Ikääntymistutkimus ERA-AGE 2 JCRA

ERA-AGE 2 -verkoston, joka on EU:n rahoittama eurooppalaisten organisaatioiden muodostama yhteistyöverkosto, tavoitteena on jatkaa eurooppalaisen tutkimusalueen kehittämistä ikääntymisen tutkimuksen alalla.

The Joint Call for Research Applications (JCRA) in aging -yhteishaun teemana on Active and Healthy Aging Across the Life Course ja siinä on tarkoituksena tukea moni- tai poikkitieteellisiä projekteja ikääntymisen tutkimuksen alalla.

Suomen Akatemia rahoittaa haussa menestyviä suomalaisia hankkeita. Akatemian kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta on varannut suunnattua akatemiahankerahoitusta enintään kahdelle kolmivuotiselle hankkeelle ja terveyden tutkimuksen toimikunta enintään yhdelle kolmivuotiselle hankkeelle.

Hakumenettely

Hakumenettely on poikkeuksellinen. Tarkemmat hakuohjeet ja -ehdot voi lukea ERA-AGE 2:n verkkosivuilla www.era-age.group.shef.ac.uk.  Hakemukset jätetään tämän ERA-AGE 2:n verkkosivun kautta. Hakuaika on alkanut kesäkuussa ja päättyy 3.10.2011.

Suomalaisten hakijoiden tulee noudattaa sekä kansainvälisiä että Akatemian yleisiä hakuohjeita.

Haku on kaksivaiheinen. Haun kansainvälisessä arvioinnissa menestyneiltä suomalaisilta hakijoilta pyydetään erikseen hakemus Akatemian verkkoasiointiin. Ohjeet tästä annetaan myöhemmin.

Hakijoita pyydetään ottamaan etukäteen yhteyttä haun yhteyshenkilöihin Akatemiassa, jos he aikovat jättää hakemuksen tähän hakuun.

Lisätiedot

  • ERA-AGE 2 / JCRA -haku: www.era-age.group.shef.ac.uk
  • Tiedeasiantuntija Antti Hautaniemi (terveyden tutkimuksen yksikkö), p. 09 7748 8287, 040 759 9943
  • Tiedeasiantuntija Tiina Forsman (kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen yksikkö), p. 09 7748 8443
Viimeksi muokattu 1.7.2011