Ennakointi (foresight) on kehittynyt 1990-luvulta lähtien tiede- ja teknologiapolitiikan, tutkimusrahoittajien ja tutkimusorganisaatioiden välineeksi luodata tulevaisuutta, tehdä suuntavalintoja, uudistaa toimintatapoja ja asettaa painotuksia. Se on syntynyt tulevaisuustyön (scanning of futures), strategisen suunnittelun ja politiikkatutkimuksen (policy analysis) lähentymisen tuloksena. Ennakoinnin avulla on mahdollista kehittää ja ottaa käyttöön aiempaa tarkempia menettelytapoja valmistelussa ja itse päätöksenteossa erityisesti silloin kun mukana on monia erityyppisiä toimijoita.
Ennakoinnin kansainvälinen kehitys on ollut nopeaa 2000-luvulla. Erityisen merkittäviä kansallisia ennakointihankkeita on ollut Japanissa, Kiinassa, Saksassa, Englannissa, Ranskassa, Suomessa (FinnSight 2015) ja Ruotsissa. Eurooppalaisista tiede- ja tutkimusorganisaatioista voidaan mainita Euroopan komissio ja European Science Foundation (Forward Looks). Useat tieteelliset toimikunnat käyttävät aktiivisesti ennakointeja. Ennakoinnin ovat ottaneet käyttöön myös keskeiset eurooppalaiset tutkimusorganisaatiot, kuten CNRS Ranskassa ja Max-Planck-Gesellschaft Saksassa.
Arviointi- ja kehittämistoimen johtajaPaavo LöppönenP. (09) 7748 8358