Kansainvälisten yhteishankkeiden valmistelu

Suomen Akatemia tukee kansainvälisenä yhteistyönä toteutettavien vaativien tutkimushankkeiden valmistelua tiettyä hakua varten. Rahoitusta voidaan myöntää esimerkiksi yhteisrahoitteisten tutkimushankkeiden valmisteluun tai kokouksiin, jotka edistävät hankkeiden valmistelua ulkomaisille tutkimuksen rahoitusorganisaatioille.

Rahoitusta voidaan myöntää sekä valmistelukokouksiin osallistuville että koordinaattoreille hankkeiden valmistelusta aiheutuviin kustannuksiin. Akatemian rahoitusosuutta sovelletaan siten, että myönnettävän rahoituksen enimmäissumma on 30 000 euroa. 

Viimeksi muokattu 3.1.2012

Lisätietoja

Tämä rahoitus julistetaan avoimeksi lokakuun ja tammikuun hakukierroksella. Tämä rahoitus on jatkuvasti (marraskuuta lukuunottamatta) näkyvillä Nyt haettavana -kohdassa. Hakuilmoituksessa annetaan yksityiskohtaiset ohjeet hakemuksen jättämisestä ja hakemukseen tarvittavista liitteistä. Lisätietoja antavat hakuilmoituksessa toimikunnittain luetellut yhteyshenkilöt. Lisätietoja saa myös www.aka.fi >Kysymykset ja palaute –toiminnolla. Pyydämme tutustumaan hakuilmoitukseen ennen yhteydenottoa.

Päivitetty Tutkimusrahoituspäätösten perusteet 2010 (23.9.2009) mukaisesti.