Suomelle laadittava kansallinen tiedestrategia
10.11.2009
Suomeen tarvitaan kansallinen tiedestrategia tieteen tuloksellisuuden ja laadun kehittämiseksi, linjataan Suomen tieteen tila ja taso -raportin kehittämisehdotuksissa.
”Kansallinen innovaatiostrategia kaipaa jatkokseen tiedestrategian, jossa paneudutaan korkeatasoisen tieteellisen tutkimuksen edellytyksiin ja tieteellisen tutkimuksen rooliin yhteiskunnassa”, sanoo Suomen Akatemian pääjohtaja Markku Mattila. Hän toimi tieteen tila ja taso -hankkeen johtoryhmän puheenjohtajana.
Kansallisessa tiedestrategiassa esitettäisiin tieteellisen tutkimuksen kehittämistavoitteet 10 vuoden aikajänteellä ja niiden saavuttamiseen tarvittava keinovalikoima. ”Tiedestrategia laadittaisiin yhteistyössä kaikkien niiden tahojen kanssa, jotka ovat vastuussa ja kiinnostuneita tieteellisen tutkimuksen laadun parantamisesta.” Tieteen tila ja taso - raportin mukaan innovaatiostrategia ei ota riittävästi huomioon tieteellisen perustutkimuksen asemaa ja tutkimuksen monimuotoisuuden merkitystä - myöskään innovaatioiden näkökulmasta.
Suomen Akatemia on tehnyt raportin suomalaisen tieteen tilasta ja tasosta kolmen vuoden välein jo vuodesta 1997. Raportin tuottamiseen on osallistunut Akatemian asiantuntijoiden lisäksi satoja tutkijoita ja tiedemaailman asiantuntijoita. ”Tämä on ainutlaatuinen toimintatapa. Tiedeyhteisö on itse mukana tuottamassa tietoa tutkimuksen tilasta sekä tunnistamassa vahvuuksia ja kehittämisalueita eri tieteenaloilla. Se muodostaa hyvän pohjan suomalaisen tutkimusjärjestelmän kehittämiselle,” Markku Mattila sanoo.
Kansainvälisyys edelleen vähäistä
Mattilan mukaan nyt valmistuneen raportin perusteella voi päätellä, että suomalaisen tieteen myönteinen kehityssuunta on edelleen jatkunut. Taustalla on pitkäjänteinen tutkimusrahoituksen lisääminen esimerkiksi Akatemian rahoitusmuotojen kautta. ”Meillä on tieteenaloja, joissa suomalaiset tutkijat ovat aivan etulinjassa, maailman huippua. He ovat edelleen pystyneet vahvistamaan asemiaan kansainvälisesti.” Vahvoja tieteen aloja Suomessa ovat muun muassa monet terveyden tutkimuksen alat, biotieteet, maa- ja metsätaloustieteet, ekologia, matematiikka, fysiikka ja ICT-alan tutkimus.
Toisaalta hanke paljastaa selvästi sellaiset tutkimusjärjestelmän osa-alueet , joihin pitäisi kiireesti puuttua. Yksi tällainen on tutkimusinfrastruktuurit, joiden uusimistarpeisiin viitataan raportissa monessa yhteydessä. Mattilan mukaan Suomeen pitäisi nopeasti saada kansainvälisen luokan tutkimusinfrastruktuureja. ”Ne voivat olla eurooppalaisia yhteishankkeita, mutta myös kansallisen tason infrastruktuurien on oltava niin korkealla tasolla, että niiden avulla pystytään houkuttelemaan esimerkiksi parhaita ulkomaisia yhteistyökumppaneita.”
Myös suomalaisen tutkimusjärjestelmän kansainvälistyminen on edelleen alhaisella tasolla. Asiantuntijoiden mielestä Suomeen pitäisi pystyä saamaan huomattavasti nykyistä enemmän ulkomaisia huippututkijoita ja lupaavia nuoria tutkijoita. ”Akatemian ja Tekesin FiDiPro-ohjelma on tästä hyvä esimerkki ja raportissa suositellaankin ohjelman laajentamista. Myös ulkomaisten tutkijoiden kotoutumiseen pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. Tutkijoille ja heidän perheilleen pitäisi järjestää tarvittavia palveluja ja tukea.”
Suomalaistutkijat ovat viime vuosina menestyneet kansainvälisissä rahoitushauissa varsin hyvin. Mattilan mielestä rahoitusta voisi Suomeen saada enemmänkin, jos tutkijat hakisivat sitä nykyistä enemmän paitsi EU:sta myös esimerkiksi Yhdysvalloista.
Lisää näkyvyyttä ja vaikuttavuutta
Tohtorikoulutuksen sisältöä ja koulutuksen jakautumista eri tieteenaloille on jatkossa mietittävä nykyistä tarkemmin. ”Kyseessä on iso koulutusinvestointi, joka on tulevaisuudessa merkittävä vahvuus, jos se osataan hyödyntää oikein.”, Markku Mattila sanoo.
Laaja-alaisen koulutuksen pitää tarjota nuorelle tutkijalle mahdollisuuden työskennellä myöhemmin eri yhteiskunnan osa-alueilla. ”Tohtorikoulutus pitäisi suunnitella niin, että koulutus suuntautuu aloille, joilla uskotaan tulevaisuudessa olevan tarvetta asiantuntijoille”, Mattila sanoo ja viittaa esimerkiksi isoihin maailmanlaajuisiin haasteisiin kuten ilmastonmuutokseen, ikääntymiseen ja vesi- ja energiahuoltoon, joissa tutkijoiden rooli uusien ratkaisujen kehittäjinä on keskeinen.
Runsaalla tohtorikoulutuksella voi olla myös ei-toivottuja seurauksia tutkimukselle. Väitöskirjatutkimusten suuri osuus suomalaisesta tutkimuksesta näkyy muun muassa heikentyneenä tieteellisenä vaikuttavuutena. Tieteellisen vaikuttavuuden ja laadun mittarit, kuten julkaisujen viittauskertymät ovat Suomessa pysyneet entisellä tasolla eivätkä ole enää nousseet kuten Tanskassa ja Norjassa.
Markku Mattila toivookin nyt tutkimusmaailmaan kunnianhimoisempaa julkaisustrategiaa, joka edistäisi tutkimuksen näkyvyyttä ja vaikuttavuutta. ”Näkyvyyttä ja vaikuttavuutta suomalaiselle tieteelle pitäisi saada kansainvälisesti myös niin, että suomalaiset tutkijat hakeutuisivat nykyistä aktiivisemmin kansainvälisiin tieteellisiin organisaatioihin ja päätöksentekoelimiin.”
Teksti: Riitta Tirronen
Kuvat: Visa Vehmanen, Pixmac.fi