• Tieteessä nyt
• Tutkimusohjelmat
• Arviointi
• Tutkija työssään
• Tiedepolitiikka

Huippuyksikköohjelmat edistäneet tutkimusympäristöjen kehittämistä

12.2.2009

Kansallisten tutkimuksen huippuyksikköohjelmien vaikuttavuus on arvioitu. Arvioinnin perusteella huippuyksikköohjelmat ovat onnistuneet tavoitteissaan hyvin. Parhaiten ohjelmien vaikutus näkyy huippututkimuksen toimintaympäristön kehittämisessä ja tutkijankoulutuksessa. Suomen Akatemian teettämässä arvioinnissa todetaan kuitenkin, että tulevissa ohjelmissa huippuyksiköiden määrää pitäisi vähentää ja yksikkökohtaista rahoitusta lisätä.

Arvioinnin kohteena olivat vuosien 2000-2005 ja 2002-2007 huippuyksikköohjelmat. Tavoitteena oli selvittää, millä tavoin tutkimuksen huippuyksikköohjelmat ovat edistäneet huippuyksikköstrategian mukaisia yhteiskunnallisia tavoitteita ja tutkimuksen käytännöllisiä vaikutuksia. Kahden ohjelmakauden aikana on rahoitettu kaikkiaan 42 huippuyksikköä. Akatemian ja Tekesin rahoitus huippuyksikköä kohden oli kaudella 2000-2005 keskimäärin 2,54 miljoonaa euroa ja kaudella 2002-2007 2,40 miljoonaa euroa. Lisäksi rahoitukseen ovat osallistuneet myös yksiköiden taustaorganisaatiot ja muut rahoittajat.

Huippuyksikköohjelmia voidaan pitää kaiken kaikkiaan hyvin onnistuneina. Ohjelmien merkittävin lisäarvo on syntynyt huippututkimuksen toimintaympäristön kehittämisen ja tutkijankoulutuksen kautta. Arvioinnin suosituksissa esitetään, että huippuyksikköohjelmia jatkettaisiin ja niiden valinnan ensisijainen kriteeri olisi jatkossakin tieteellinen laatu.

 “Tutkijan näkökulmasta huippuyksikkö-status on ollut tärkeä. Se on mahdollistanut lisärahoituksen tutkimukselle, edesauttanut tutkimusryhmän verkottumista ja kansainvälistymistä sekä tarjonnut kaiken kaikkiaan paremmat työskentelyolosuhteet”, toimitusjohtaja Mari Hjelt arvoinnin toteuttaneesta Gaia Consulting Oy:stä sanoo.

“Huippuyksiköt ovat onnistuneet saamaan hyvin myös muuta kilpailtua tutkimusrahoitusta, mutta arvioinnin perusteella ei voi tehdä sellaista johtopäätöstä, että julkinen tutkimusrahoitus keskittyisi nimenomaan huippuyksiköihin”, Mari Hjelt sanoo.

Hjeltin mukaan huippuyksiköiden yhteiskunnallinen vaikuttavuus näkyy muun muassa siinä, että ne ovat lisänneet tutkimuksen näkyvyyttä yhteiskunnassa ja kouluttaneet ison joukon huippuasiantuntijoita yhteiskunnan eri aloille.

Arviointiraportin mukaan tutkimusinfrastruktuuripolitiikan ja tutkijanuran kehittäminen on oleellinen asia huippututkimuksen edellytysten parantamisessa kansallisesti.

Huippuyksiköiden määrää voisi vähentää

Arvioinnin suosituksissa otetaan kantaa myös huippuyksiköiden määrään suhteessa niiden saamaan yksikkökohtaiseen rahoitukseen. Nykyisellään huippuyksiköitä on arvioinnin mukaan Suomen kokoisessa maassa liikaa. Huippuyksikkörahoitus on jäänyt liian pieneksi yhtä yksikköä kohden, kun samalla on pyritty pysyvien rakenteiden luomiseen. Tulevissa ohjelmissa pitäisikin tähdätä siihen, että huippuyksiköitä olisi määrällisesti vähemmän ja niiden julkinen rahoitus yksikköä kohden olisi suurempi.

Taustaorganisaatioiden eli yliopistojen ja tutkimuslaitosten roolin huippuyksiköiden tukena pitäisi olla tulevaisuudessa nykyistä merkittävämpi ja aktiivisempi.  Huippuyksikkötoiminnassa pitäisi myös paremmin hyödyntää ohjelmallisuuden tuoma lisäarvo kuten kansainvälisyys.

Aarne Ojan (vas.) mielestä huippuyksikköohjelman avulla tutkimuslaitokset pystyvät terävöittämään valittuja tutkimusalojaan. Thomas Sinkjaer (oik.) pitää tärkeänä sitä, että huippuyksiköissä kiinnitetään huomiota myös hallinnointiin ja tutkimuksen johtamiseen.

