Turha vaatimattomuus ei kaunista Suomea

(25.11.10)

"Suomessa on edelleen olemassa henkisiä esteitä laajalle kansainväliselle tiedeyhteistyölle. Arkiset asiat ovat usein vaa ànkieliasemassa tutkijoiden tehdessä päätöstä jäämisestä Suomeen. Kansainvälisen tutkijan silmin arvioituna olemme korkean teknologian, laadukkaan koulutuksen ja eksoottisen luonnon maa. Emme vain itse ole sisäistäneet arvoamme", Fulbright Centerin toiminnanjohtaja Terhi Mölsä toteaa.

Mölsä näkee Suomessa olevan kulttuurista painolastia asemasta maailmankartalla. Turhasta vaatimattomuudesta tulisi pyrkiä eroon.

"Newsweek-lehden tyylisiä uutisia tarvitaan. Suomi on oikeasti loistava ympäristö tieteen tekijöille, meidän tulisi hyödyntää valttejamme markkinoinnissa. Fulbright Center kerää säännöllisesti palautetta vaihto-ohjelmassa mukana olevilta tutkijoilta. Suomen etuja ovat turvallisuus, toimiva infrastruktuuri, puhdas luonto, laadukas koululaitos, korkea teknologia, eksoottisuus."

Laaja rahoituspohja eri mantereilta

Fulbright Center on yksityinen asiantuntija- ja palveluorganisaatio, jonka tehtävänä on edistää kansainvälistä vuorovaikutusta Suomen ja Pohjois-Amerikan välillä korkeakoulutuksen alueella. Fulbright Centerin keskeisiin tehtäviin kuuluu kerätä ja välittää toimialaan kuuluvaa tietoa eri asiakasryhmien tarpeisiin.

Fulbright Centerillä on vaihto- ja apurahaohjelmia, joista vanhin ja tunnetuin on vuodesta 1950 lähtien toiminut ASLA-Fulbright. Vuosittain Fulbright Center myöntää noin yhdeksänkymmentä stipendiä.

"Rahoituspohjamme on laaja. Oma tukisäätiömme tuottaa budjettiin neljänneksen. Yksityisten säätiöiden osuus on kolmetoista prosenttia ja suomalaisten korkeakoulujen rahoittamien stipendien arvo jo lähemmäs kymmenen prosenttia. Suomen ja Yhdysvaltain valtiot vastaavat kumpikin noin 20 prosentin rahoitusosuudesta. Yhdysvaltain määräraha tulee ulkoministeriöltä, jolle Fulbright on kaikkein tärkein sen tukemista akateemisista vaihto-ohjelmista", Mölsä kertoo.

Yhteinen malli arjen asioiden hoitoon

Mölsä toivoo korkeakoulujen ja tiedealan toimijoiden yhdessä eri viranomaisten ja palveluntuottajien kanssa yhtenäistävän käytäntöjään tutkijavaihdon käytännön kiemuroissa. Hänestä korkeakoulujen ei tulisi luoda infrastruktuuria yksin, vaan luoda yhdessä palvelut toimiviksi myös kansainvälisille tutkijoille.

"Perheelliselle tulijalle tärkeää on toimiva lastenhoito, asianmukainen asunto, terveydenhuoltopalvelut ja sosiaalisen verkoston rakentuminen Suomeen. Tutkin 1980-luvulla Tampereella mitkä tekijät edistävät tai estävät ulkomaalaisten tutkijoiden tuloa ja jäämistä Suomeen. Päivitin tuolloin tekemääni selvitystä tänä vuonna ja havaitsin monien samojen ongelmien olevan edelleen olemassa."

Suomen houkuttelevuutta vähentää muun muassa negatiiviset stereotypiat, tiedon puute Suomesta rekrytointivaiheessa, rahoituksen niukkuus suhteessa kustannustasoon, vaikeudet navigoida byrokratiaa sekä kielimuuri, joka harvoin näkyy heti, mutta voi tulla vastaan myöhemmin ja rajoittaa osallistumista laitoksen sisäiseen kulttuuriin ja hallintoon.

"Haluaisin provosoida tiedemaailman toimijoita pohtimaan eikö näille käytännön ongelmille ole todellakaan mitään tehtävissä ja jos on asioita joita ei voi muuttaa, eikö niitä voida kompensoida, jotta ulkomailta tuleva tutkija niistä huolimatta kokee itsensä tervetulleeksi jäämään Suomeen ja sopeutuu joukkoon", Mölsä kysyy.

