista alkava prosessiteollisuuden vyöhyke, joka jatkuu linjalla Kokkola – Raahe – Oulu – Kemi – Tornio ja vielä Ruotsin rannikkoa pitkin aina Sundsvalliin asti. Alueelta löytyy suuria metallurgisen teollisuuden laitoksia ja paljon paperiteollisuutta. Lisäksi Kokkolassa ja Harjavallassa on usean eri prosessiteollisuuden laitoksen klusteri.

"Lähtöhypoteesina oli, että metallurginen teollisuus on puristanut tehtaansa mahdollisimman tehokkaiksi. Syntyvän masuunikuonan määrää ei oikeastaan enää voi vähentää, koska prosesseissa liikutaan jo lähellä teoreettista rajaa", Heiskanen sanoo. "Mutta löytyisikö kuonalle käyttöä, jos ajatellaan poikittain rajojen yli?"

Käytännössä kyse on lasten ja nuorten voinnista niin lääketieteellisessä kuin paljon laajemmassakin merkityksessä, sekä ympäristöstä ja palveluista, jotka siihen suoraan vaikuttavat perheoloista yhteiskunnan sosiaalipoliittiseen päätöksentekoon. Tavoitteena on herättää yhteiskunnallista keskustelua ja nostaa lasten ja nuorten hyvinvointiin liittyviä aiheita esille. ”Keskustelu kääntyy kuitenkin helposti populismiin”, hän muistuttaa. ”Itse kaipaisin viileään harkintaan ja tutkittuun tietoon perustuvaa keskustelua, ja olisi hienoa, jos tutkimusohjelman avulla sellaista pystytään ruokkimaan."

Suomen Akatemia rahoittaa vuosina 2010–2013 toteutettavaa ohjelmaa 8,5 miljoonalla eurolla.  Kotimaisessa rahoitusyhteistyössä ovat myös mukana opetus- ja kulttuuriministeriö ja Signe & Ane Gyllenbergin säätiö.

”Tarvitaan lisää tietoa taustatekijöistä, jotka johtavat huostaanottoon, sekä sen jälkeisestä ajasta ja lasten selviytymisestä”, Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksella työskentelevä Känkänen listaa.

Näihin kysymyksiin pyrkii nyt vastaamaan Suomen Akatemian SKIDI-KIDS-tutkimusohjelman osana toteutettava pitkittäistutkimus huostaan otetuista lapsista Suomessa. ”Rekisterit antavat laajasti faktatietoa eri vuosikymmeninä huostaan otettujen tilanteista ja luovat siten historiallista perspektiiviä tarkastella tätä päivää. Tätä tietoa syvennetään kahdella laadullisella tutkimushankkeella, joissa muun muassa haastatellaan lapsia ja heidän vanhempiaan”, Känkänen kertoo.

Känkäsen ja Helsingin yliopiston käyttäytymistieteellisessä tiedekunnassa tutkijana työskentelevän Anna Rainion osuutena hankkeessa on lasten ja nuorten toimijuuden tutkiminen taidelähtöisten menetelmien avulla. Samalla he tarkastelevat, kuinka ei-perinteiset menetelmät, kuten taiteen ja leikin soveltaminen työssä, sopivat sosiaalityön menetelmiksi. Anna Rainio väitteli kesällä lasten toimijuudesta leikki- ja draamapedagogiikassa. Päivi Känkänen on ollut aiemmin mukana muun muassa Suomen Akatemian Syreeni-ohjelmassa toteutetussa ”Elämänkertaketju – ilmaisutaidot syrjäytymisen ehkäisemiseksi” -hankkeessa vuosina 1999–2003 ja työskennellyt aiheen parissa tiiviisti myöhemminkin.