Raportin julkistamistilaisuudessa puhunut VTT:n tutkimusjohtaja Aarne Oja piti tervetulleena ajatusta siitä, että tulevaisuudessa huippuyksiköitä olisi vähemmän ja rahoitusta yksikköä kohden enemmän. “Huippuyksikköohjelman avulla tutkimuslaitokset pystyvät ylläpitämään ja terävöittämään valittuja tutkimusalojaan. Huippuyksiköissä olisi hyvä olla mukana myös osapuoli, joka osaisi viedä yksikön tutkimustulokset “innovaatioputkeen” yhteiskunnan eri toimijoiden käyttöön. Lisäksi infrastruktuurirahoitus ja huippuyksiköt on saatava paremmin kohtaamaan toisensa laiteintensiivisillä aloilla”, Oja ehdotti.

Tanskan huippuyksikkömallia tilaisuudessa esitellyt ja julkaistua arviointiraporttia kommentoinut johtaja Thomas Sinkjaer Tanskan Danish Research Councilista piti tärkeänä muun muassa sitä, että huippuyksiköissä kiinnitetään riittävästi huomiota myös hallinnointiin ja tutkimuksen johtamiseen. “Huippuyksiköiden kehittämisen kannalta kehittäminen on myös tutkijakoulujen ja post doc -järjestelmän kehittäminen.”

Sinkjaer oli yllättynyt siitä, kuinka pieni huippuyksikkörahoitus Suomessa yksikköä kohden on. Tanskassa huippuyksikkörahoitus kattaa tutkimusyksikön rahoituksesta noin puolet, kun Suomessa osuus on keskimäärin hieman alle 20 prosenttia. Tilaisuudessa nostettiin tosin esiin, että huippuyksikkökauden alkaessa rahoitusosuus on Suomessakin yleensä korkeampi, mutta kun yksikkö onnistuu saamaan myös muuta rahoitusta, huippuyksikkörahoituksen prosenttiosuus putoaa suhteessa pienemmäksi. 

“Kansainväliseen liigaan”

Akatemiaprofessori Howy Jacobs Tampereen yliopistosta korosti omassa puheenvuorossaan, että huippuyksikköohjelman merkitys suomalaisen tutkimuksen tason nostamiseksi on ollut keskeinen. “Oman yksikköni näkökulmasta voin sanoa, että se on edistänyt tutkimuksemme kilpailukykyä kansainvälisesti. Olemme nousseet selkeästi kansainväliseen liigaan.”

Jacobs pitää huippuyksikköohjelman vahvuuksina yksiköiden vaihtelevuutta ja tutkijalähtöisyyttä. Myös se, että byrokratiaa on Akatemiaan päin vähän, saa häneltä kiitosta. “Kansainvälisen tason arviointi ja neuvot ovat ehdottomasti ohjelman vahvuuksia. Samoin se, että huippuyksikköstatus nostaa yksikön arvostusta ja lisää suuren yleisön kiinnostusta tutkimukseen.”

Jatkossa Jacobsin mukaan pitäisi kiinnittää huomiota rahoituksen määrään yksikköä kohden. “Rahoitus on selvästi riittämätöntä yksikköä kohden. Tosin pienissä yksiköissä rahoitus on suhteessa merkittävää tutkijaa kohden laskettuna. Näyttää myös siltä, että taustayhteisöjen roolia huippuyksiköiden tukena pitäisi vahvistaa, nyt se vaihtelee kovasti eri yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa.”

Huippuyksikköohjelmat on perustettu Suomen kansallisen huippuyksikköstrategian mukaisesti kehittämään luovia tutkimusympäristöjä, joissa kansainvälisesti kilpailukykyinen tutkimus yhdistyy korkeatasoiseen tutkijankoulutukseen. Suomessa tutkimuksen huippuyksiköitä on ollut 1990-luvulta alkaen. 

Suomen Akatemia uudistaa lähiaikoina huippuyksikköstrategiansa. Strategiatyössä käytetään taustamateriaalina myös uuden arviointiraportin tuloksia. Seuraava huippuyksikköhaku toteutetaan vuonna 2010.

Huippuyksiköiden yhteiskunnallisen vaikuttavuuden arvioinnin on toteuttanut
Gaia Consulting Oy. Arviointiraportti (suomeksi) luettavissa pdf-muodossa Suomen Akatemian verkkosivuilla www.aka.fi/julkaisut (julkaisusarja)

Lue myös aiheeseen liittyvä artikkeli Huippuyksiköissä tutkimus vahvistuu ja saa näkyvyyttä

Teksti: Riitta Tirronen
Kuvat: Olli Häkämies