Liiketoimintaosaamisen tutkimusohjelma (2006-2009)

Yritysten teknologisessa ja taloudellisessa toimintaympäristössä on institutionaalisen kehityksen ohella tapahtunut nopeita muutoksia viime vuosina. Globaalin toimintaympäristön ja asiakkaiden roolin korostuminen tuottavat monentasoisia ja -suuntaisia muutoksia yritysten ja muiden taloudessa toimivien organisaatioiden toimintamalleihin.  Yritysten toiminta ja kilpailu kansainvälisillä markkinoilla ja sen aiheuttamat muutokset yritysten toimintamalleissa, strategioissa ja ansaintatavoissa tuottavat uusia haasteita myös yritysten liiketoimintaosaamisen tutkimukselle.

Liike2-tutkimusohjelman tavoitteet

Liiketoimintaosaamiseen kohdistuvan uuden tutkimusohjelman tarpeellisuus on korostunut uusien paikallista ja globaalia taloutta, työllisyyttä, yritysten toimintaa, kilpailukykyä sekä innovaatioiden ja teknologiaosaamisen kaupallistamista koskevien ajankohtaisten kysymysten myötä. Uuden tutkimusohjelman avulla pyritään vastaamaan kysymykseen siitä, miten liiketoimintaosaaminen toimii teknologisten ja sosiaalisten innovaatioiden ohella suomalaisen yhteiskunnan peruspilarina.

Liiketoimintaosaamisen tutkimusohjelman (Liike2) tavoitteena on tutkia suomalaisen talouden kannalta keskeisenä pidetyn liiketoimintaosaamisen eri ulottuvuuksia. Millä tavalla ja miten suomalaiset ja Suomessa toimivat yritykset parantavat kilpailukykyä omalla toiminnallaan?

Ohjelman yleisinä tavoitteina on vahvistaa liiketoimintaosaamisen tutkimusta, lisätä liiketoimintaosaamisen yleistä yhteiskunnallista ja taloudellista hyödynnettävyyttä, edistää tutkimusyhteistyötä kansallisesti ja kansainvälisesti sekä vahvistaa tutkijakoulutusta ja tutkijanuraa.

Koordinaatio ja yhteistyö

Ohjelmaa koordinoi Helsingin kauppakorkeakoulu. Suomen Akatemia rahoittaa ohjelmaa 4,25 miljoonalla eurolla. Akatemia on myöntänyt tutkimushankkeille  nelivuotisen rahoituksen ajalla 1.1.2006 - 31.12.2009. Kolme ohjelman hanketta saa osarahoitusta Työsuojelurahastosta ja kolme hankkeista toteutetaan yhteistyössä Venäjän humanistisen rahaston kanssa.

TulostaViimeksi muokattu19.11.2008
Tulosta Kerro tästä sivusta muille Sisältökartta Omien tietojen muuttaminen Kirjaudu sisään

 

Lisätietoja

Helsingin kauppakorkeakoulu
s-posti: Liike2(at)hse.fi

Ohjelmapäällikkö
Asta Salmi
p. (09) 470 38519

Ohjelmasihteeri
Ann-Mari Wright-Hyttinen
p. (09) 470 38517

Suomen Akatemia
Ohjelmapäällikkö
Mikko Ylikangas
Ohjelmayksikkö
p. (09) 7748 8481

Työsuojelurahasto
Johtaja
Riitta-Liisa Lappeteläinen
Annankatu 34-36 B, 2. krs.
00100 Helsinki
p. (09) 6803 3312

Suomen Akatemia © 2007 Vilhonvuorenkatu 6, PL 99, 00501 Helsinki. Puhelin (09) 774 881, faksi (09) 7748 8299