10.4.2008
Akateeminen mestaruussarja
Millaisella menetelmällä paremmuusjärjestys syntyy?
Marraskuussa 2007 maailman arvostetuimpiin kuuluva yliopistojen asioihin keskittyvä aikakauslehti Times Higher Education Supplement (THES) julkisti neljättä kertaa listauksen, jonka tarkoituksena on asettaa maailman parhaat yliopistot niissä tehtävän tutkimuksen perusteella paremmuusjärjestykseen. THESin lista koskee 200 yliopistoa, joka kattaa enintään pari prosenttia maailman yli 10 000 yliopistosta.
Yliopistot ovat tehtäviltään monipuolisia ja pitkällä ajalla vaikuttavia kulttuurisia ja yhteiskunnallisia laitoksia, joten niiden suora vertailu on jo lähtökohtaisesti tulkinnanvaraista. Jo yliopiston määrittely tuottaa ongelmia, esimerkiksi rajanveto erilaisiin korkeakouluihin. Toisaalta, yliopistoilla on kautta maailman hyvin paljon yhdistäviä piirteitä, ja myös yhteyksiä ja yhteistyötä. Tieteellisen tutkimuksen osalta kilpailu on pikemminkin tutkijoiden kuin yliopistojen välistä. Kansallisesti ja kansainvälisestikin voidaan puhua yliopistojen kilpailusta parhaista opettajista ja tutkijoista mutta yhä useammin kilpaillaan nimenomaan maksavista opiskelijoista. Kansallisella tasolla yliopistot kilpailevat julkisen vallan ja yksityisen sektorin tarjoamasta rahasta ja muista voimavaroista.
Vuonna 1636 perustettu Yhdysvaltain vanhin yliopisto, Harvardin yliopisto, on jälleen kerran koko THESin vertailun ensimmäisellä sijalla. Kun Harvardin yliopiston käytössä on enemmän taloudellisia voimavaroja kuin mitä Suomen valtio osoittaa vuosittain tutkimuksen ja kehitystyön tukemiseen, vertailu esimerkiksi suomalaiseen yliopistoon vaatii varauksia odotuksiin, tulkintoihin ja johtopäätöksiin. Yliopistojen käytössä olevat suhteelliset voimavarat ja opiskelijakunnan rakenne vaihtelevat myös merkittävästi. Harvardin 20 000 opiskelijasta jatko-opiskelijoita on noin 2/3 ja professoreita ja muita opettajia (faculty) on noin 2 200 henkilötyövuotta vastaava määrä; lisäksi tule noin 1 200 muuta opettajaa tai tutkijaa. Harvardin kanssa moninaista yhteistyötä tekevän Massachusetts Institute of Technologyn 10 000 opiskelijasta noin 6 000 on jatko-opiskelijoita (graduate). Noin 1000 professorin (faculty) lisäksi MIT:n palveluksessa on noin 3 500 muuta tutkijaa. Lukujen suora vertailu sisältää epävarmuustekijöitä, mutta tällainen opiskelija- ja henkilöstörakenne muodostaa hyvän perustan menestyvälle tutkimusyliopistolle.
THESin julkistaman yliopistojen vertailun perustana on kuusi lukuarvoiksi tiivistettyä indikaattoria. Indikaattorikohtaisia pisteitä annetaan seuraavilla perusteilla:
Vertaisarviointi (kysely). Arvioinnin tekijöitä, ”experts”, on yhteensä 5101 ympäri maailman, heistä 41% on Euroopasta (13 Suomesta). Tämä yliopistojen tutkimustyön laatua koskeva vertaisarviointi edustaa suurinta osuutta eli 40% kokonaispisteistä.
Työnantajakysely. 1471:ltä yksityisen ja julkisen sektorin työnantajalta maailman eri maissa (32% eurooppalaisia) on tiedusteltu, minkä yliopistojen kasvatteja he mieluiten ottavat palvelukseensa. Vastaukset muodostavat 10% kokonaispistemäärästä.
Henkilökunnan (staff) ja opiskelijoiden lukumäärän suhde. Laskenta perustuu henkilötyövuosiin ja edustaa 20% kokonaisuudesta.
Tieteellisten julkaisujen sitaattien ja tutkimushenkilökunnan lukumäärän välinen suhdeluku. Perustana käytetään Scopus-tietokantaa. Tämän indikaattorin painoarvo on 20%.
Ulkomaisen henkilökunnan osuus (international staff). Tämä muodostaa 5% kokonaispistemärästä.
