Akatemia ja keskittymät

Strategisen huippuosaamisen keskittymien aloilla tehtävän tutkimuksen tulee olla pitkäjänteistä ja kansainväliset mitat täyttävää. Vertailukohtana on maailman kärki. Jatkuva vuorovaikutus loppukäyttäjien kanssa mahdollistaa uusien tutkimussuuntien ja -alueiden tunnistamisen ja riskinoton.

Suomen Akatemia huolehtii osaltaan siitä, että innovaatioiden kehittämistyöhön sisällytetään riittävästi korkeatasoista, laadukasta perustutkimusta. Akatemia myös tukee yliopistoja ja tutkimuslaitoksia strategisten valintojen toteuttamisessa näiden päätettyä osallistumisestaan SHOKien toimintaan.

Akatemia toteuttaa yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten välistä tutkijoiden liikkuvuutta (ns. AKA–IND-tukimuoto) tukemalla SHOK-toimintaa monin eri tavoin. Akatemia tukee SHOK-alojen tutkimusta kaikilla rahoitusmuodoillaan, jonka lisäksi Akatemia voi toteuttaa SHOK-yhteistyöhön kohdennettuja, eri toimikuntien toimialoja kattavia hakuja. 

Akatemia noudattaa rahoituspäätöksiä tehdessään Akatemian normaaleja rahoitusperiaatteita ja rahoituskriteerejä, joista keskeisimmät ovat tutkimuksen tieteellinen laatu ja tutkijan pätevyys. Akatemia tarkastelee SHOK-yhteyksiä myös käynnistäessään tutkimusohjelmia ja päättäessään huippuyksiköistä. Akatemian tuesta SHOKeille saa tietoja Tutkijalle-sivuilta.

Vuonna 2011 Akatemian toimikunnat ovat rahoittaneet SHOKeihin liittyviä ja SHOKien alalle kuuluvia hankkeita noin 24 miljoonalla eurolla.  Lisäksi Akatemia varasi 5 miljoonaa euroa SHOK-pilottihakuun vuonna 2011. Haun teemat olivat  ”tietovarannot” ja ”yksilölähtöinen terveyden ja hyvinvoinnin hallinta”. Haussa edellytettiin kiinteää yhteistyötä rahoitetun hankkeen ja yhden tai useamman SHOKin välillä. 

Viimeksi muokattu 13.10.2011