Kestävä Energia
Energiatutkimuksen haasteita ovat erityisesti energiantuotannon ympäristövaikutusten ja taloudellisten reunaehtojen yhteensovittaminen sekä uusiutuvien luonnonvarojen optimaalinen käyttö raaka-aineiksi ja energiaksi. Energiaratkaisut ovat keskeisiä kysymyksiä pohdittaessa ihmiskunnan sekä tämän hetken että tulevaisuuden hyvinvointia. Niinpä tulevaisuuden energiaratkaisuihin vaikuttavatkin merkittävästi niiden aiheuttamat vaikutukset ihmisen terveyteen ja hyvinvointiin.
Kestävä Energia (SusEn) –tutkimusohjelma tuottaa uutta ja innovatiivista tietoa energiateknologiasta, energiajärjestelmistä ja energiatehokkuudesta. Lisäksi se ohjaa tutkimusta kestäviin ratkaisuihin ja kehittää osaamista tulevaisuuden energiavaihtoehtojen hahmottamisessa. Tutkimusohjelma on monitieteinen ja siinä tutkitaan muun muassa bioenergian ja ydinvoiman sekä lääke- ja kauppatieteiden näkökulmasta.
Suomen Akatemia rahoittaa tutkimusohjelmaa 9 miljoonalla eurolla vuosina 2008-2011.
Tavoitteet
Tutkimusohjelman tavoitteena on
- tuottaa uutta ja innovatiivista tieteellistä tietoa energiateknologiasta, ergiajärjestelmien toiminnasta ja energiatehokkuudesta
- ohjata tutkimusta energiateknologian ja -järjestelmien kestäviin ratkaisuihin, joissa huomioidaan ympäristömyötäisyys ja vaikutukset terveyteen
- kehittää osaamista energian tuotannon, siirron ja käytön alueella sekä energiajärjestelmien tulevaisuuden vaihtoehtojen hahmottamiseen sekä ilmastonmuutoksen hillintään
- uusien monitieteisten tutkimus¬ryhmien ja tutkimuksen kansallisten ja kansainvälisten yhteistyöverkostojen muodostaminen
- tutkijakoulutettavien ja tutkijoiden liikkuvuuden lisääminen
- tutkimuksen ja teollisuuden kansainvälisen kilpailukyvyn parantaminen
- suomalaisen energiatutkimuksen saattaminen alan kansainväliselle huipulle joillakin tutkimuksen osa-alueilla
- yhteiskunnallinen vaikuttavuus.
Teemat
Tutkimusohjelma keskittyy energiantuotantoon ja -käyttöön liittyvien raaka-aineiden, tekniikoiden ja prosessien tutkimiseen ja kehittämiseen sekä näiden hallinnointiin tarkoitettujen sosio-ekonomisten ja poliittisten järjestelmien analysointiin. Uuden teknologian mukanaan tuomia mahdollisuuksia energiatutkimusalalla ovat esimerkiksi jopa kiinteistökohtaisesti hajautettu energian tuotanto ja toisaalta erittäin suuret tuotanto-yksiköt. Kasvihuonekaasujen päästöjen voimakkaaseen rajoittamiseen tarvitaan lukuisia keinoja, joiden tutkiminen, vertaaminen ja yhteensovittaminen on ohjelman keskeisenä tavoitteena. Ohjelmassa ympäristönäkökohdat ja terveyskysymykset ovat läpikäyvinä teemoina. Teema-alueet ovat
- uudet energiatuotannon teknologiat
- toimiva energiajärjestelmä
- energian käytön tehokkuus.
Yhteistyö
Kansallista ohjelmayhteistyötä pyritään rakentamaan Tekesin teknologiaohjelmien ja Akatemian VALTA-ohjelman välille.
Muut kansalliset rahoittajat: Maj ja Tor Nesslingin säätiö, Fortum Oyj, UPM-Kymmene Oyj ja Neste Oil Oyj.
Kansainväliset partnerit:
Brasilia: Brasilian National Council for Scientific and Technological Development (CNPq)
Chile: Chilean National Commission for Scientific and Technological Research (CONICYT)
Islanti: Orkustofnun
Kiina: National Natural Science Foundation of China (NSFC)
Luxemburg: The National Research Fund (FNR)
Norja: The Research Council of Norway (RCN)
Puola: Ministry of Science and Higher Education (MSHE)
Ruotsi: Swedish Energy Agency (STEM)
Saksa: Forchnungscentrum Jülich (PTJ)
Tanska: The Danish Agency for Science, Technology and Innovation (DASTI)
Nordic Energy Research (NER)
Kansainvälistä yhteistyötä tehdään "Nordic Innovative Energy Research Programme":n kanssa. Mukana ovat Akatemian lisäksi The Research Council of Norway (RCN), Nordic Energy Research (NER), Swedish Energy Agency (STEM), The Danish Agency for Science, Technology and Innovation, Orkustofnun sekä PTJ Forchnungscentrum Jülich.
MATERA ERA-NET -pilottihaku toteutettiin aiheella "Materials for sustainable use in renewable energy". Akatemian kansainvälisten hakujen yhteydessä on ollut yhteishaku kiinalaisen National Natural Science Foundation of China (NSFC) kanssa aiheella ympäristö ja energia. Brasilialaisen (the National Council for Scientific and Technological Development (CNPq) ja chileläisen (National Commission for Scientific and Technological Research, CONICYT) tutkimusrahoittajan kanssa neuvotellaan rahoitusyhteistyöstä