Uusi perspektiivi tutkijan uraan
Viksu-tiedekilpailun kansainvälisen sarjan voittaja Salli Antila, 18, sai kipinän aineiden rakennetutkimukseen vierailtuaan viime keväänä Euroopan hiukkasfysiikan tutkimuskeskuksessa CERNissä.
”Kun olin päättänyt kirjoittaa työni aineiden rakennetutkimuksesta, halusin liittää siihen myös kokeellisen osion, jossa pääsisin tutustumaan materiaalitutkimukseen ja siihen liittyviin menetelmiin ja laitteistoihin myös käytännössä”, Turun Normaalikoulun kansainvälisen linjan opiskelija Salli Antila kertoo.
.jpg) |
| Salli Antila pitää Viksu-kilpailua erinomaisena mahdollisuutena ja suosittelee sitä muillekin. ”Tästä oli paljon hyötyä. Työn tekeminen oli erittäin palkitsevaa ja sen myötä saa paljon uutta tietoa. Aikaa kilpailutyön tekemiseen kannattaa kuitenkin varata ja tehdä se kunnolla.” |
Tilaisuus kokeelliseen tutkimukseen ja aitoon tutkimusympäristöön tutustumiseen avautui, kun Sallin työn ohjaaja, opettaja Riitta Rajala oli yhteydessä Turun yliopiston Teollisuusfysiikan laboratorioon. Sieltä nuorelle tutkijalle löytyi ohjaajaksi tutkijakoulutettava Teemu Heikkilä ja mahdollisuus tehdä kokeita laboratorion laitteilla kesäkuun ajan.
”Teollisuusfysiikan laboratorio on keskittynyt farmaseuttisten materiaalien eli lääkeaineiden ja niiden apuaineiden fysikaalisten ominaisuuksien tutkimukseen. Fysiikan ja kemian lisäksi myös farmasia ja lääketiede ovat aina kiinnostaneet minua, joten olin erittäin innostunut aiheesta”, lääketieteen opinnoista haaveileva Salli kertoo.
Fysiikan ja kemian ilmiöiden äärellä
Salli Antila perehtyi työssään voimakkaan indometasiini-tulehduskipulääkkeen kiteytymiskäyttäytymiseen ja kiderakenteeseen ja selvitti erityisesti sitä, miten lääkeaineen tärkeä kiteytysprosessiparametri, kuivauslämpötila, vaikuttaa kiteytymiseen. Tavoitteena oli selvittää, voitaisiinko kiteytysprosessin kuivauslämpötilaa muuttamalla tuottaa puhtaita indometasiini-lopputuotteita. Tulokset osoittivat, että indometasiinin kiteytymiskäyttäytyminen on monimutkaista, eikä täysin puhtaiden lopputuotteiden tuottaminen pelkästään kuivauslämpötilaa vaihtamalla ollut mahdollista.
Viksu-kilpailun arviointiraadin mielestä Sallin aihe on lukiolaiselle erittäin haasteellinen. ”Työssä liikutaan fysiikan ja kemian ilmiöiden molemmin puolin, ja tämä on kasvattanut työn haastavuutta entisestään. Tutkimusmenetelmät ja -aineistot ovat erinomaiset. Esitystapa on täysin vallitsevien tieteellisten käytäntöjen mukainen ja erinomaista tasoa”, palkintoperusteluissa todetaan.
Sallin työ on osa laajempaa tutkimusprojektia, jossa kehitetään toiminnallisiin nanohuokoisiin pii/silika-pohjaisiin biomateriaaleihin perustuvaa lääkeannosteluteknologiaa. Hän iloitseekin siitä, että hänen työnsä tutkimustuloksia voidaan nyt hyödyntää osana laajempaa tutkimusta.
”Kaikki olivat laboratoriossa äärettömän mukavia ja auttoivat innostuneesti kaikessa työssä ja laitteiden käytön opastuksessa. On hienoa, jos minun työstäni on nyt puolestaan hyötyä heille.”
Kuva tutkijan työstä tarkentui
Kaiken kaikkiaan Salli pitää kilpailutyön tekemistä haasteellisena tehtävänä. ”Jouduin käytännössä aloittamaan aiheen käsittelyn aivan nollasta, sillä esimerkiksi kokeelliseen tutkimukseen käyttämäni laitteet ja menetelmät olivat täysin uusia. Syventyminen aiheeseen ja laitteiden opettelu vaati siten paljon työtä.” Salli toteutti kokeelliset työt kesällä ja paneutui syksyn ajan tulosten purkamiseen sekä varsinaiseen työn kirjoittamiseen.
”Toisaalta työn tekeminen oli äärettömän palkitsevaa. Opin valtavasti uutta, sain uuden perspektiivin tutkijan uraan, joka on minua jo jonkin aikaa kiinnostanut mahdollisena uravaihtoehtona. Kaiken kaikkiaan kuva tutkijantyöstä tarkentui.”
”Tutkijan työ sopii mielestäni minulle, koska haluan kokeilla uutta ja saada aikaan uusia tuloksia ja uutta tietoa. Olen myös melko pitkäjänteinen ja sinnikäs, en anna helposti periksi.”
Sallin mielestä tutkijan työn tekee kiehtovaksi myös se, että siinä saa työskennellä mielenkiintoisten aiheiden parissa ja myös vaihdella välillä tutkimuskohdetta.
Teksti: Riitta Tirronen
Kuvat: Nina Dodd