Tiedote 24.2.2009


110 tutkijakoulua ja 901 tutkijakoulupaikkaa vuosiksi 2010-2013

Suomen Akatemia on päättänyt 110 tutkijakoulusta, 901 tutkijakoulupaikasta sekä tutkijakoulukoordinaattoreista kaudelle 2010-2013. Vuonna 2010 aloittaa 147 uutta tutkijakoulupaikkaa ja paikkojen kokonaismäärä nousee 1600:aan. Toimintamäärärahaa tutkijakouluille myönnettiin 19,8 miljoonaa euroa. Opetusministeriö osoittaa yliopistoille tutkijakoulupaikka- ja koordinaattorikustannukset ja Akatemia toimintamäärärahat. Lisäksi nykyisillä tutkijakouluilla on 699 tutkijakoulupaikkaa ja 49 koordinaattorin paikkaa, jotka päättyvät vuoden 2011 lopussa. Kaksi tutkijakoulua jatkaa nykyisellä rahoituksellaan vuoden 2011 loppuun.

Päätösten keskeisinä kriteereinä olivat tutkijakoulujen tieteellinen ja toiminnallinen laatu, tohtoritarve ja työllistyminen, tutkijakoulujen kansainvälinen toiminta sekä tuloksellisuus. Päätöksessä pyrittiin tutkijakoulujen laajentamiseen ja monitieteisyyden lisäämiseen. Lisäksi huomioitiin valtakunnallisten Strategisen huippuosaamisen keskittymien (SHOK) edustamien tieteenalojen tohtoritarve sekä Suomen Akatemian teettämien tieteenala-arvioiden suositukset.

Strategisen huippuosaamisen keskittymiin eli SHOKeihin liittyviä tutkijakouluja ovat muun muassa uutena aloittavat Biomassan jalostuksen tutkijakoulu, Tulevaisuuden internetin tutkijakoulu ja Laskennallisten tieteiden tutkijakoulu. Terveyden tutkimuksen alalla vahvistettiin erityisesti kliinisten alojen tutkijakouluja lisäämällä nykyisten tutkijakoulujen paikkamääriä, painottamalla kliinistä eläinlääketiedettä Eläinten hyvinvoinnin tutkijakoulussa sekä perustamalla Suomen Akatemian tieteenala-arvioiden suositusten mukaisesti Kansallinen hammaslääketieteen tutkijakoulu. Myös biotieteiden ja ympäristön tutkimuksen alalla noudatettiin Akatemian tieteenala-arvioiden suositusta ja perustetaan  uusi Valuma-alueen ja vesistöjen tutkijakoulu. Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen aloilla painotettiin tutkijakoulutuksen monimuotoisuutta ja sen tarjoamia työelämävalmiuksia. Uutena tutkijakouluna aloittaa teemaltaan ajankohtainen Valtakunnallinen sosiaalipolitiikan tutkijakoulu VASTUU.

Hakemuksia saapui 154 kappaletta 18 yliopistosta. Tutkijakoulupaikkoja haettiin 2 528 kappaletta, koordinaattoreita 115 kappaletta ja tutkijakoulujen toimintamäärärahaa noin 50 miljoonaa euroa. Hakemukset arvioitiin Suomen Akatemian tieteellisissä toimikunnissa. Hakijat voivat tutustua oman hakemuksensa arviointiin Akatemian sähköisessä asioinnissa.

Tutkijakoulujen johtajille ja koordinaattoreille järjestetään tiedotustilaisuus 12.3.2009 klo 13.00 Helsingin yliopiston pienessä juhlasalissa (Fabianinkatu 33, Helsinki). Ilmoittautumiset 5.3.2009 mennessä osoitteessa http://aka.etapahtuma.fi (LOGIN-tunnus TKINFO).

Liitteenä yhteenveto tutkijakoulupäätöksestä.

Lisätietoja antaa tiedeasiantuntija Eeva Sievi, eeva.sievi[at]aka.fi, p. (09) 7748 8370

Suomen Akatemian viestintä
p. (09) 774 881
viestinta[at]aka.fi

TulostaViimeksi muokattu24.02.2009
Tulosta Kerro tästä sivusta muille Sisältökartta Omien tietojen muuttaminen Kirjaudu sisään
Suomen Akatemia © 2007 Vilhonvuorenkatu 6, PL 99, 00501 Helsinki. Puhelin (09) 774 881, faksi (09) 7748 8299