Geenimuuntelun mahdollistava DNA-teknologia kehitettiin noin 30 vuotta sitten, ja hyvin pian sen jälkeen sitä alettiin soveltaa viljelykasvien tuotantoon. Kasvinjalostustieteen professori Teemu Teeri on kasveilla tehtävän geenimuuntelun pioneereja Helsingin yliopistossa. Hän on tutkimustyönsä ohessa tehnyt geenimuuntelua tutuksi viestimällä siitä muun muassa suurelle yleisölle. Uutta tutkimustietoa aiheesta saatiin myös muutaman vuoden takaisessa Suomen Akatemian ESGEMO-tutkimusohjelmassa, jossa selvitettiin GM-organismien käytön ekologisia, terveys- ja yhteiskunnallisia vaikutuksia. Tässä ohjelmassa myös Teemu Teeri oli mukana.

Geenimuuntelutekniikan kehittämisen alkuaikoina tekniikan hyödyntämiselle luotiin suuria odotuksia: siitä odotettiin ratkaisijaa muun muassa maapallon nälkäongelmaan. Nyt odotukset ovat hiipuneet. Suurin syy vastatuuleen on ollut kuluttajien nihkeä asenne GM-ruokaa kohtaan.

”Geenimuuntelun näkökulmasta tämä on tarkoittanut sitä, että tuotantoon on päässyt vain kourallinen GM-kasvilajikkeita, esimerkiksi soija, maissi ja rapsi, joita käytetään lähinnä tuotantoeläinten ravintona”, professori Teeri sanoo. Hän puhui aiheesta Helsingin yliopiston Studia generalia -luennolla tänä syksynä.

Vaikka kuluttajalle tarjottavan GM-ruuan rintamalla onkin viime vuodet ollut melko hiljaista, rehutuotannon ansiosta lajikkeiden viljely on koko ajan ollut vakaassa kasvussa. Nykyisin jo 10 prosenttia maapallon peltopinta-alasta käytetään GM-kasvien viljelyyn. Myös puuvillasta on kehitetty GM-lajike vaatetusteollisuuden käyttöön.

”GM-jalostuksen kohteena on ollut vain muutama geeni. Nämä vaikuttavat lähinnä kasvin viljelykestävyyteen, joko hyönteiskestävyyteen tai kestävyyteen rikkakasvien hävittämisessä.", kertoo Teeri.

"GM-kasvien pääsy tuotantoon on myös erittäin hidas ja kallis prosessi, koska siihen vaaditaan useita vuosia kestävien mittavien riskianalyysien läpikäyminen. Tästä syystä vain suurimmilla elintarviketeollisuuden toimijoilla on mahdollisuus GM-viljelyyn”.

Kuluttajien asenteissa on vissi ero suhtautumisessa eri jalostusmenetelmillä tuotettuihin kasvilajikkeisiin, eikä suhtautuminen välttämättä kuulosta kovin järkiperäiseltä. Teeri ottaa esimerkiksi lajikkeita, jotka on tuotettu joko perinteisellä risteytystekniikalla tai geenimanipulaatiolla. Kuluttajalle kelpaavat hyvin kaupasta löytyvät rin-mutaatiota kantava tomaatti, pensasmustikka, verigreippi tai vaikka mutantista mallasohrasta valmistettu olut. Rypsi jalostettuna lajikkeena on Suomessa erittäin tärkeä öljykasvi. Villityypin rypsistä saatava öljy ei olisikaan ihmiselle terveellistä. Myös ruisvehnää viljellään Suomen pelloilla, tosin vain eläinrehuksi tai biopolttoaineeksi.

Kaikissa edellä mainituissa kasvilajikkeissa mutaatio on saavutettu perinteisillä menetelmillä eli risteytyksellä ja valinnalla.

Geenimuunneltuja tuoretuotteita ei Suomessa ole kaupoissa tarjolla. Ja loppuihan rin-tomaattia vastaavan GM-tomaatin tie Amerikassakin melko lyhyeen.

