Suomalaista osaamista puhtaamman veden turvaamiseksi
– Suomen Akatemia mukana Maailman Vesifoorumissa

Marseillessa Ranskassa järjestetään 12.-17.3. järjestyksessään kuudes World Water Forum.  Foorumin tavoitteena on tänä vuonna esitellä aitoja ratkaisuja maailman vesiongelmiin. Suomi on mukana foorumilla Ympäristöministeriön vetämällä virallisella delegaatiolla sekä yritysten ja muiden toimijoiden yhteisellä paviljongilla. Suomen fokusalueita ovat mm. puhtaan juomaveden ja sanitaation turvaaminen, vesitehokkuuden parantaminen ja vihreä talous.

"Suomessa on pitkät perinteet vesivarojen kokonaisvaltaiseen suunnitteluun ja meillä on siihen hallitusten hyväksymät pitkän aikavälin tavoiteohjelmat.  Suomalainen laadukas tutkimustieto otetaan päätöksenteossa laajalti huomioon ja teemme yhteistyötä niin hallinnonalojen välillä kuin muiden sidosryhmien kanssa. Olemme luoneet vesiturvallisuudesta itsellemme kansallisen osaamisalueen: liiketoimintaa, sovelluksia ja innovaatioita, joille on kysyntää ympäri maailman", kuvaa ympäristöneuvos Hannele Nyroos Ympäristöministeriöstä.

Suomen Akatemia mukana Suomen paviljongissa

Suomen Akatemia on mukana Suomen yhteisessä, Cleantech Finlandin ja Suomen Vesifoorumin koordinoimassa paviljongissa World Water Forumin näyttelyosuudessa. 

Tutustu Akatemian messulehtiseen: Scientific Research in the Water Sector in Finland (pdf)

Cleantech Finlandin ja Finnish Water Forumin koordinoimalla Suomen Paviljongilla Marseillessa ovat mukana myös Ympäristöministeriö, Ulkoministeriö, Sosiaali- ja terveysministeriö, Maa- ja metsätalousministeriö, Tekes, SYKE, Päijät-Hämeen Vesijärvisäätiö, Käymäläseura Huussi ry, Maa- ja vesitekniikan tuki, Kemira, Satel, Vaisala, Niras ja VTT.   

Lisätietoja:

Viimeksi muokattu 9.3.2012