Akatemialta odotetaan keskustelunavauksia

Mölsästä Suomen Akatemialla on niin keskeinen rooli suomalaisessa tiedemaailmassa, että Akatemia voi tehdä keskustelunavauksia ja tukea näkyvästi kansainvälisyyden lisäämistä. FiDiPro-professuurit ovat hyvä esimerkki onnistuneesta kansainvälisestä yhteistyöstä.

"Teemme työtä Suomen Akatemian kanssa ja yhteistyö varmasti tiivistyy entisestään kun Akatemia ensi vuonna muuttaa samaan rakennukseen. Meille on tärkeää edistää korkeakoulujen kansainvälistymistä ja järjestämme esimerkiksi opintomatkoja. Seuraavaksi yliopistojen rehtorit ovat lähdössä Yhdysvaltoihin opintomatkalle keräämään tietoa rahoitus- ja hallintomalleista."

Suomalainen ja amerikkalainen korkeakoulumaailma eroavat kovasti toisistaan. Mölsästä Fulbright Centerin tehtävä on toimia tulkkina kahden eri kulttuurin välillä ja välittää hyväksi havaittuja toimintatapoja eteenpäin.

"Yhdellä opintomatkalla mukana ollut kansainvälisten asioiden päällikkö oli aluksi turhautunut kun vastassa ei ollutkaan yksi yhtenäinen kansallinen korkeakoulujärjestelmä vaan amerikkalaisittain monta järjestelmää. Hän näki toivottomana luoda toimivia suhteita oman yliopiston ja yhdysvaltalaisen laitoksen välillä. Viikon loppupuolella päällikkö tuli luokseni kasvot loistaen ja sanoi: täällähän on kaikkea mahdollista, siis kaikki on mahdollista. Se kiteyttää hyvin kansainvälisen yhteistyön mahdollisuudet Suomelle", Mölsä sanoo.

