Talvivaara toi ympäristönsuojelun ja tutkimuksen lähemmäs kansalaisia

(31.12.2012)

”Talvivaaran onnettomuus on hyvä muistutus meille siitä, että ympäristömuutokset ovat myös paikallisia. Välillä tuntuu siltä, että globaalit muutokset ovat ihmisille vaikeampia hahmottaa, mutta paikalliset ongelmat saavat ihmiset havahtumaan ympäristömme tilasta”, sanoo ympäristömuutoksen professori Atte Korhola.

Korhola selvittää työssään globaaleja ympäristömuutoksia ja yhä enemmän myös ihmisen osuutta näihin muutoksiin. Hän tutkii muun muassa ilmastonmuutosta ja sen vaikutuksia, otsonikatoa, happamoitumista ja rehevöitymistä ekosysteemeissä.

”Talvivaaran onnettomuus on vertaansa vailla oleva pistemäinen ympäristöonnettomuus Suomessa vuosikymmeniin. Talvivaara opettaa meitä huolellisempaan ympäristövaikutusten ennakkoselvitykseen ja parempaan valvontaan. Ympäristövaikutusten arviointiprosesseissa ollaan oltu liian löysiä, eikä niitä ole toteutettu asianmukaisella tavalla. Lisäksi kaivoksen suomalaisittain uusi prosessi on aiheuttanut ennakoitua enemmän hankaluuksia”, muistuttaa Korhola.

Korhola pitää ympäristöön uudella tavalla vaikuttavien tekniikoiden testausta tärkeänä.

”Uusiin tekniikoihin liittyviä pilotointeja pitäisi tehdä turvallisissa olosuhteissa. Vastaavia pulmia liittyy myös esimerkiksi uusien maakaasuesiintymien hyödyntämiseen muualla maailmassa tai vaikkapa merituulivoimaloihin. Maakaasusta on tulossa todella suurta bisnestä, mutta esiintymiä ollaan hyödyntämässä tekniikoilla, jotka saattavat uhata laajoja pohjavesialueita”, sanoo Korhola.

Tavivaaran onnettomuuteen liittyy myös paljon tieteellistä tutkittavaa. Ympäristörasitusten tutkimisen lisäksi näyttää siltä, että myös ympäristöjuridiset kysymykset nousevat vahvasti esiin. Talvivaaran ympärille syntynyt ympäristökeskustelu on aihe, jota tutkitaan myös Korholan kotikampuksella Helsingin Viikissä. Ympäristökeskustelusta on julkaistu jo useampia väitöskirjojakin.

Helsingissä erikoistutaan ympäristön ja yhteiskunnan välisten yhteyksien tutkimiseen

Yhteiskunnan ja ympäristön välisen vuorovaikutuksen tutkimus on nouseva ja aiheiltaan monipuolinen suuntaus. Alan tutkimus keskittyy Helsinkiin. Viikissä toimii ennestään kansallisesti vahva ympäristöntutkimuksen yksikkö. Korholan työpisteen vastapäätä Viikkiin ympäristötalossa toimii myös Helsingin kaupungin ympäristökeskus, ja lähistölle on muuttamassa lähiaikoina Suomen ympäristökeskus SYKE.

”Yliopistojen itsehallinto on lisääntynyt ja Helsingin yliopisto on selvästi satsannut ympäristön ja yhteiskunnan vuorovaikutuksen tutkimiseen. Uusia rekrytointeja tähän rajapintaan on tehty jatkuvasti, joista osoituksena uudet ympäristöpolitiikan, kaupunkiympäristöjen, riskien arvioinnin sekä kestävän kehityksen professuurit”, listaa Korhola.

Myös Jyväskylässä on bio- ja ympäristötieteiden laitos, mutta siellä painotus on selvästi enemmän luonnontieteiden alueella.

Sysäsikö vuoden 2010 yliopistolakiuudistus tämän erikoistumiskehityksen liikkeelle?

”Vaikea sanoa, prosessi olisi saattanut käynnistyä lakimuutoksesta riippumatta”, pohtii Korhola.

Arvioijat suurten haasteiden tutkimuksen portinvartijoina

Ympäristönmuutoksen teemat näkyvät myös Suomen Akatemian tutkimusohjelmasuunnittelussa. Parhaillaan valmistellaan arktisen alueen tutkimusohjelmaa. Lisäksi Akatemialla on käynnissä myös kestävän energian tutkimusohjelma.

”On tärkeää välittää Suomen Akatemian hallituksen listaamien suurten haasteiden linjaukset tutkimushakemusten arvioitsijoille. Heidänkin pitää olla tietoisia näistä linjauksista. Akatemiassa näihin haasteisiin vastataan tehokkaimmin suuntaamalla hakuja tietyille alueille. Syyskuun haussa bio- ja ympäristötieteiden alalla huomioitiin suurten haasteiden lisäksi erityisesti bioinformatiikan hakemukset, ja myös Tekes on avaamassa tulevaisuudessa tälle alueelle tutkimusohjelman”, muistuttaa Korhola.

Teksti: Vesa Varpula
Kuva: Seppo Samuli