Rahoituksen käytön yleiset ehdot ja ohjeet
Akatemian tutkimusrahoitukseen liittyvät yleiset ehdot ja ohjeet on päivitetty useampia kertoja muutaman viimeksi kuluneen vuoden aikana.
Syynä poikkeavaan menettelyyn ovat olleet lainsäädäntöön , valtion taloushallintoon tai Akatemian omiin linjauksiin liittyvät uudistukset. Näistä tärkeimpiä ovat olleet kokonaiskustannusmallin käyttöönotto vuoden 2009 alusta, vuoden 2010 alussa voimaan tullut uusi yliopistolaki, samoin ajoittunut Suomen Akatemiaa koskeva laki sekä Akatemian rahoitusmuotojen uudistus, jonka toimeenpano käynnistyi syksyn 2010 hausta. Kaikilla näistä on ollut merkittäviä ja laajakantoisia vaikutuksia Akatemian tutkimusrahoituksen käytäntöihin ja tutkimusrahoituksen hallintoon.
Taustaa
Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen hauissa ja tutkimusrahoituspäätösten valmistelussa, päätöksenteossa ja toimeenpanossa sovelletaan kokonaiskustannusmallia eräitä poikkeuksia lukuun ottamatta. Tämä vaikuttaa määrärahojen hakemiseen, budjetointiin, määrärahojen osoittamiseen käyttäjille, kirjanpitoon ja raportointiin. Kokonaiskustannusmalli ei koske apurahoja.
Suomen Akatemian lähtökohtana on, että tutkimusrahoitus on luonteeltaan yhteisrahoitteista toimintaa, jossa rahoitettavan hankkeen kustannuksista vastaa aina vähintään kaksi osapuolta. Akatemialta rahaa haettaessa yliopistot, tutkimuslaitokset ja muut tutkimusorganisaatiot sitoutuvat yhteisrahoitteiseen toimintaan omalla rahoitusosuudellaan.
Kokonaiskustannusmallia sovellettaessa Suomen Akatemian rahoitusosuus on yleensä enintään 80 %.Tutkimusinfrastruktuurien rahoituksessa Akatemian rahoitusosuus on enintään 70 %. Rahoitusosuutta sovelletaan yhtäläisesti hankkeen kaikkiin kustannuksiin eli sekä välittömiin että välillisiin kustannuksiin, myös yleiskustannusosuuteen. Akatemia antaa rahoitusmuodoittain tarkemmat ohjeet hyväksyttävistä kustannuksista.
Vuoden 2008 aikana tai aiemmin toteutettujen hakujen päätöksissä ei sovelleta kokonaiskustannusmallia. Mallia ei sovelleta vuonna 2008 avoinna olleisiin hakuihin, joista päätökset on tehty vuonna 2009. Näihin päätöksiin sisältyvä yleiskustannusosuus on suuruudeltaan 12, 5 %. Akatemiaprofessorin ja akatemiatutkijan tehtävät (aiemmin virat), varttuneen tutkijan palkkaus, tutkijankoulutus ja tutkijoiden työskentely ulkomailla, työelämässä olevien henkilöiden jatkokoulutus, tutkijoiden liikkuvuus työelämässä sekä tiedeakatemiat ja tiedepoliittiset yhdistykset ovat kokonaiskustannusmallin ulkopuolella. Myös elokuussa 2008 haettavina olleiden tutkijakoulujen toimintamäärärahat jäivät mallin ulkopuolelle.
Lisätietoja kokonaiskustannusmallista saa verkkosivuilta.
Suomen Akatemialta rahoitusta saanutta suorituspaikkaa ja tutkijaa koskevat monet rahoituksen käyttöön liittyvät määräykset. Akatemia on siirtynyt laskutukseen perustuvaan maksatusmenettelyyn kaikkien rahoitusta saavien organisaatioiden osalta. Rahan käytössä tulee noudattaa niin asiaan liittyvää lainsäädäntöä kuin Akatemian antamia erillisiä ohjeita. Rahoituksen käytössä noudatetaan, jos muuta ei ole päätetty, kulloinkin voimassa olevia yleisiä ehtoja ja ohjeita.
Ehdoton periaate rahoituksen käytössä on, että määrärahaa saa käyttää ainoastaan siihen tarkoitukseen, johon se on myönnetty. Tästä ovat vastuussa rahoitusmyönnön saanut suorituspaikka ja tutkimuksen vastuullinen johtaja.
Akatemian rahoituksella hankitut tarvikkeet, laitteet ja kirjallisuus jäävät suorituspaikan omistukseen ja hallintaan. Hankinnoissa noudatetaan kyseisen suorituspaikan hankintamenettelyä koskevia ohjeita.
Akatemia on vahvistanut vuosina 2010 ja 2011 uudet rahoituspäätöksiin liittyvät yleiset ehdot ja ohjeet seuraavasti:
Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat yleiset ehdot ja ohjeet 2010-2011:
Suomen Akatemian rahoituspäätöstä koskevat yleiset ehdot ja ohjeet 2011:
Yleiset ehdot ja ohjeet ovat olennainen osa yksittäistä rahoituspäätöstä. Ne toimitetaan määrärahan saajalle ja vastuulliselle johtajalle yhdessä rahoituspäätöksen kanssa. Yleiset ehdot ja ohjeet on myös saatavana tämän sivun oikeasta laidasta kohdasta ”Lisätietoja”.
Akatemia suosittelee, että Akatemian rahoittamaa tutkimusta varten koottu yhteiskuntatieteellinen aineisto luovutetaan Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisen tietoarkiston (FSD) käyttöön.
Rahoituksen saaneen tutkijan on syytä tutustua Suomen Akatemian tutkimuseettisiin ohjeisiin, tasa-arvosuunnitelmaan vuosille 2010-2013 (pdf) sekä immateriaalioikeuksia käsittelevään IPR-oppaaseen.
Takaisin
Sisältö päivitetty 01.06.2011