Turun yliopiston kauppakorkeakoulun yrittäjyyden tutkimusyksikkö TSE Entren akatemiatutkija Teemu Kautosen edessä on mielenkiintoinen ja samalla erittäin ajankohtainen tutkimus. Kautonen tutkii vanhemman iän yrittäjyyttä, sen ominaispiirteitä, laajuutta sekä yhteiskunnallista merkitystä. Ajankohtaiseksi aiheen tekee sekä väestön ikääntyminen että epävarma taloustilanne.
...
”Tavoitteena on kehittää kattava ymmärrys siitä, ketkä ryhtyvät yrittäjäksi myöhäisellä työuralla, mikä motivoi tai estää heidän yrittäjyyttään sekä millaisin odotuksin ja tavoittein he ryhtyvät yrittäjiksi. Tutkimus keskittyy koko yrittäjäksi ryhtymisen prosessiin alkaen yrittäjyysaikomuksen muodostumisesta ja päättyen uuden yrityksen perustamiseen”, Kautonen kertoo.
Hänen akatemiatutkijan kautensa alkoi viime vuoden elokuussa ja kestää vuoteen 2014 asti. Aihe on kuitenkin ollut Kautosen pöydällä useamman vuoden ajan erilaisten tutkimusten muodossa. ”Nyt meillä on hieno mahdollisuus jatkaa aihetta isommilla resursseilla”, Kautonen toteaa tyytyväisenä.
Kohti pidempiä työuria
Vanhemman iän yrittäjyydellä viitataan yli 50-vuotiaiden perustamiin yrityksiin. Aihe on herättänyt mielenkiintoa erityisesti viime vuosina osana väestön ikääntymistä koskevaa keskustelua. Taustalla on ajatus, että vanhemman väestön yrittäjyyttä tukemalla voidaan esimerkiksi pidentää heidän työuriaan ja vähentää työttömyyttä.
”Vanhemman iän yrittäjyyden tutkimus on kuitenkin vasta varhaisessa kehitysvaiheessa. Tämän vuoksi sieltä puuttuvat yhtenäiset ja haastavat tutkimusohjelmat, jotka käsittelevät ilmiötä sen kaikessa moninaisuudessa”, Kautonen kertoo.
Syynä on osin se, että yrittäjyys on tieteenalana suhteellisen nuori. ”Me haluamme vastata tähän tarpeeseen ja kehittää oppiainerajoja ylittävän tutkimusohjelman, joka selvittää vanhemman iän yrittäjyyden eri muotojen ominaispiirteiden ja laajuuden lisäksi sen taloudellis-sosiaalista merkitystä.”
Tutkimus huomioi erityisesti sekä vanhempien ihmisten pitkän elämän- ja työkokemuksen että sosiaalisen, kulttuurillisen ja taloudellisen toimintaympäristön vaikutuksen yrittäjäksi ryhtymiseen.
”Vanhemmilla henkilöillä on merkittävää henkistä ja sosiaalista pääomaa, jota voidaan hyödyntää rohkaisemalla heitä perustamaan yrityksiä. Me haluamme selvittää mitkä asiat kannustavat yrittäjäksi ryhtymistä ja miten yhteiskunta voisi tukea siinä.”
Lue artikkeli »