Ulkomaisten opiskelijoiden osuus. Tämäkin muodostaa 5% kokonaispistemäärästä.
Vuoden 2007 listauksessa on käytetty hieman aikaisemmista vuosista poikkeavaa tapaa määrittää kunkin yliopiston sijaintia kokonaisuudessa. Vuonna 2007 THES World University Rankingin 21 ensimmäistä sijaa ottivat seuraavat yliopistot (suluissa vuoden 2006 sijoitus):
1. (1) Harvard University USA
2. (2) University of Cambridge UK
2. (3) University of Oxford UK
2. (4) Yale University USA
5. (9) Imperial College London UK
6. (10) Princeton University USA
7. (7) California Institute of Technology USA
7. (11) University of Chicago USA
9. (25) University College London UK
10. (4) Massachusetts Institute of Technology USA
11. (12) Columbia University USA
12. (21) McGill University Kanada
13. (13) Duke University USA
14. (26) University of Pennsylvania USA
15. (23) Johns Hopkins University USA
16. (16) Australian National University Australia
17. (19) University of Tokyo Japani
18. (33) University of Hong Kong Hong Kong
19. (6) Stanford University USA
20. (35) Carnegie Mellon University USA
20. (15) Cornell University USA
Englanninkielisten hegemonia?
THESin listalla parhaiten menestyvät vauraissa englanninkielisissä maissa sijaitsevat yliopistot (USA, Iso Britannia, Australia, Kanada, Uusi Seelanti, Irlanti). Sadasta parhaasta näissä maissa sijaitsee peräti 72 yliopistoa. Riittävä selitys tälle ei ole, että suuri osa maailman yliopistoista on englanninkielisiä.
Sadan parhaan yliopiston joukossa on neljä hollantilaista ja neljä japanilaista, kolme kiinalaista (+ kolme Hong Kongista), kolme saksalaista sekä kaksi Ranskasta ja kaksi Singaporesta. Sadan joukkoon mahtuu yksi yliopisto Belgiasta, Etelä Koreasta, Irlannista, Itävallasta, Ruotsista, Suomesta, Sveitsistä ja Tanskasta. Sadan listalla ei ole yhtäkään yliopistoa Israelista, mutta 200:n joukossa niitä on kaksi, kuten Suomestakin. 200:n listalla on neljä yliopistoa Ruotsista, kolme Tanskasta ja yksi Norjasta. Listalla on peräti 11 hollantilaista yliopistoa.
200:n joukossa ei ole yhtään yliopistoa Venäjältä tai Intiasta, ei myöskään EU:n uusista jäsenmaista. Brasiliasta on kaksi yliopistoa, Italiastakin vain kaksi, Espanjasta yksi ja Meksikosta yksi. Koko Afrikan mantereelta 200:n listalle sijoittuu yksi etelä-afrikkalainen yliopisto, jaetulle sijalle 200. Yksikään arabimaan yliopisto ei sijoitu listalle.
Yliopiston käytettävissä olevat aineelliset voimavarat ovat yksi keskeinen taustatekijä, kun etsitään selityksiä menestykselle. Kysymyksessä on kuitenkin hyvin pitkäaikainen yliopisto- ja tieteenhistoriallinen kehitys ja monisyinen kulttuurinen vuorovaikutusilmiö, ei helposti kuvattava syy-seuraus –suhde.
Eräissä maissa (esim. Ranskassa ja Saksassa) tutkimuslaitokset vastaavat merkittävässä määrin korkeimman tason tieteellisestä tutkimuksesta. Ne eivät näy listauksissa, jotka koskevat vain yliopistoja.
Tieteenaloittain, tietenkin
Luonnontieteellisillä aloilla 50 kärkiyliopistosta joka toinen on amerikkalainen. Englantilaisia, ranskalaisia ja kiinalaisia yliopistoja listalla on kolme kutakin. Myös yksi venäläinen yliopisto mahtuu luonnontieteiden top 50 -listalle, mutta ei siis 200:n parhaan yliopiston joukkoon.
Lääketieteen alan (life sciences and biomedicine) yliopistojen top 50 -lista muistuttaa luonnontieteellisiä aloja: amerikkalaiset hallitsevat, Harvard ykkösenä. Listalla on myös kaksi ruotsalaista yliopistoa (Karolinska Institutet ja Uppsalan yliopisto).
Tekniikan alan top 50 -listalla kiinnittää amerikkalaisjohdon jälkeen huomiota se, että listalla on viisi australialaista yliopistoa, kolme Kiinasta tai Hong Kongista, kolme japanilaista ja kaksi intialaista yliopistoa.
