Tutkijatohtori

Tavoite

Tutkijatohtorin tehtävän rahoituksen tavoitteena on mahdollistaa lupaavimpien, äskettäin tohtorin tutkinnon suorittaneiden nuorten tutkijoiden pätevöityminen ja itsenäistyminen ammattitutkijoiksi. Tutkijatohtoreita kannustetaan sekä kansainväliseen että sektorien väliseen liikkuvuuteen ja yhteistyöhön. Kolmivuotinen rahoituskausi voi sisältää yhden tai useamman liikkuvuusjakson sekä kotimaahan paluun rahoituksen. Lähtökohtana on, että rahoitettava hanke palvelee suomalaista tutkimusta, yhteiskuntaa tai kansainvälistä yhteistyötä.

Akatemia suosittelee, että tutkijatohtori antaa oman alan opinnäytetöiden ohjausta ja omaan erikoisalaan liittyvää opetusta ilman erillistä korvausta 5 prosenttia vuosityöajasta. Opetustehtäviin tai muihin omaan tutkimustyöhön välittömästi kytkeytymättömiin tehtäviin ei tulisi kuitenkaan käyttää yli 10 prosenttia vuosityöajasta.

Hakija

Hakijana voi olla tutkija, jonka tohtorintutkinnon suorittamisesta on kulunut hakuajan päättyessä enintään neljä vuotta (tohtorintutkintotodistuksen tulee olla päivätty 30.9.2007-30.9.2011). Vain erityisistä syistä, joita ovat äitiys-, isyys-, vanhempain- ja hoitovapaa, varusmies- tai siviilipalvelus tai pitkäaikainen sairaus, otetaan huomioon myös hakija, jonka tutkinnon suorittamisesta on kulunut enemmän kuin neljä vuotta. Jos hakija vetoaa näihin erityisiin syihin, ne on selvitettävä hakulomakkeen kohdassa Henkilötiedot/cv: tutkinnot, lisätietoja. Mikäli syyt ovat salassa pidettäviä, hakijan tulee ottaa yhteys esittelijään (katso kohta Lisätiedot).

Rahoitus

Tutkijatohtorin tehtävän kokonaiskustannukset sisältävät rahoituksen tutkijatohtorin 36 kk palkkaan, henkilökohtaisiin tutkimuskuluihin sekä kansainväliseen ja kotimaiseen liikkuvuuteen (esim. matkoihin ja ulkomaankauden aikaiseen apurahaan). Hakemukseen ei voi sisällyttää rahoitusta muiden henkilöiden palkkaamiseen.

Hakija ja suorituspaikka sopivat tutkijatohtorin palkasta suorituspaikan palkkausjärjestelmän mukaisesti. Akatemia rahoittaa tutkijatohtorin palkkauksen ja tutkimusmäärärahojen kokonaiskustannuksista enintään 80 prosenttia. Hakuilmoituksen liitteessä 3 on esitetty Akatemian toimikuntien keskimääräisiä myöntösummia edellisessä tutkijatohtorihaussa.  Katso ohjeistus kustannusten ilmoittamisesta hakulomakkeelle Akatemian verkkosivulla  > Kokonaiskustannusmalli.

Rahoituskausi

Tutkijatohtorin rahoitus myönnetään kolmeksi vuodeksi. Rahoituskausi on 1.9.2012–31.8.2015 ja sitä voi muuttaa vain erityisistä syistä (katso kohta Hakija). Akatemian henkilökohtaisen tutkijatohtorirahoituksen voi saada vain yhden kerran.

Erityisehdot ja rajoitukset

Syyskuun haussa Akatemia arvioi samalta hakijalta vain yhden hakemuksen, joka koskee joko akatemiahanketta (tai konsortion osahakemusta), akatemiatutkijan tehtävää tai tutkijatohtorin tehtävää.  Mikäli sama hakija jättää useamman hakemuksen johonkin näistä rahoitusmuodoista tai hakee useampaa niistä, vain hänen ensimmäiseksi jättämänsä hakemus arvioidaan. Tästä syystä arvioimatta jätetty hakemus ei voi tulla rahoitetuksi. Tutkijatohtorihakija voi olla nimettynä tutkijana toisen hakijan tekemässä akatemiahankehakemuksessa, kuitenkin eri tutkimussuunnitelmalla. Hakijan tulee ilmoittaa tämä hakemuksessaan.

