Maatalous- ja metsätieteen maisteri Katri Huutoniemen marraskuussa tarkastetussa väitöskirjassa on tarkasteltu Suomen Akatemian tutkimushankkeiden tutkimussuunnitelmia ja niiden käsittelyä arviointipaneeleissa. Huutoniemi on taustaltaan ympäristösuojelutieteen maisteri. Väitöskirjaa hän teki tieteen, teknologian ja innovaatioiden tutkimuksen tutkijakoulun (TITEKO) rahoituksella Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella. Hänen taustallaan oli luontevaa tutkia väitöskirjassa tieteidenvälisiä yhteyksiä. Vaikka tieteidenvälisyydestä puhutaan paljon, sitä koskeva tutkimus on ollut varsin vähäistä.

”Havaitsin monien tutkimusalojen puhuvan eri kieltä ja yhdessä ne eivät aina pysty ratkaisemaan esimerkiksi ympäristöongelmia tehokkaasti”, sanoo Huutoniemi.

Suomen Akatemian syyskuun hakuun lähetetyt tutkijoiden hakemukset ovat talven ja alkukevään aikana olleet paneelien käsittelyssä. Helsinkiin kokoontuneet kansainväliset asiantuntijat arvioivat hakemukset tieteellisesti, laativat niistä lausunnot ja antavat kullekin hakemukselle pisteet. Tammi-maaliskuussa paneelityöskentelyyn on osallistunut satoja arvioitsijoita eri puolilta maailmaa.

Asiantuntijat perehtyvät oman paneelinsa käsiteltäväksi tuleviin hakemuksiin hyvin jo ennen varsinaista paneelikokousta. Biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen toimikunnalla on lisäksi käytäntönä nimetä kullekin hakemukselle kaksi päälukijaa, jotka esittelevät hakemuksen paneelikokouksessa. ”Itse kokouksessa keskustelemme kunkin hakemuksen vahvuuksista ja mahdollisista heikkouksista ja arvioimme hakemuksen laadun kokonaisuutena”, Nina Wedell kertoo.

Puheenjohtajan tehtävänä on hänen mukaansa johtaa keskustelua paneelissa niin, että mikään yksittäinen näkemys ei muodostu liian hallitsevaksi, vaan että kaikki näkökohdat tulevat arvioinnissa huomioon otetuksi. Wedellin johtaman kaksipäiväisen paneelin aikana arvioitsijat käsittelevät 50 hakemusta.

”Ilmapiiri paneelissa on hyvin innostava. On todella mielenkiintoista keskustella eri tutkimuksenalojen spesialistien kanssa mielenkiintoisista tutkimushankkeista. Keskeistä on, että pystymme antamaan hakijoille rakentavaa palautetta heidän hakemuksistaan niin, että se on heille hyödyllistä tulevia hakuja ja omaa tutkimusaihetta ajatellen.”

Erityisen tärkeää hyvin muotoiltu ja hyödynnettävä palaute on nuorille tutkijoille, jotka vasta luovat omaa itsenäistä tutkijanuraansa. ”Rahoitushaku voi olla myös oppimiskokemus.”

Arvioinnissa on tarkasteltu alan tutkijoiden ja tiedon käyttäjien yhteistyötä, sen sisältöä, haasteita ja tuloksia. Arvioinnissa on haastateltu vesialan tieteenala-arvioinnissa mukana olleiden tutkimusryhmien yhteistyökumppaneita, jotka hyödyntävät alan tutkimusta ja asiantuntemusta. Mukana oli yhteensä 17 tutkimusorganisaatioita ja näiden organisaatioiden keskeiset yhteistyökumppanit.

”Lähtökohtana oli vesialan kautta tuoda esiin tutkimuksen vaikuttavuuden monitahoisuus. Vaikuttavuuden käsitettä usein mystifioidaan eikä siitä ole riittävästi analysoitu varsinkaan perustutkimuksen näkökulmasta”, perustelee raportin toinen kirjoittaja, erikoistutkija Timo Kolu. ”Vaikuttavuutta arvioitaessa korostuvat tavallisesti taloudelliset tavoitteet, yhteiskunnalliset ulottuvuudet eivät nouse esiin riittävän monipuolisesti.”