”Päätöksenteon taustalla on aina enemmän tai vähemmän monimutkaisia tunnetiloja. Tunteet antavat impulsseja, jotka kertovat meille aiemman kokemuksen perusteella onko valinta, jonka tulemme mahdollisesti tekemään, meille hyväksi vai ei”, kertoo akatemiatutkija Mikko Salmela Antonio Damasion neurofysiologisiin tutkimuksiin viitaten. Hän tutkii aihetta filosofisesta näkökulmasta, nykyajan viitekehyksessä Helsingin yliopiston tutkijakollegiumissa.

Yksilöllisten ja ryhmien tunteiden tutkiminen on tärkeää, sillä ne liittyvät niin elimellisesti ihmisten toimintaan. Tutkimuksesta voi olla konkreettista apua esimerkiksi tunnetyötä tekevien, kuten sosiaali- ja terveysalan työntekijöiden, työtaakan ja työn resursoinnin määrittämisessä. Yksilöllisten tunteiden kohdalla tutkimuksen on mahdollista vastata kysymyksiin erilaisista tunteiden normatiivisen arvioinnin kriteereistä, joita voidaan hyödyntää käytännössä esimerkiksi tunne-elämän häiriöiden hoidossa. Ryhmien tunteiden tutkimus taas tarjoaa yhteiskuntatieteille työkaluja, joiden avulla on mahdollista tutkia esimerkiksi poliittisten liikkeiden ryhmäkäyttäytymistä tai uskonnollisten ryhmien ideologisia yhteisöjä.

Ryhmien ja yksilöiden tunteet

Tällä hetkellä Salmela keskittyy kollektiivisten tunteiden eli ryhmien tunteiden tutkimiseen. Työssä tutkitaan sitä millaisia tunteita kollektiiviset tunteet ovat ja millaiseen toimintaan ne motivoivat. Vaikka yksilöiden ja ryhmien tunteet pohjautuvat samoihin perustunteisiin, herättävät ne ihmisissä erilaisia toimintoja. Kollektiiviset tunteet ovat aina jaettuja ryhmän kesken. Tunne syntyy, kun ryhmä jäsenet jakavat tunteen kohteen. Esimerkkinä voi käyttää jalkapalloa.

”Fanitus on hyvä keino kuvata ryhmän tunteita. Silloin esimerkiksi jalkapallojoukkueen kannattajat jakavat joukkueen onnistuessa saman ylpeyden tunteen. Jaettu tunne synnyttää kokemuksellista yhteisöllisyyttä, joka voi johtaa kollektiiviseen toimintaan. Samassa tilassa jaettuun tunteeseen kuuluu olennaisesti myös samankaltaisia kasvonilmeitä, eleitä ja kehollisia tuntemuksia. Ilmiötä kutsutaan kehollisen kokemuksen synkronisoitumiseksi.”, selventää Salmela.

Kollektiiviset tunteet voivat olla joko positiivisia tai negatiivisia, mutta positiiviset ovat helpommin jaettavissa. Häpeän tunne esimerkiksi saattaa aiheuttaa yksilössä halun irtautua ryhmästä, sillä tunne on hänelle epämiellyttävä. Jaetut tunteet saavat aikaan yhteenkuuluvuuden tunteen ja kasvattavat solidaarisuutta ryhmän sisällä, jolloin positiiviset tunteet vahvistuvat ja negatiiviset tunteet lieventyvät, kuten sanonta ”Jaettu ilo on kaksinkertainen ilo, jaettu suru on puolitettu suru”.

”Valintojen tekemistä vauhdittaa ainakin kolme asiaa: korkealaatuista tutkimusta ja opetusta tarvitaan yhteiskunnassa koko ajan enemmän, kansainvälinen kilpailu kiristyy eikä tutkimuksen rahoitus enää kasva”, Mannila luettelee. ”Valintoja on pakko tehdä, jos suomalaisen tutkimuksen laatua ja vaikuttavuutta halutaan vahvistaa.”

