Viestin viejät
12.6.2009
Tutkijakoulutettavat kokoontuivat keväisellä viikolla Lammin biologiselle asemalle pohtimaan, miten tutkija voisi parhaiten viestiä omasta tutkimuksestaan ja tieteestä ylipäätään. Kurssi haastoi osallistujat tarkastelemaan rooliaan tutkijana monelta eri kantilta.
Tiedeviestintää tarvitaan kipeästi lisäämään ymmärrystä maailmasta ja siitä, miten luontoa voitaisiin suojella, jotta ylipäätään voisimme pitää maapallon asuttavana”, sanoo kurssille osallistunut Alexander Kopatz Oulun yliopistosta (oik.). ”Toivon, että tutkimuksellani olisi merkitystä myös tiedeyhteisön ulkopuolella. Että voisin vaikuttaa muutenkin kuin vain keskustelemalla muiden tutkijoiden kanssa tieteellisten artikkelien välityksellä”, Paula Lehtonen Turusta (vas.) tiivistää.
Ympäristöbiologian, ekologian ja populaatiogenetiikan tutkijakoululaisia yhteen koonneen kurssin järjesti kolme tutkijakoulua: LUOVA, Biologiset vuorovaikutukset -tutkijakoulu ja Populaatiogenetiikan tutkijakoulu. Kurssille osallistui Suomessa opiskelevien lisäksi myös opiskelijoita muualta maailmasta, sillä tietoa tilaisuudesta levitettiin myös tutkijakoulujen kansainvälisille yhteistyökumppaneille.
”Alkuperäinen ajatus kurssin järjestämisestä lähti omista kokemuksistamme, kun olemme opettaneet luonnonsuojelubiologiaa eri yhteyksissä yliopistoissa. Näissä tilanteissa on välillä tuntunut hassulta, että aihetta on pohdittu vain tutkijoiden ja tutkijaopiskelijoiden kesken, vaikka luonnonsuojeluasioissa mukana on aina lukuisia sidosryhmiä – ja itse päätöksistä vastaavat muut kuin tutkijat”, kertoo kurssin toinen vetäjä akatemiatutkija Tomas Roslin Helsingin yliopistosta.
”Kun sitten olemme kutsuneet seminaareihin tutkimustiedon käyttäjiä ja muita käytännön toimijoita, olemme huomanneet sen, että välillä on vaikea päästä samalle aaltopituudelle heidän kanssaan. Yhteinen kieli ikään kuin puuttuu. Tähän halusimme erityisellä kurssilla paneutua.”
Roslinin mukaan toinen, ehkä keskeisempikin tavoite oli saada opiskelijat pohtimaan omaa rooliaan tutkijana. ”Mitä tutkijana toimiminen itse asiassa pitää sisällään ja missä määrin vuorovaikutus yhteiskunnan kanssa laajemmin kuuluu tutkijan tehtävään?”
Miten vaikuttaa poliitikkoon?
Kurssilla osallistujat haastettiinkin käytännön tehtävien avulla yleistajuistamaan tutkimustaan ja tutkimustuloksia eri sidosryhmille. Miten kertoa tutkimuksesta suurelle yleisölle, miten poliitikolle, entä järjestön toimijoille? Samalla osallistujia haastettiin pohtimaan omia kohderyhmiään: kenen olisi tärkeä kuulla tutkimuksistani, jotta tuloksilla olisi käytännön merkitystä? Viestinnän osalta kouluttajina oli tiedetoimittajia ja tiedeviestinnän ammattilaisia Suomesta ja ulkomailta. Toisena opettajaryhmänä toimivat kokeneet tutkijat, jotka yhdistävät kansainvälisen huippututkimuksen aktiiviseen vaikuttamiseen.
Kolmantena ryhmänä mukana oli tulosten hyödyntäjiä: poliitikkoja ja ympäristöhallinnon edustajia. ”Oli mielenkiintoista kuulla esimerkiksi poliitikon näkemys siitä, mitä tietoa hän tarvitsisi ja miten se pitäisi tuoda esiin. Ainakin poliitikon aikarajoitukset tuntuivat tiukoilta. Ryhmätyö, jossa pohdimme tutkimustuloksista tiedottamista muun muassa suuren yleisön ja median näkökulmasta oli hyvin opettavainen”, Paula Lehtonen sanoo.
|
|
|
Kurssin loppupuolella harjoiteltiin haastattelutilanteita, kuvassa Emma Marris ja Jostein Starrfelt.
Etusivulla olevassa kuvassa Emma Marris, Stuart Pimm ja Tomas Roslin (oikealta vasemmalle). |
Lehtosen mukaan tutkimusviestintään tuo haasteita myös se, että asiat pitäisi kyetä yksinkertaistamaan. ”Pitäisi pystyä yksinkertaistamaan ilman että sanoma muuttuu tai katoaa.”
Alexander Kopatz tiivistää kurssin tärkeimmän annin kahteen lauseeseen: ”Lähde liikkeelle ja viesti” sekä ”Minkälainen viesti kullekin yleisölle?” ”Kurssi opetti meitä ajattelemaan eri yleisöjen näkökulmista. Itse pidän tiedeviestintää yhtenä tehtävänäni tutkijana. Kuka tutkimuksesta viestisi, jos emme me tutkijat?”, kysyy Kopatz, joka on aiemmin opiskellut biologian lisäksi journalismia sekä työskennellyt tutkimustiedon välittäjänä muun muassa WWF:ssä Saksassa. ”Kurssi oli erittäin tervetullut. Kuva tutkijasta laboratorion syövereissä on todella vanhanaikainen, tarvitsemme lisää tutkijoita, jotka tulevat ulos tutkimushuoneistaan ja kommunikoivat yhteiskunnassa”, Kopatz kannustaa.
Paula Lehtosen mielestä tutkijalla on velvollisuus kertoa tutkimustuloksistaan laajasti. ”Mutta tällä on myös kääntöpuolensa. Tieteen yleistajuistaminen ja suurelle yleisölle puhuminen on pois itse tutkimustyöstä ja tieteellisten artikkeleiden julkaisemisesta. Ja näiden töiden perusteella tutkijoita kuitenkin nykyisin arvioidaan. Arvostan todella paljon tutkijoita, jotka käyttävät aikaa tiedeviestintään, mutta toisaalta ymmärrän hyvin heitä, jotka eivät varaa aikaa tutkimuksen yleistajuistamiseen.”
”Ehkä tilannetta voisi parantaa huomioimalla tutkimusarvioinneissa nykyistä enemmän myös viestintä- ja tiedotuspuolta, pohtii Tomas Roslin.
Teksti: Riitta Tirronen
Kuvat: Maiju Salonen