Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta

Ylärivi: professorit Olli Mäenpää, Liisa Laakso, Erkki K. Laitinen, Pauli Niemelä, Jan-Ola Östman, Pirjo Markkola

Alarivi: professorit Pekka Ruohotie, Pauline von Bonsdorff, Aila Lauha (pj), Matti Sintonen (kuvasta puuttuu Lea Rojola)

Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta päättää tutkimusrahoituksesta omalla toimialallaan. Toimikunta edustaa monia tieteenaloja ja sen toimialaan kuuluvaa tutkimusta tehdään kaikissa maamme yliopistoissa. Sekä humanistisissa tieteissä että yhteiskuntatieteissä Suomen Akatemian osuus yliopistojen ulkopuolisesta tutkimusrahoituksesta on keskeinen.

Toimikunnan tärkein tehtävä on tukea  korkeatasoisia perustutkimushankkeita. Tavoitteena on humanistisen ja yhteiskunnallisen tutkimuksen vahvistaminen ja niiden erityispiirteiden huomioon ottaminen.

Toimikunnan toimialat
Toimikunnan jäsenet
Toimikunnan kokoukset
Yksikkö Akatemiassa
Kansainvälinen toiminta

Viimeksi muokattu 25.1.2010