0 kommenttia
0 pidän 0 en pidä

Rahoitusta kokeneimmille tutkijoille

18.2.2010

Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunta painotti vuoden vaihteessa päättyneellä toimikaudella kokeneista tutkijoista koostuvien ryhmien rahoittamista. Samalla pyrittiin turvaamaan hankkeille riittävä rahoitus.

- Tavoitteena oli rahoittaa tutkimushankkeita anotulla summalla, siksi toimikunnan myönnöt olivat viime kaudella varsin suuria, biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan puheenjohtajana jatkava Paavo Pelkonen sanoo.

- Ajatuksena oli, että pyrimme turvaamaan tutkijoille kunnon resurssit. Ja tämä linja pyrittiin pitämään myös kokonaiskustannusmallin tullessa käyttöön.
Vuoden vaihteessa Akatemia linjasi, että jatkossa yleisillä tutkimusmäärärahoilla rahoitetaan ennen kaikkea kokeneista tutkijoista koostuvia tutkimusryhmiä. Näin siksi, että monissa arvioinneissa suomalaisen tutkimuksen laatua heikentää se, että tutkimuksia tehdään liikaa väitöskirjavaiheessa olevien jatko-opiskelijoiden voimin. BY-toimikunta muutti painopistettä tähän suuntaan jo viime kaudella.

- Tämä linjanveto tulee hyvin nopeasti muuttamaan tutkimusryhmien kokoonpanoa ja se näkyy tutkimuksen laadun nousuna, Pelkonen uskoo.


Pelkosen mielestä kolikon toinen puoli tässä asiassa on sitten tutkijakoulutuksesta huolehtiminen. Jos väitöskirjoja tehdään aikaisempaa vähemmän Akatemian rahoittamissa tutkimushankkeissa on varmistettava tutkijakoulujen rahoituksen taso tutkijakoulutuksen turvaamiseksi.


Kansainvälisyyteen ja liikkuvuuteen rahoitusta


BY-toimikunta painotti viime kaudella kansainvälistymisen ja kansainvälisen liikkuvuuden merkitystä suuntaamalla kansainvälisyyden edistämiseen erillistä rahoitusta. Myös joidenkin tieteenaloja tutkimusta haluttiin tukea erillisillä, suunnatuilla hauilla. Tällainen tutkimusala oli ekologinen ja evolutiivinen genomiikka.

- Päätimme aikaisessa vaiheessa lähteä mukaan rahoittamaan Itämeren maiden tutkimusrahoitusorganisaatioiden ja EU:n yhteistä Itämeren tutkimukseen paneutuvaa monitieteistä BONUS-hakua. Siinä otimme tietoisen riskin, mutta odotukset olivat suuret, ja lopulta haku onnistui hyvin, Paavo Pelkonen sanoo.

Toimikunnan uuden kolmivuotiskauden alkua värittää yliopistomaailman muutos. Uusi yliopistolaki ja Akatemia-laki tuovat Pelkosen mukaan mukanaan valtavia muutoksia, joiden vaikutuksia ei voi vielä ennakoida.

- Yliopistojen oma tutkimusstrateginen ote tule tiivistymään, mikä heijastuu myös Akatemian toimintaan tutkimusrahoittajana. Kumppanuutta yliopistojen kanssa on rakennettava pitkällä tähtäimellä ja hiottava kokonaiskustannusmallia hankkeiden rahoittamisessa. Yliopistojen on mietittävä sitä, mitä tutkimusta rahoitetaan omalla rahoituksella ja mitä ulkopuolisella rahoituksella. Niiden oma rahoitusosuus on samalla pystyttävä takaamaan.

Suuret maailmanlaajuiset haasteet näkyvät tulevallakin kaudella biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnan työssä. Muun muassa Akatemian uuteen ilmastonmuutos-tutkimusohjelmaan BY aikoo osallistua tuntuvasti.


Teksti: Riitta Tirronen
Kuva: Nina Dodd, 2007

Bookmark and Share


A propos | Suomen Akatemian verkkolehti

Suomen Akatemia © 2008

Hakaniemenranta 6
00531
Helsinki
Päätoimittaja Riitta Tirronen
riitta.tirronen@aka.fi
p. (09) 7748 8369
Toimittaja Anita Westerback
anita.westerback@aka.fi
p. (09) 7748 8306