Yhteiskuntatieteissä lähes joka toinen yliopisto top 50-listalla on amerikkalainen. Ykköseksi nousee jälleen Harvard. Kärkiyliopistoista vasta 20:s on ei-englanninkielinen (Singaporen kansallinen yliopisto). Kuuden brittiyliopiston lisäksi listalle mahtuu vain neljä muuta eurooppalaista: Belgiasta, Hollannista, Itävallasta ja Tanskasta.
Myös humanistisissa tieteissä Harvardin saamat pisteet oikeuttavat sen ykköseksi. Muita amerikkalaisia yliopistoja on 50:n listalla 17. Jopa tekniikan alan johtava yliopisto, Massachusetts Institute of Technology, sijoittuu humanististen alojen yliopistojen sijalle 11. Humanististen alojen top-50 -listan yliopistot sijaitsevat peräti 16 maassa. Maailman kärkiyliopistojen enemmistö sisältää useimmiten myös vahvan humanististen tieteiden elementin. Kuriositeettina todettakoon, että Harvardin rehtori on historian professori.
Miten suomalaiset yliopistot pärjäävät?
Pienten kansakuntien ei ole helppoa menestyä tällaisissa vertailuissa. Lukumäärältään suomalaiset yliopistot edustavat maailman yliopistokentässä enintään 0,2 prosentin osuutta. THES -listauksen mukaan maailman 200 parhaan yliopiston joukkoon mahtuu kaksi suomalaista yliopistoa eli prosentti huippuyliopistoista on suomalaisia. Tämä suhdeluku on sama kuin suomalaisen tieteen panos koko maailman tieteestä julkaisuina mitattuna.
Helsingin yliopisto on sijalla 100 (vuonna 2006 sijalla 116) ja Teknillinen korkeakoulu sijalla 170 (291). Timesin yhteistyökumppani QS Quacquarelli Symonds on tehnyt myös 500 yliopistoa käsittävän listauksen, jolla ovat Turun yliopisto (237), Kuopion yliopisto (267), Tampereen yliopisto (319), Oulun yliopisto (354) ja Jyväskylän yliopisto (374).
Pelkästään Euroopan kärkiyliopistoja tarkasteltaessa HY on sijalla 35 ja TKK sijalla 68, Turun yliopisto sijalla 99, Kuopion yliopisto sijalla 112 ja Tampereen yliopisto sijalla 143.
Historialtaan neljä vuotta Harvardin yliopistoa nuorempi Helsingin yliopisto pärjää varsin hyvin vertaisarvioinnissa (79 pistettä 100:n asteikolla). Aivan erinomaisesti HY menestyy sitaattien määrää henkilöstön (staff) lukumäärään suhteutettaessa (93 pistettä 100:sta), paremmin kuin esimerkiksi Cambridge, Oxford tai Yale. Helsingin yliopistoa paremmin tällä indikaattorilla sijoittuu vain 12 maailman yliopistoa. HY on heikoimpien joukossa, kun mitataan henkilöstön ja opiskelijoiden välistä lukumääräsuhdetta (28).
Teknillinen korkeakoulu lienee hyötynyt THESin arviointimenetelmän muutoksesta. Muuten ei voi selittyä yhden vuoden aikana tapahtunut yli sadan sijan loikka kohti kärkeä. Yliopistoasiantuntijoiden vertailussa TKK pärjää sinänsä kohtalaisesti (52 pistettä sadasta mahdollisesta). Myös muut pisteet ovat keskitasoa, mutta haastateltujen työnantajien mielissä TKK ei sijoitu maailman kärkiyliopistojen joukkoon, kun uutta väkeä rekrytoidaan. Pistemäärä 17 on yksi selvästi heikoimmista koko 200 kärkiyliopiston joukossa, mutta sentään täsmälleen sama kuin Ruotsin Kungliga Tekniska Högskolanilla. TKK saa poikkeuksellisen korkeat pisteet (94), kun mitataan henkilöstön ja opiskelijoiden välistä lukumääräsuhdetta.
Uuden ”innovaatioyliopiston” syntyessä lienee odotettavissa pudotusta tällaisella listalla, joka perustuu puoliksi maailmanlaajuiseen tunnettuuteen alan asiantuntijoiden ja työnantajien piirissä.
Mitä tästä voi päätellä?