Valinnoilla Heikki Mannila tarkoittaa erityisesti yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa tehtäviä valintoja. Pienessä maassa kaikki eivät voi tehdä kaikkea, vaan työnjakoa on kyettävä tekemään koko tutkimuskentän kesken.

”Valtiontalouden leikkauksista on saanut osansa myös yliopistojen ja tieteen rahoitus. Suomen Akatemian ja Tekesin tutkimusrahoitusta on vähennetty ja yliopistoindeksiä on leikattu. Nykyiset päätökset merkitsevät, että vaalikauden loppuun mennessä korkeakoulu- ja tiedesektorin vuosittainen rahoitus on vähentynyt lähtötasosta merkittävästi. Laadukkaan tutkimuksen rahoituksesta on oltava aidosti huolissaan”, Mannila sanoo.

Valintojen tekeminen ei Mannilan mielestä tarkoita sitä, että laaja-alaisesta koulutuksesta jouduttaisiin luopumaan. Laaja perusosaaminen ei estä erikoistumista tutkimuksessa ja koulutuksessa.

”Myös Suomen Akatemian roolia osana tutkimusjärjestelmää on hyvä aika ajoin tarkastella. Akatemian rahoituspäätökset perustuvat ulkomaisten asiantuntijoiden tekemään vertaisarviointiin, mikä on erinomainen toimintatapa. On kuitenkin keskeistä miettiä sitä, missä kohtaa tästä vertaisarvioinnista on eniten hyötyä. Oma näkemykseni on, että erityisesti tutkimuksen uusien avauksien tunnistamisessa Akatemian rooli on keskeinen.”

Tutkittavat maat, Honduras, Nicaragua ja Costa Rica jakavat kauniin ja rikkaan luonnon, sekä vaikeat yhteiskunnalliset olot. Turismin tuoma kapitaali on maille elinehto. "Tutkimme, millaisia positiivisia vaikutuksia matkailulla on esimerkiksi köyhyyden vähenemiseen. Samalla selvitämme miten matkailun voi yhdistää kestävän kehityksen käytäntöihin", Pakkasvirta selittää.

Kestävä kehitys on sellaista kehitystä, joka mahdollistaa perustarpeiden tyydyttämisen vaarantamatta tulevien sukupolvien mahdollisuuksia tyydyttää omat perustarpeensa. Kestävää matkailua ei saavuteta yksittäisillä toimenpiteillä, vaan kantamalla vastuu ympäristöstä ja ihmisistä kaikilla matkailuelinkeinon tasoilla ja osa-alueilla.

Tutkimuspakissa monia eri tieteitä

Pakkasvirran tutkimus koostuu erilaisista tapaustutkimuksista. "Costa Ricassa tutkimme Puerto Viejoa ja sen kautta esille tulevaa vaihtoehtoturismia, kuten reppureissausta; Hondurasissa Karibian rannikon sukellus- ja risteilyturismia ja Nicaraguassa esimerkiksi kahvitiloilla toteutettavaa yhteisölähtöistä, osuuskuntamaista turismia."

Tutkimus itsessään on hyvin monitieteistä ja pitää sisällään paljon kenttätutkimusta ja arkistojen selaamista. Erilaiset aineistot vaativat erilaisia lähestymistapoja. "Tarvitsemme historiantuntemusta, sosiologiaa, taloustiedettä, matkailun tutkimusta... Yhtenä uutena lähestymistapana voisi olla myös kalataloustieteet", Pakkasvirta luettelee.

"Itse keskityn penkomaan turismissa mukana olevien yritysten yhteiskuntavastuita ja erilaisia motiiveja", hän kuvailee.

