Vertais- ja asiantuntijapalaute tukee väitöstutkimuksen etenemistä
14.06.12
Tohtoriopiskelijoiden kokemukset tiedeyhteisöön kuulumisesta vaihtelevat. Kytkökset työelämään voivat vieraannuttaa tiedeyhteisöstä tai toisaalta käytännön työelämästä. Tiedeyhteisön merkitys väitöskirjan valmistumiselle on kuitenkin huomattava.
Luokanopettaja, FT Mirja Kokko oli niitä väitöskirjantekijöitä, jotka kokevat väitöstutkimuksensa aikana kuuluvansa tiedeyhteisöön. Hän myös kuvailee akateemista oppimisympäristöään hyvin myönteisin sanakääntein.
 |
|
Mirja Kokko on parhaillaan kesälomalla luokanopettajan virasta. Syksyllä on edessä joukko koulunsa aloittavia ekaluokkalaisia, jollei jotain muuta sitä ennen ilmene. Kokon tutkijaidentiteetti vahvistui väitöskirjaprosessissa, ja hänellä on suunnitelmia post doc-tutkimukselle.
|
”Sain rakentavaa kritiikkiä, kannustusta, mahdollisuuksia osallistua kansainvälisiin konferensseihin, opetustilaisuuksia, alustuspuheenvuoroja. Esimerkiksi jälkimmäisillä tein itseäni läsnä olevaksi yliopistolla, mikä muuten työhuoneen puuttuessa olisi jäänyt heikommalle”, Kokko muistelee. Hän väitteli maaliskuussa tutkimuksella, jonka hän aloitti vuonna 2008.
Kokemukseen akateemisesta osallisuudesta vaikuttaakin muun muassa kuuluvuus tutkijakollegoiden muodostamiin ryhmiin. Ryhmissä jatko-opiskelijat voivat saada tukea, palautetta ja rohkaisua.
”Muilta saatu palaute oli ehdottoman tärkeä väitöskirjani valmistumiselle. Myös henkilökohtaisen ohjauksen osuus oli hyvin merkittävä. Ja ylipäänsä ilman tiedeyhteisön taholta tullutta myönteistä painetta olisin ollut paljon arempi osallistumaan esimerkiksi kansainvälisiin seminaareihin.”
Lisäksi apurahat mahdollistivat Kokolle täysipainoisen keskittymisen tutkimustyöhön, joten hän ei löydä valittamista väitöstutkimustyöskentelynsä reunaehdoista. Myös huhtikuussa väitelleen tutkijan, YTT Tuija Erosen tutkimus eteni apurahojen turvin. Hän kuitenkin muistelee, että rahoitushuolet välillä rasittivat tutkimustyötä.
 |
|
Tuija Eronen on väitöstutkimuksensa jälkeen jatkanut kulkemista tiedeyhteisön ja käytännön työkentän välillä. Hän aloitti keväällä Tampere Praksis-hankkeen projektipäällikkönä. Hankkeessa keskitytään toimintamallin rakentamiseen ja yhteistyörakenteen kehittämiseen sosiaalialan opetukseen ja harjoitteluun muutamien eri toimijoiden välille.
|
”Vähän turvallisemman tuntuinen rahoitusjärjestelmä olisi tukenut väitöskirjan tekemistä. Minun aiheeni taisi olla niin marginaalinen, että pitkäkestoisen rahoituksen saaminen sille oli vaikeaa. En olisi kuitenkaan ollut hyvä sellaisessa tutkimuksessa, jonka aihe ei olisi noussut itsestäni ja työelämäkokemuksistani”, sosiaalityöntekijänä työskennellyt Eronen miettii. Erosen väitöstutkimus keskittyi lastenkodissa asumiseen osana elämäntarinaa.
Kokon väitöskirja puolestaan kertoo läheisensä menettäneen lapsen kokemuksista Riitta Jalosen ja Kristiina Louhen kuvakirjoissa. Hän koki, että aiheensa herätti aitoa kiinnostusta niin akateemisissa ympyröissä kuin työelämässä.
Väitöskirja voi valmistua työn ohessa
Mirja Kokolla on vankka työelämän kokemus 20 vuoden opettajuuden kautta. Apurahojen välilläkin hän kävi välillä koulussa kääntymässä.
”Mutta mielestäni työelämäyhteyteni ja virkani eivät olleet ongelma akateemisessa yhteisössä kenellekään muulle kuin minulle. Ja minullekin se oli ongelma vain siksi, että pelkäsin joidenkin asioiden menevän ohitseni ollessani työssä”, Kokko muistelee.
Kokko on siitä kiitollinen, että hän sai virkavapaata aina halutessaan. Hän ei koe saaneensa muunlaista tukea työnantajaltaan eikä työyhteisöltään.
Myös Tuija Eronen lähti pitkän työelämäkokemuksen kera tekemään väitöskirjaa - takanaan lähes 20 vuotta sosiaalityöntekijänä. Hän aloitti väitöskirjansa tekemisen vuonna 2002, ja teki sitä usein työn ohessa.
”Jakso tutkijakoulussa oli hyvin tiivistä yhteydenpitoa akateemiseen yhteisöön. Kun olin työssä, niin tutkimus jäi sitten vähemmälle huomiolle. Mutta artikkelimuotoinen väitöskirja piti minut aikataulussa, sillä julkaisujen deadlineja täytyy noudattaa”, Eronen kertoo.
Artikkelimuotoisen väitöskirjansa kautta Eronen kokee myös tiedeyhteisön merkityksen tulleen huomattavaksi tutkimuksensa valmistumiselle. Artikkelit julkaistiin kotimaisissa ja kansainvälisissä tiedejulkaisuissa alan asiantuntijoiden arvioimina.
”Oli hirveän hyvä, että minulla oli ohjaajia ja tutkijoita, jotka lukivat saamiani arviointeja. He saivat minut ymmärtämään, että arviointi oli myönteinen, vaikka sen sisältämä kritiikki oli minua masentanut.”
Identiteetin kanssa joutuu tasapainoilemaan
Mirja Kokon ulkopuolisuuden kokemukset liittyivät väitöskirjan teon aikana hänen leipätyöhönsä akateemisen yhteisön sijaan. Hän osallistui aktiivisesti muun muassa tutkijaseminaareihin ja muihin jatkokoulutustapahtumiin.
”Oli aina vaikeaa palata töihin, kun se tuntui niin eri maailmalta. En kuitenkaan sinänsä pidä vääränä ratkaisuna sitä, että välillä kävin työelämässä”, Kokko miettii.
Tuija Eronen oli puolestaan niitä väitöskirjan tekijöitä, jotka kokevat ulkopuolisuutta suhteessa tiedeyhteisöön. Tunne aiheen marginaalisuudesta aiheutti ulkopuolisuutta. Hän myös miettii, olisiko kokemus ollut toinen, jos olisi ollut nelivuotisessa tutkijakoulussa rahoituksella koko ajaksi.
”Mutta sitä en osaa sanoa, oliko ulkopuolisuus lopulta kielteinen kokemus. Kyllähän se minulle tuntui sopivan, koska sain väitöskirjan tehtyä. Ja lyhytaikaiset rahoituksetkin olivat kuitenkin juuri minulle myönnettyjä minun aiheeseeni”, Eronen huomauttaa.
Teksti: Mia Hemming
Henkilökuvat: Tanja Mikkola
Etusivun kuva: Pixmac.fi