Kaikilla vain muutamaan indikaattoriin perustuvilla paremmuusjärjestyksillä on heikkoutensa. Valtioita koskevissa kilpailukykyvertailuissa indikaattoreita saattaa olla kymmeniä, mikä ei ole tehnyt niitä immuuniksi arvostelulle. Times Higher Education Supplementin yliopistolistaus on arvostettu, mutta omalla tavallaan karkea ja mittaustekniikaltaan kritiikille altis.
Shanghain Jiao Tongin yliopiston Institute of Higher Educationin vuosittain julkistamaa maailman 500 parhaan tutkimusyliopiston listaa on koottu vuodesta 2003 lähtien. Jiao Tongin yliopiston mittaristo painottaa THESin vertailuakin voimakkaammin yliopistojen saavutuksia tutkimuksen alalla. Käytetyt kuusi indikaattoria ovat kuitenkin täysin toiset kuin THESin listauksessa (mm. Nobelin palkintojen ja Fieldsin mitalien lukumäärä). Tästä huolimatta kiinalaisten ja brittien listan kymmenestä ensimmäisestä yliopistosta seitsemän on samoja, Harvard molemmissa ykkösenä.
Kiinalaisten kokoamalla listalla Helsingin yliopisto oli vuonna 2007 sijalla 73 ja Euroopan yliopistojen joukossa sijalla 22. Oulun ja Turun yliopistot sijoittuvat jaetulle sijalle 305-402 ja Jyväskylän yliopisto jaetulle sijalle 403-510. Teknillisen korkeakoulun sijoitus pysyi samana kuin vuonna 2006 eli se sijoittui sijalle 402-508.
Arvottomia tällaiset vertailut tai listat eivät silti ole. Ne ylläpitävät keskustelua siitä, millainen on hyvä yliopisto, erityisesti tutkimuslaitoksena tai tutkimusympäristönä. Samalla voi pohtia, millaisilla indikaattoreilla yliopiston toiminnan laatua on syytä mitata. Jos esimerkiksi otetaan huomioon yliopiston tuotosten lisäksi myös niiden käytettävissä olleet panokset, yliopiston suorituskyky asettuu toiseen valoon. Yhtä kaikkien hyväksymää menetelmää tai indikaattorikokonaisuutta ei ole, saatikka absoluuttista kvantitatiivista laatumittaristoa.
Vastaavanlaista yliopistojen koulutustehtävän maailmanlaajuista vertailua ei kukaan liene tehnyt. Yli 50 maassa toteutettava noin 400 000 koululaisen osaamista ja tietämystä selvittävä OECD:n Programme for International Student Assessment –tutkimus (PISA) osoittaa, että mahdotonta koulutusta koskevan maailmanlaajuisen vertailun tekeminen ei ole.
THESin mukaan monessa Aasian maassa julkinen valta, rahoittajana, on huomattavan kiinnostunut oman maan yliopistojen sijoittumisista tämänkaltaisissa vertailuissa. Jiao Tong –yliopiston listan laatimisen alkuperäinen syy olikin selvittää kiinalaisten yliopistojen kilpailukyky suhteessa maailman yliopistojen tasoon. Julkisten paremmuusjärjestysten merkitys on hyvin suuri myös, kun houkutellaan maksavia opiskelijoita maailmanlaajuisilla akateemisten tutkintojen osto- ja myyntimarkkinoilla. Tämä kasvava akateeminen koulutusmarkkina on keskeinen selitys yliopistojen paremmuuslistausten suureen kysyntään.
Tulevaisuuteen katsovan kansallisen tiedepolitiikan kannalta menneisyyttä ja nykyhetkeä kuvaavien paremmuuslistausten käytössä ja tulkinnassa varovaisuus on viisautta. Järjestysnumeroiden näennäinen selkeys saattaa sokaista näkemästä niiden taustana olevan menetelmän puutteita tai vertailtavien kohteiden lähtökohtaista erilaisuutta. Kaikki tehtävänsä erinomaisesti tai oikein hyvin täyttävät yliopistot eivät voi sijoittua yliopistojen tutkimuksellisen kilpailukyvyn maailmanlistalle, jolla on vain 200 paikkaa. Eikä se ole edes niiden tärkein tehtävä. Esikuvista voi ottaa mallia, mutta niitä ei tarvitse kopioida. Yliopisto voi kunnialla edistää korkeaa tieteellistä laatua vaikkei se pärjäisikään Harvardille maineessa tai julkaisutuotannossa.
Teksti: Tiedeasiainneuvos Jarmo Laine, Suomen Akatemia