Suomessa riittää metsää ja vesistöjä niin paljon, että metsät ovat kuuluneet luonnostaan suomalaiseen kaupunkikuvaan. Luonnossa oleskelu ja liikkuminen on ollut pitkään myös useimpien kaupunkilaisten ulottuvilla. Nyt tutut ja rakkaatkin kaupunkien viheralueet ovat toinen toisensa jälkeen peittyneet tai olleet vaarassa jäädä asuinrakentamisen jalkoihin – lukuisten asukkaiden vastalauseista huolimatta.

”Suomalaisissakin kasvukeskuksissa on selkeästi meneillään luontoympäristöjen häviäminen tiiviimmän rakentamisen takia. Kun luonnosta irtaudutaan yhä urbaanimpaan asuinympäristöön, ihmiset joutuvat kohta ajamaan autolla ulos kaupungista päästäkseen luontoalueelle virkistäytymään”, toteaa Metsäntutkimuslaitoksella ja Lapin yliopistossa työskentelevä luonnon virkistyskäytön ja luontomatkailun professori Liisa Tyrväinen.

”Luonnon vaaliminen terveyden ja hyvinvoinnin edistäjänä olisi erittäin tärkeää, mutta tieto ja ymmärrys sen vaikutuksista on puutteellista. Kaupungistumisen ja tiivistä rakentamista suosivan kaupunkisuunnittelun myötä on entistä tärkeämpää ymmärtää, minkälaiset luontoalueet edistävät asukkaiden hyvinvointia”, täsmentää Tyrväinen.

Luontoympäristö liikuttaa

ASU-LIVE -tutkimusohjelman viheraluehankkeet pohjaavat jo aiemmin kerättyyn valtakunnalliseen kyselytutkimusmateriaaliin. Nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kanssa kerätään uusi aineisto asukkaiden ympäristöodotuksista ja terveydentilasta sekä miten he kokevat viheralueet ja pystyvät hyödyntämään niitä. Kerättyjä tietoja pyritään jalostamaan ja kiteyttämään kaupunkisuunnittelijoille, jotta nämä pystyisivät paremmin ottamaan näitä arvoja huomioon suunnitellessaan kokonaisten sukupolvien ympäristöön vaikuttavia alueellisia asioita.

Viheraluetutkimusaihe on kummunnut myös siltä pohjalta, että liikkumattomuus, diabetes, stressi, masentuneisuus ja ylipainoisuus ovat jatkuvasti lisääntyneet länsimaissa. Näitä kaikkia voitaisiin osittain ehkäistä ja hoitaa liikkumalla säännöllisesti ja nimenomaan viheralueilla. Aiempien kansainvälisten tutkimusten mukaan viheralueilla asuvat ihmiset ovat terveempiä kuin tiiviisti rakennettujen ympäristöjen ihmiset.

Lukuisat suomalaiset ovat jo iät ja ajat osanneet hoitaa terveyttään mökkeilemällä sekä patikoimalla, sienestämällä ja marjastamalla metsissä. Luontoliikunta on hyvä tapa hoitaa kuntoa, koska metsässä liikkuessaan tulee kuntoilleeksi jo aivan huomaamattaankin.

Jos viheralueet poistetaan kaupungeista ja niille pääseminen muuttuu vaikeammaksi, ollaan tekemisissä jo sosiaalipoliittisten kysymysten kanssa. Kaikilla ei ole mahdollisuutta oleskella vehreyden keskellä sijaitsevalla vapaa-ajan asunnolla tai merenrantahuvilalla. Heille kaupunkiluontoympäristöt ovat erityisen tärkeitä.

”Viheralueet ovat myös sosiaalisen kanssakäymisen ja tekemisen paikkoja. Ruotsin Malmössa ongelmalähiöt muuttuivat myönteiseen suuntaan, kun siellä ryhdyttiin harrastamaan koko perhettä yhdistävää kaupunkiviljelyä. Nuorten ilkivaltakin väheni selvästi”, kertoo Tyrväinen.