Hallitus

Suomen Akatemian ylin päättävä elin on kahdeksanhenkinen hallitus, joka vastaa Akatemian tiedepoliittisesta linjasta sekä tutkimusmäärärahojen jaosta tieteellisille toimikunnille. Hallitus antaa ohjeita ja määräyksiä tutkimusrahoituspäätösten perusteista ja valmistelusta sekä hakemusten arviointiperiaatteista sekä päättää mm. huippuyksikköohjelmista ja huippuyksiköistä, Finland Distinguished Professor Programme –rahoitusohjelmasta ja ohjelmaan valittavista hankkeista sekä akatemiaprofessoreista ja tutkimusohjelmista.

Valtioneuvosto nimeää Akatemian hallituksen ja tieteelliset toimikunnat kolmeksi vuodeksi kerrallaan. Valtioneuvosto pyrkii siihen, että hallituksessa ja toimikunnissa on monipuolinen ja korkeatasoinen tieteellinen asiantuntemus.

Hallitus voi siirtää kahden tai useamman tieteellisen toimikunnan alaan kuuluvan asian hallituksen asettaman jaoston käsiteltäväksi ja ratkaistavaksi.

Hallitus 2013-2015

  • puheenjohtaja professori Arto Mustajoki, Helsingin yliopisto.
  • varapuheenjohtajana professori Päivi Törmä, Aalto-yliopisto
  • jäsenet:
    liiketoiminnan kehitysjohtaja, dosentti Aino Takala; Orion Diagnostica Oy
    Akatemian pääjohtaja Heikki Mannila
    professori Kai Lindström,
    professori Olli Mäenpää,
    professori Paula Eerola ja
    professori Tuula Tamminen.

 

Viimeksi muokattu 21.2.2013