Kliiniset tutkijat (Suomen Akatemia ja Vetenskaprådet)
Tavoite
Suomen Akatemia ja Ruotsin Vetenskapsrådet avaavat suomalais-ruotsalaisen yhteishaun, jonka tarkoituksena on tukea tutkijalähtöistä kliinistä tutkimusta. Tavoitteena on edistää ja vahvistaa suomalaisten ja ruotsalaisten kliinisten tutkijoiden kahdenvälisiä tutkimushankkeita ja tuottaa näin lisäarvoa alan kansalliselle tutkimukselle. Lisäarvoa voi olla esimerkiksi yhteinen tiedonkeruu tai tiedon jakaminen tutkittavien tapausten lukumäärän lisäämiseksi tai metodologisen asiantuntemuksen yhdistämiseksi. Tavoitteena on myös vahvistaa lääketieteellistä tutkimusta molemmissa maissa, jotta pystytään säilyttämään kansainvälisesti kilpailukykyinen asema ja vastamaan ihmiskunnan suuriin haasteisiin.
Hakua ei ole rajattu mihinkään tiettyihin sairauksiin. Tutkimuksen tulee kohdistua ihmisiin, sen on oltava kliinisesti relevanttia ja erinomaista tieteellistä tasoa. Tutkimus voi olla interventio- tai havainnointityyppistä tutkimusta. Tutkimukseen kuuluvien kokeiden tulee olla ainakin yhdessä kliinisiä kokeita kliinisten kokeiden tietokannassa.
Yhteinen tutkimussuunnitelma Suomen Akatemialle
Suomalaisten ja ruotsalaisten tutkimusryhmien tulee laatia yhteinen tutkimussuunnitelma hakemukseen. Suunnitelmaan tulee sisältyä selkeä kuvaus suunnitellusta tutkimusyhteistyöstä (työnjako ja menetelmät) ja yhteistyöstä syntyvästä lisäarvosta. Suunnitelmassa tulee lisäksi olla yhteinen budjetti ja molempien osapuolten erilliset budjetit.
Kahdenvälisiä yhteishankehakemuksia voivat jättää yliopistoissa (tai muissa korkeakouluissa), yliopiston ulkopuolisissa julkisissa tutkimuslaitoksissa sekä sairaaloissa toimivat tutkimusryhmät. Näiden laitosten hakukelpoisuus samoin kuin hakemuksessa hyväksyttävät kustannukset (henkilökunta, materiaalit, tarvikkeet, laitteet, matkat jne.) riippuvat kunkin rahoittajaorganisaation hallinnollisista määräyksistä ja voivat siksi vaihdella. Lisätietoja saa tarvittaessa haun rahoittajaorganisaatioilta (Suomen Akatemia ja Vetenskapsrådet).
Rahoitusta myönnetään vain kahdenvälisiin hankkeisiin. Hakemuksessa on oltava mukana vähintään kaksi tutkimusorganisaatiota ja tutkimusryhmiä sekä Suomesta että Ruotsista. Hankkeissa voi olla mukana tutkimusryhmiä muista maista ja myös yritykset voivat osallistua hankkeisiin, edellyttäen että nämä hankkivat oman rahoituksensa. Hakemuksesta tulee selkeästi ilmetä, onko tällainen rahoitus jo olemassa. Jos rahoitusta ei vielä ole, hakemukseen tulee sisältyä suunnitelma siitä, miten rahoitus on tarkoitus hankkia ennen hankkeen alkamista.
Suomalainen yhteistyökumppani toimittaa hakemuksen Suomen Akatemiaan, riippumatta siitä onko hankkeen vastuullinen johtaja Suomesta tai Ruotsista. Hakemuksen laatimisessa noudatetaan Akatemian yleisiä hakuohjeita.
Rahoitus ja rahoituskausi
Vaikka molempien maiden tutkimusryhmät jättävät yhteisen hakemuksen, kunkin maan rahoitusorganisaatio rahoittaa oman maansa tutkimusryhmiä. Suomen Akatemia ja Vetenskapsrådet ovat varanneet rahoitukseen yhteensä vähintään kolme miljoonaa euroa, jolla rahoitettaisiin ainakin kolme yhteishanketta. Kolmivuotisen rahoituksen on suunniteltu alkavan 1.9.2012.
Hakemusten arviointi
Kahdenvälisen haun käytännöissä, toteuttamisessa ja arviointimenettelyssä noudatetaan Suomen Akatemian ohjeistusta. Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunnan nimeämät kansainväliset arviointipaneelit arvioivat syyskuun 2011 haun hakemukset.
Arviointikriteerit:
- tutkimussuunnitelman tieteellinen laatu ja innovatiivisuus
- hankkeen merkitys haun aihealueelle
- suomalais-ruotsalaisesta tutkimusyhteistyöstä saatava lisäarvo
- tutkimussuunnitelman toteuttamiskelpoisuus
- suomalaisten ja ruotsalaisten tutkijoiden/tutkimusryhmien tieteelliset ansiot ja tulokset
- tutkimustulosten sovellettavuus.
