Liiketoimintaosaamisen tutkimusohjelma (2006-2009)

Yritysten teknologisessa ja taloudellisessa toimintaympäristössä on institutionaalisen kehityksen ohella tapahtunut nopeita muutoksia viime vuosina. Globaalin toimintaympäristön ja asiakkaiden roolin korostuminen tuottavat monentasoisia ja -suuntaisia muutoksia yritysten ja muiden taloudessa toimivien organisaatioiden toimintamalleihin.  Yritysten toiminta ja kilpailu kansainvälisillä markkinoilla ja sen aiheuttamat muutokset yritysten toimintamalleissa, strategioissa ja ansaintatavoissa tuottavat uusia haasteita myös yritysten liiketoimintaosaamisen tutkimukselle.

Tavoitteet
Liiketoimintaosaamiseen kohdistuvan uuden tutkimusohjelman tarpeellisuus on korostunut uusien paikallista ja globaalia taloutta, työllisyyttä, yritysten toimintaa, kilpailukykyä sekä innovaatioiden ja teknologiaosaamisen kaupallistamista koskevien ajankohtaisten kysymysten myötä. Tutkimusohjelman avulla pyrittiin vastaamaan kysymykseen siitä, miten liiketoimintaosaaminen toimii teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden ohella suomalaisen yhteiskunnan peruspilarina.

Liiketoimintaosaamisen tutkimusohjelman (Liike2) tavoitteena oli tutkia suomalaisen talouden kannalta keskeisenä pidetyn liiketoimintaosaamisen eri ulottuvuuksia. Millä tavalla ja miten suomalaiset ja Suomessa toimivat yritykset parantavat kilpailukykyä omalla toiminnallaan?

Ohjelman yleisinä tavoitteina oli vahvistaa liiketoimintaosaamisen tutkimusta, lisätä liiketoimintaosaamisen yleistä yhteiskunnallista ja taloudellista hyödynnettävyyttä, edistää tutkimusyhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti sekä vahvistaa tutkijakoulutusta ja tutkijanuraa. 

Sisältö
LIIKE-tutkimusohjelmassa pyrittiin vastaamaan erityisesti seuraaviin kysymyksiin: miten yrityksen rooli markkinatalouden perusyksikkönä on muuttumassa, miten suomalaiset yritykset syntyvät ja muuttuvat uudessa toimintaympäristössä, millaisten yritystasoisten prosessien kautta muutos tapahtuu, sekä miten uusiin olosuhteisiin soveltuvia uusia ja innovatiivisia liiketoimintaosaamisen muotoja voidaan kehittää. 

Rahoitus
Suomen Akatemia rahoitti ohjelmaa 4,25 miljoonalla eurolla. Kolme ohjelman hanketta sai osarahoitusta Työsuojelurahastosta ja kolme hankkeista toteutetaan yhteistyössä Venäjän humanistisen rahaston kanssa. 

Kesto
2006–2009

Tutkimusohjelman alkumuistio (pdf)

 

Viimeksi muokattu 23.2.2011

 

Lisätietoja

Helsingin kauppakorkeakoulu
s-posti: Liike2(at)hse.fi

Ohjelmapäällikkö
Asta Salmi
p. (09) 470 38519

Ohjelmasihteeri
Ann-Mari Wright-Hyttinen
p. (09) 470 38517

Suomen Akatemia
Ohjelmapäällikkö
Mikko Ylikangas
Ohjelmayksikkö
p. (09) 7748 8481

Työsuojelurahasto
Johtaja
Riitta-Liisa Lappeteläinen
Annankatu 34-36 B, 2. krs.
00100 Helsinki
p. (09) 6803 3312