Tutkijatohtorin tutkimusjakso European University Institutessa

Suomen Akatemia ja European University Institute (EUI) ovat sopineet, että EUI voi ottaa kerrallaan vastaan yhden tai kaksi Suomen Akatemian rahoittamaa tutkijatohtoria tutkimustyöhön EUI:ssa 1–2 vuoden ajaksi. Tutkimusjaksoa haetaan osana kolmivuotista tutkijatohtorin tehtävää. Hakijoita, jotka ovat kiinnostuneita työskentelemään EUI:ssa, pyydetään etukäteen tutustumaan EUI:ssa harjoitettavaan tutkimukseen sekä ottamaan hakemuksen laatimisvaiheessa yhteyttä EUI-asioista vastaavaan tiedeasiantuntijaan (katso Lisätiedot -kohta). Hakijan ei tarvitse liittää hakemukseensa erillistä kutsua EUI:lta.

Hakemuksen liitteet

Katso hakuilmoituksen liite 1A, Hakemuksen liitteet.

Hakumenettely

Palkkauksen lisäksi arvioituihin kokonaiskustannuksiin sisällytetään tarvittavat henkilökohtaiset tutkimuskulut.   Hakemus tulee laatia siten, että Akatemian rahoitusosuus on enintään 80 prosenttia hankkeen arvioiduista kokonaiskustannuksista.

EUI -jakson aikainen apuraha ja muut mahdolliset EUI -jaksosta aiheutuvat kulut sisällytetään tutkijatohtorihakemuksen kokonaiskustannusarvioon ja vierailu perustellaan tutkimussuunnitelman kohdassa 6, Tutkijat ja tutkimusympäristö. Palkan lisäksi maksettavan apurahan ohjeellinen suuruus on esitetty liitteessä 1. Perheen matkakulut voidaan sisällyttää kustannusarvioon, mikäli tutkijan perhe on ulkomailla tutkijan mukana vähintään kuusi kuukautta.

Hakemukseen liitettävän tutkimussuunnitelman kohdassa 5, Toteutus, ilmoitetaan tutkijatohtorin kuukausipalkka (ilman henkilösivukuluja) ja perustellaan hankkeen arvioidut kokonaiskustannukset (mukaan lukien arvioidut tutkimuskulut).

Hakuaika päättyy 30.9.2011 klo 16.15. Hakuaika on ehdoton.

Hakemus tehdään Akatemian verkkoasioinnissa, valitse Avoimet haut > Tutkijatohtori.

Lisätiedot

biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen yksikkö

  • tiedeasiantuntija Kata-Riina Valosaari, p. 09 7748 8216
  • tiedeasiantuntija Annika Raitala, p. 09 7748 8323

kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikkö

  • tiedeasiantuntija Helena Vänskä, p. 09 7748 8227

luonnontieteiden ja tekniikan tutkimuksen yksikkö

  • tiedeasiantuntija Maaria Lehtinen, p. 09 7748 8484
  • tiedeasiantuntija Johanna Törnroos, p. 09 7748 8260
  • tiedeasiantuntija Jenni Virtanen, p. 09 7748 8298

terveyden tutkimuksen yksikkö

  • tiedeasiantuntija Heikki Vilen, p. 09 7748 8456

tutkimusjakso EUI:ssa, http://www.eui.eu

  • tiedeasiantuntija Jyrki Hakapää, p. 09 7748 8277

Päivitetty syyskuun 2011 hakuilmoituksen mukaan

Viimeksi muokattu 1.7.2011

Lisätietoja

Tutkijatohtorin tehtävää haetaan syksyn haussa.

Hakuilmoituksessa annetaan yksityiskohtaiset ohjeet hakemuksen jättämisestä ja hakemukseen tarvittavista liitteistä.
 
Lisätietoja antavat hakuilmoituksessa toimikunnittain luetellut yhteyshenkilöt. Lisätietoja saa myös Kysymykset ja palaute toiminnolla. Pyydämme tutustumaan hakuilmoitukseen ennen yhteydenottoa

.