Hakemuksen liitteet kliinisen tutkimuksen haussa
Pakolliset liitteet:
- yhteinen tutkimussuunnitelma (enintään 15 sivua), johon sisältyy
- selkeä kuvaus suunnitellusta tutkimusyhteistyöstä (työnjako ja menetelmät) ja yhteistyöstä syntyvästä lisäarvosta
- hankkeen yhteinen budjetti, johon tulee sisältyä molempien osapuolten erilliset budjetit
- perustelut haettavalle rahoitukselle
- kuvaus hankkeessa toteutettavasta tutkijankoulutuksesta
- liikkuvuussuunnitelma, jossa kerrotaan miten hankkeessa aiotaan toteuttaa kansallista ja kansainvälistä liikkuvuutta rahoituskaudella, kuvataan ulkomaisten tutkijoiden osallistuminen hankkeeseen ja kerrotaan millä muulla tavalla hankkeessa ylitetään kansainvälisiä, kansallisia, institutionaalisia ja julkisen ja yksityisen sektorin välisiä rajoja
- ruotsalaisten yhteistyökumppaneiden erityisbudjetit, jotka on laadittu Vetenskapsrådetin ohjeiden mukaisesti
- suomalaisen ja ruotsalaisen hakijan ansioluettelot, enintään neljä sivua/tutkija, yhdistettynä yhdeksi asiakirjaksi
- suomalaisen ja ruotsalaisen hakijan julkaisuluettelot, yhdistettynä yhdeksi asiakirjaksi. Hakijoita pyydetään korostamaan tutkimussuunnitelman kannalta 10 merkittävintä julkaisua kussakin julkaisuluettelossa.
Tapauskohtaiset liitteet:
- ulkomaisen yliopiston tai tutkimuslaitoksen kutsu, mikäli työ tai osa siitä suoritetaan Suomen tai Ruotsin ulkopuolella
- eettisen toimikunnan tai koe-eläintoimikunnan lausunto (tarvittaessa). Eettiset näkökohdat on aina kuvattava tutkimussuunnitelmassa.
- tarvittaessa SHOKin lausunto, jolla vahvistetaan hakijan kuuluminen SHOKiin sekä perustellaan hankkeen merkitys SHOK-toiminnassa (vain suomalaiset hakijat)
- edistymisraportti niistä hakijan johtamista Akatemian rahoittamista tutkimushankkeista, joista ei ole annettu loppuraporttia (vain suomalaiset hakijat).
Hakemukseen liitetään vain pyydetyt liitteet ja niiden on oltava Akatemian ohjeiden mukaiset, katso Hakemusten liitteet Akatemian verkkosivuilta. Liitteet laaditaan samalla kielellä kuin hakemus ja ne liitetään Akatemian verkkoasioinnissa hakemukseen kohdassa ”Liitteet”, poikkeuksena ansioluettelo, joka liitetään kohdassa “Henkilötiedot/cv”.
Hakumenettely
Tässä haussa suomalaisen tutkimushankkeen kustannukset lasketaan soveltaen kokonaiskustannusmallia. Ruotsalaisten yhteistyökumppanien kustannukset (ml. palkkoihin ja muihin hankekuluihin liittyvät välittömät että välilliset kustannukset) ilmoitetaan tutkimussuunnitelman erillisessä liitteessä. Hakemus tulee laatia siten, että Akatemian rahoitusosuus on enintään 80 % suomalaisen hankkeen arvioiduista kokonaiskustannuksista. Katso ohjeistus kustannusten ilmoittamisesta hakulomakkeelle Akatemian verkkosivuilta kohdasta Kokonaiskustannusmalli.
Mikäli hakemuksessa on mukana useampi suomalainen hakija, hakemus laaditaan konsortiohakemuksen mukaisesti, katso ohjeistus Akatemian verkkosivuilta kohdasta Konsortiohakemuksen ohjeet. Ohjeiden mukaiset liitteet lisätään vain konsortion johtajan hakemukseen, mutta jokaisen suomalaisen hakijan on täytettävä erillinen sähköinen hakemus. Hakijoita pyydetään ottamaan yhteyttä Suomen Akatemiaan lisätietoja varten.
Hakuaika päättyy 30.9.2011 klo 16.15. Hakuaika on ehdoton. Hakemus tehdään Akatemian verkkoasioinnissa, valitse Avoimet haut > Yhteishankehaku: kliininen tutkimus (SA, Vetenskapsrådet).
Lisätiedot
Suomen Akatemia
- tiedeasiantuntija Sara Illman (terveyden tutkimuksen yksikkö), p. 09 7748 8294
Vetenskapsrådet
- koordinaattori Teresa Ottinger (Medicin och Hälsa), p. +46 8 546 44 286
Päivitetty syyskuun 2011 hakuilmoituksen mukaan