Kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen kansainvälinen arviointi Suomessa ja Ruotsissa


Suomen Akatemia ja Ruotsin tiedeneuvosto Vetenskapsrådet toteuttivat kliinisen lääketieteellisen tutkimuksen kansainvälisen arvioinnin vuosien 2008 -2009 aikana yhtä aikaa Suomessa ja Ruotsissa. Arviointi koski koko tieteenalaa, ja sen tavoitteena oli muun muassa arvioida kliinisen tutkimuksen tasoa, rahoitusjärjestelmiä ja kliinisen tutkijanuran toteutumista sekä niiden eroja molemmissa maissa.

Suomessa arvioinnin teetti Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta ja Ruotsissa Vetenskapsrådetin lääketieteellinen toimikunta. Arviointia ohjaavan johtoryhmän puheenjohtajana toimi professori Kalervo Väänänen. Arviointia koordinoi vanhempi tutkija Riikka Pellinen Kuopion yliopistosta. Arviointipaneelin puheenjohtajana toimi professori Roger Bouillon (K.U. Leuwen, Belgia).

Arviointipaneeli toteaa raportissaan, että kliininen tutkimus on molemmissa maissa kansainvälisesti korkeatasoista ja listaa useita seikkoja, joihin molemmissa maissa tulisi kiinnittää erityistä huomiota, jotta kliinisen tutkimuksen taso pystytään säilyttämään.

Arviointiraporttia käytetään tukemaan tieteenalan kehittämiseen tähtääviä hankkeita. Sitä käytetään tehtäessä Akatemian rahoituspäätöksiä ja päätettäessä tutkimusohjelmien perustamisesta. Sitä voidaan käyttää tukena arvioitavien yksiköiden kehittämisessä ja yleisessä tiedepoliittisessa keskustelussa.

Arviointiraportti on julkaistu englanniksi Suomen Akatemian julkaisusarjassa vuonna 2009 ja se on luettavissa pdf-muodossa internetissä osoitteessa www.aka.fi/julkaisut > julkaisusarja.

Raportin voi myös tilata Suomen Akatemian viestinnästä sähköpostitse osoitteella viestinta@aka.fi.

5/09 Clinical Research in Finland and Sweden. Evaluation Report.


Johtoryhmä:

professori Kalervo Väänänen (pj),
kansleri Kari Raivio,
professori Olle Stendahl ja
professori Håkan Billig.

Arviointipaneeli:

professori Roger Bouillon, K.U. Leuwen, Belgia (pj)
professori Thom Stossel, Harvard Medical School, USA (vpj.)
professori Lisbeth Tranebjaerg, University of Copenhagen, Denmark (vpj.)
professori Ingrid Agartz, Norja
professori Ariane de Agostini, Sveitsi
professori Henning Beck-Nielsen, Tanska
professori Stein Evensen, Norja
professori Margaret Liu, USA
professori Karen Luker, UK
professori John Sear, UK
professori Peter Sleight, UK
professori Susan Suter, Sveitsi
professori Helgi Valdimarsson, Islanti
professori Jørgen Vestbo, Tanska
professori Jens Zimmer, Tanska

Viimeksi muokattu 9.9.2009

Lisätietoja

Vanhempi tutkija 
Riikka Pellinen, Kuopion yliopisto
p. +358 (0)40 3552 453
etunimi.sukunimi@uku.fi

Tiedeasiantuntija
Sara Illman, Suomen Akatemia
p. (09) 7748 8294
etunimi.sukunimi@aka.fi