Kansanterveyden haasteet -tutkimusohjelma (SALVE)

Kansanterveyden haasteet -tutkimusohjelma (SALVE)
Kansanterveyden haasteet (SALVE) -tutkimusohjelma tuottaa sovelluskelpoista tietoa kansanterveyden parantamiseksi. Ohjelmassa painotetaan varhaista vaikuttamista ennen sairauden haittojen kehittymistä sairauskeskeisen lähestymistavan sijaan.

Oma toiminta, elintavat, kuten ravitsemus, liikunta ja päihteiden käyttö, ovat useiden kansantautien merkittäviä syytekijöitä ja aiheuttavat huomattavan osan estettävissä olevasta kuolleisuudesta. Elintavat muovautuvat pitkälti jo varhain lapsuudessa, mutta niiden vaikutus terveyteen nähdään usein vasta vuosikymmenien päästä.

Yksilöiden elintapojen taustalla on lukuisia yhteisötason muutoksia, kuten pitkään jatkunut muuttoliike maaseudulta kaupunkeihin, elinkeinorakenteen muutokset, perhe-elämän muutokset, EU-jäsenyys ja maailmantalouden globalisoituminen. Nämä kaikki vaikuttavat eri tavoin väestön ja yksilön terveyteen.
Tutkimusohjelman hankkeiden rahoitus on nelivuotinen. Akatemia rahoittaa 8 miljoonalla eurolla tutkimusohjelmaa vuosina 2009-2012.

Tavoitteet

Tutkimusohjelman tavoitteena on

  • tuottaa uutta tietoa, jolla on tieteellisen vaikuttavuuden lisäksi huomattavaa kansanterveydellistä merkitystä
  • tuottaa tietoa kansanterveyden parantamiseen tähtäävien uusien käytäntöjen ja toimenpiteiden suunnittelun pohjaksi
  • tukea nykyisten terveydenhuollon ja terveyspolitiikan interventioiden ja lähestymistapojen arviointia
  • avata uusia mahdollisuuksia terveyden edistämiseksi
  • vastata yhteiskunnan tarpeisiin saada tietoa kansanterveyteen vaikuttavista seikoista ja terveyttä edistävistä toimista
  • tehostaa tutkimustuloksista tiedottamista.

Ohjelmassa korostetaan suomalaisen yhteiskunnan tarjoaman infrastruktuurin ja erityisosaamisen hyödyntämistä. Ohjelman puitteissa pyritään rahoittamaan erityisesti laajoja monitieteisiä konsortiohankkeita sekä tuomaan yhteen kansanterveystutkimuksen sekä käyttäytymis-, sosiaali- ja biotieteiden lähestymistapoja.

Teemat

Tutkimusohjelma jakautuu neljään teema-alueeseen

  • terveyttä suojaavat ja edistävät tekijät
  • elämänkaaritutkimukset ja kriittiset elämänvaiheet
  • terveyden eriarvoisuus
  • tulevaisuuden kansanterveyshaasteiden ennustaminen.

Hankkeet voivat sisältää tutkimusta joko yhdeltä tai useammalta teema-alueelta.

Yhteistyö

Suomen Akatemia on sopinut rahoitusyhteistyöstä norjalaisen (Research Council of Norway), kanadalaisen (Canadian Institutes of Health Research) ja brittiläisen (Medical Research Council) tutkimusrahoittajaorganisaation kanssa.

TulostaViimeksi muokattu27.05.2010
Tulosta Kerro tästä sivusta muille Sisältökartta Omien tietojen muuttaminen Kirjaudu sisään

Lisätietoja

Ohjelmapäällikkö
Jukka Reivinen
Ohjelmayksikkö
Suomen Akatemia
puh. (09) 7748 81
gsm. 040-848 7964

Projektisihteeri
Sanna Vitikainen
Ohjelmayksikkö
Suomen Akatemia
puh. (09) 7748 81
gsm. 040-777 8131

sähköposti: etunimi.sukunimi@aka.fi

Suomen Akatemia © 2007 Vilhonvuorenkatu 6, PL 99, 00501 Helsinki. Puhelin (09) 774 881, faksi (09) 7748 8299