”Tässä tutkimuksessa olemme pyrkineet vähentämään vaikuttavuuden käsitteeseen liittyvää mystiikkaa liittämällä se toimintateoreettiseen keskusteluun ja toiminnan vaikutusten pohtimiseen.”

Arvioinnissa tarkastellaan vesialan tutkimustietoa käyttäviä keskeisiä instituutioita organisaationäkökulman kautta. Näitä tahoja ovat yritykset, julkishallinto, opetus ja koulutus sekä kolmannen sektorin toimijat, esimerkiksi erilaiset järjestöt. Toimijoilla on hyvin monenlaisia tavoitteita aina lainsäädännön kehittämisestä opetussisältöjen tai -menetelmien uudistamiseen. 

Arvioinnin mukaan tutkimusorganisaatioiden ja niiden kumppaneiden yhteistyölle on ominaista laaja arvopohja, monitavoitteisuus ja verkostomaisuus. Pyrkimys ympäristön suojeluun ja hyvinvoinnin edistämiseen yhdistää tutkimusyhteistyötä eri sektoreilla ja koko alan toimintaa kuvaa verkostomainen yhteistyö.

Verkostot ovat kevyitä ja ne perustuvat siihen, että niissä toimivat henkilöt tuntevat toisensa ja luottavat toisiinsa. Ne ovat usein syntyneet ad hoc -tyyppisesti. Kiinteämmät, toimintaa organisoivat yhteistyörakenteet puuttuvat, mikä on osittain heikkous vaikuttavuutta ajatellen, arvioinnissa todetaan.
Yhteisen kielen puuttuminen tutkijoiden ja tiedon käyttäjien välillä koetaan usein yhteistyötä vaikeuttavaksi asiaksi erityisesti yhteistyön alkuvaiheissa.

Suomen Akatemian teettämän arvioinnin mukaan erityisesti alan tutkijakoulutuksessa on kehitettävää. Taideyliopistoissa koulutettavien tohtoreiden määrän tarve olisi pikaisesti arvioitava ja suhteutettava se tohtoreiden todelliseen tarpeeseen. Tutkijakoulujärjestelmää paneeli pitää hyvänä. Vakavana rakenteellisena ja käytännöllisenä ongelmana pidetään kuitenkin sitä, että yhdellä väitöskirjan ohjaajalla on kansainvälisesti vertaillen iso opiskelijajoukko ohjattavanaan. Tämän uskotaan vaikuttavan myös väitöskirjojen laatuun.

Nuorten tutkijoiden urapolkujen kehittämiseen olisi kiinnitettävä huomiota niin, että tutkijoiden työ olisi palkitsevaa niin tutkimusorganisaation, sen opiskelijoiden kuin nuoren tutkijan itsensäkin kannalta. “Tutkijakoulutusta ja taiteen tohtoreita on käytettävä paremmin hyväksi alan oppilaitoksissa alemmilla koulutustasoilla”, kansainvälisen arviointipaneelin varapuheenjohtajana toiminut Riitta Nikula sanoo.

“Eikä voi olla niin, että suurin osa alan tutkimuksesta on väitöstutkimuksia. Taideyliopistojen pitää pystyä luomaan jatkuvuutta tutkimukselle ja uramahdollisuuksia nuorille tutkijoille.”

Arvioinnissa todetaan myös, että alan kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä pitäisi lisätä niin  tutkijankoulutuksessa kuin tutkimuksessa yleensä. “Kansainvälistymistä on tehostettava kaikilla tasoilla ja tavoilla: suomalaisia ulkomaille ja ulkomaisia asiantuntijoita ja opiskelijoita puolestaan Suomeen.”