Teksti: Liisa Tanninen
Kuva: Mauri Ratilainen

Aikaisemmat haastattelut ja uutiset

KOMMENTIT 2

Kirjoita kommentti

Miksi Suomeen? - 775 Päivää sitten

Yhdyn edellisen kirjoittajan mielipiteeseen. Itse edustan sitä pientä tutkijaryhmää, joka otti riskin ja lähti ulkomaille. Kilpailu on paljon kovempi, mutta takaisin tuleminen ei enää ole edes vaihtoehto. Tämä ei johdu siitä, ettenkö olisi valmis kilpailemaan niistä muutamasta paikasta jotka silloin tällöin tulee auki, mutta en ymmärrä miksi haluaisin takaisin. Suomalainen akateeminen kulttuuri ei aidosti ole poikkitieteellistä tutkimusta tukeva, yhteistyön ja tiedonvaihdon edelle ajaa kateus naapurilaboratorioista ja tutkimusresurssit ovat niin pienet, että kansainvälisesti merkittävän uran tekeminen on mahdollista vain todella pienelle osalle tutkijakunnasta ja loput jäävät keskitason alapuolelle. Yksi iso syy toimimattomaan akateemiseen kulttuurin on juuri siinä, että ulkomaille ei lähdetä eikä siten opita verkottumaan eikä uusin kansainvälisesti korkeatasoisin tietotaito siirry Suomeen. Olen urani alkupuolella, mutta mielelläni siis kansainvälisesti aktiivisessa ryhmässä, jossa sekä tiedonvaihdon että isojen resurssien (laboratoriofasiliteettien ja tutkimusapulaisten) määrä mahdollistavat oikeasti tutkimustoiminnan, joka ei pelkästään johda artikkeleihin huipputason lehdissä vaan myös kansainväliseen tunnettuuteen, josta yhtenä esimerkkinä on kutsuesitelmät konferensseissa, workshopeissa ja useilla laitoksilla eri maissa Euroopassa ja Yhdysvalloissa. Valitettavasti samanlainen "kohtalo" ei ole Suomeen jääneillä tai kahden vuoden jälkeen Suomeen palanneilla juniori-tason kollegoillani. Fulbright-ohjelma on todella paikallaan esittelemään Suomalaista tutkijakulttuuria ulkomaisille tutkijoille, mutta valitettavasti monet yllä kuvatut ja myös edellisen kirjoittaman kirjoittajan esille tuomat asenteet ja käytänteet tulevat liian usein esille niiden korkeatasoisten tutkijoiden keskuudessa, jotka - syystä tai toisesta - ovat päätyneet Suomeen sapattiaan viettämään. Ymmärrän hyvin syyt saada ulkomaisia asiantuntijoita Suomeen, mutta miten varmistetaan, että näille tutkijoille tulisi kuva tutkimuskulttuurista, jossa taataan pohja kansainvälisesti korkeatasoiselle tutkimukselle ja kannustetaan siihen yhteistyön ja verkottumisen kautta? Eksoottinen ei välttämättä ole positiivinen arvio suomalaisesta (tutkimus)kulttuurista. Millaisia ratkaisuja? Kannattaisi pyrkiä lähettämään nuoret tutkijat ulkomaille ja sitten kannustaa *parhaimmat* palaamaan takaisin tuomaan tietotaito ja kansainväliset käyntänteet mukanaan. Vain tällä keinoin suomalainen tutkimus voidaan nostaa kansainväliseen huippuun. Valitettavasti kaksi vuotta yhdessä ulkomaisessa laboratoriossa ei ole riittävän pitkä aika näiden käytänteiden omaksumiseksi. Omalla rahalla tulevat post doc -tutkijat ovat tervetulleita jokaiseen laboratorioon (koska se tarkoittaa muutamaa ilmaista julkaisua), mutta integroitumisen kannalta tärkeämpää olisikin varmistaa, että (nuoret) tutkijat pyrkisivät myös työllistymään ulkomaisiin laboratorioihin. Sen sijaan että tutkimusrahoin kannustaan suomeen jääneitä nuoria tutkijoita tai niitä jotka jo kahden vuoden jälkeen tulevat (maitojunalla) takaisin, tukea pitäisi suunnata enemmän useita vuosia ulkomailla ja parhaiten useissa laboratorioissa/maissa itsensä työllistäneisiin tutkijoihin. Nämä tutkijat tuovat tullessaan laajat tutkimusverkostot ja tunnettuudensa vuoksi juuri nämä tutkijat ovat myös paras houkutin ulkomaisten asiantuntijoiden saamiseksi Suomeen. Riittävästi resursseja näille kansainväliset käytänteet omaaville tutkijoille on yksi ratkaisu Tannisen kuvaamien stereotypioiden ja käytännön ongelmien poistamiseksi. Kehityksen täytyy olla nopeampaa kuin se on tähän asti ollut. Vaikka itselläni on edessä kymmeniä vuosia tutkijanuraa, en usko, että nykyisellä kehitysvauhdilla yksikään suomalainen yliopisto pystyisi minun urani aikana tarjoamaan riittävän hyvät resurssit tai tutkimuskulttuurin, että edes harkitsisin Suomeen palaamista. Mutta niille ulkomailla merkittävän uran luoneille tutkijoille, jotka ovat valmiit panostamaan suomalaisen tutkimuksen kansainvälistämiseen nostamiseen sisältäkäsin, tulisi taata riittävät resurssit Suomeen palaamiseksi.

Kirjoittaja: Tutkijana Saksassa

Vastaa Asiaton »

Otsikko - 778 Päivää sitten

Suomalaiset nuoret tutkijat eivät mielellään lähde ulkomaille ja kansainvälisyys on vähäistä. Samalla ei opi katsomaan Suomeaa "ulkoapäin". Ehkä tällöine ei osaa myöskään mainostaa Suomea ulkomaalaisille parhaalla mahdollisella tavalla? Toisaalta tämä Suomen tutkimuksen ja tutkijoiden rahoitusjärjestelmä ei juuri kannusta lähtemään ulkomaille. Jos onnistut saamaan työpaikan pariksi vuodeksi ulkomailta, niin palaaminen takaisin Suomeen on todella vaikeaa ja ihan tuuristakin kiinni. Tästä on viime aikoina ollu monia keskusteluja niin Akatemian tilaisuuksissa kuin yleisemminkin. Ja tähän ongelmaan ovat törmänneet ulkomaille lähteneistä myös ihan huippututkijat. Tämä onglema näkyy myös Akatemian rahoituspäätöksissä: mm. tutkijatohtoreiden rahoituspäätöksissä 60-70% myönnöistä menee nuorille, jotka eivät lähde ulmomaille. Eivät ehkä edes poistu omalta laitokseltaan.

Kirjoittaja: Kirjoittaja

Vastaa Asiaton »

Kaikki keskustelut

Viimeksi muokattu 29.11.2010

Korkeakouluyhteistyö Pohjois-Amerikassa avaa suomalaisille loistavia mahdollisuuksia, uskoo Terhi Mölsä.