Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan strategia vuosille 2007 – 2015
Kansainvälisen toimintaympäristön muutokset
Suomalaisen tutkimuksen on kilpailtava yhä kovemmin säilyttääkseen asemansa maailman uuden tutkimustiedon tuottajana ja hyödyntäjänä. Merkittävien tiedemaiden tieteellinen etumatka säilyy lähivuosina. Uudet tiedemaat lisäävät tutkimustaan erittäin nopeasti. Myös kehittyvien maiden merkitys kasvaa tulevaisuudessa. Kansainvälisen tutkimusjärjestelmän voimasuhteita pyritään muuttamaan mm. kehittämällä Euroopan tutkimusympäristöjä.
Kansainvälistä yhteistyötä tarvitaan tavoiteltaessa entistä laadukkaampia infrastruktuureja ja tutkimusympäristöjä.
Korkeatasoinen tutkimus on yhteiskunnan hyvinvoinnin ja Suomen kansainvälisen kilpailukyvyn edellytys. Tutkimuksen merkityksen lisääntyminen muuttaa kansallisen ja kansainvälisen tiedepolitiikan perusteita, painotuksia ja keinoja.
Suomen Akatemian kansainvälinen toiminta 2015
Suomen Akatemian toiminta vaikuttaa merkittävästi siihen, että Suomen tiede ja laadukas tutkimus ovat kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja. Akatemia toimii aktiivisesti tiedepolitiikan kansallisena ja kansainvälisenä asiantuntijana sekä vastuullisena tutkimuksen rahoittajana.
Suomen Akatemian kansainvälinen toiminta on tavoitteellista, johdonmukaista ja valikoivaa. Akatemian kansainvälinen tutkimusrahoitusyhteistyö on vahvaa Euroopan ja Euroopan ulkopuolisten keskeisten tiedemaiden kanssa. Akatemian ja kehittyvien tiedemaiden yhteistyö hyödyttää molempia osapuolia.
Suomen Akatemian kansainvälisen toiminnan vaikuttavuus näkyy siten, että suomalaisten tutkijoiden mahdollisuudet korkeatasoiseen kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ovat parantuneet.
Kansainvälisen toiminnan keskeiset tehtävät
Suomen Akatemia luo uusia edellytyksiä kansainvälisesti korkealaatuiselle tutkimukselle, tutkijakoulutukselle sekä houkutteleville tutkimusympäristöille. Suomen Akatemian kansainvälinen toiminta tukee ja edistää osaltaan kansallisen innovaatiostrategian toteutumista.
Keinot
1. Tieteellisen laadun arviointi ja seuranta
Akatemia näkee kansainvälisten asiantuntijoiden toteuttaman vertaisarvioinnin merkittävänä keinona nostaa Suomen tieteen tasoa ja ylläpitää sen vahvuusalueita. Vertaisarvioinnin kautta oman alan kansainväliseltä tutkijayhteisöltä saatu tunnustus ja palaute palvelevat suomalaisia tutkijoita tutkimuksen kehittämisessä kohti kansainvälistä huippua.
Akatemia tekee aktiivista yhteistyötä muiden maiden rahoittajaorganisaatioiden kanssa vertaisarvioinnin kehittämiseksi edelleen, jotta tieteellisesti korkeatasoisimmat tutkimushankkeet ja lupaavimmat tutkijat tunnistetaan luotettavasti ja tehokkaasti. Kansainvälisten asiantuntijoiden toteuttama vertaisarviointi on välttämätöntä selvitettäessä suomalaisen tutkimuksen tasoa kansainvälisessä vertailussa.
2. Houkuttelevat tutkimusympäristöt
Akatemia rahoittaa kansallisten tutkimuksen huippuyksikköjen aktiivista ja verkos-tomaista hyvien ryhmien kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä. Näin parannetaan edellytyksiä menestyä kansainvälisessä kilpailussa ja kansainvälisen rahoituksen hankkimisessa. Tehokas yhteistyö lisää ulkomaisten tutkijoiden mahdollisuuksia työskennellä Suomessa.
Akatemia tukee myös muita korkeatasoisia suomalaisia tutkimusryhmiä ja
-yksiköitä niiden vahvistaessa kansainvälistä yhteistyötään ja kehittäessä tutkimusympäristöjään entistä houkuttelevammiksi ja kansainvälisesti kilpailukykyisemmiksi.
Akatemia tukee yliopistojen ja tutkimuslaitosten osallistumista strategisen huippuosaamisen keskittymiin korkeaan tieteelliseen laatuun ja avoimeen kilpailuun perustuvan tutkimusrahoituksensa kautta. Näin luodaan edellytyksiä sille, että huippuosaamisen keskittymät ovat kansainvälisesti sekä näkyviä että kansainvälisesti ver-tailtuna korkeatasoisia.
Akatemia pitää merkittävänä strategisen yhteistyön muotona yliopistojen kanssa Finland Distinguished Professor Programme (FiDiPro) -rahoitusohjelmaa. Suomen Akatemian tavoitteena on kehittää edelleen FiDiPro-ohjelmaa yhteistyössä Tekesin kanssa.
Akatemia näkee tutkimuksen infrastruktuurit tärkeänä kanavana kansainväliseen, maailman kärjessä olevaan tutkimukseen ja osaamiseen. Akatemia osallistuu kansallisen infrastruktuuripolitiikan laadintaan ja toteuttamiseen. Akatemia välittää Suomen näkemyksiä ja osallistuu aktiivisesti Euroopan infrastruktuuripolitiikan muotoiluun.
3. Tutkimusohjelmien kansainvälistäminen
Suomen Akatemian tavoitteena on kehittää tutkimusohjelmia yhteistyössä kansainvälisten ja kansallisten rahoittajaorganisaatioiden kanssa siten, että niiden vaikuttavuus kasvaa ja Suomen tieteelliset vahvuusalueet voimistuvat.
Akatemia osallistuu niihin ERA-NET -verkostoihin, joihin osallistuminen on suoma-laisen tutkimuksen kannalta tarkoituksenmukaista, jotka toteuttavat Akatemian strategisia tavoitteita ja joilla on myönteistä vaikutusta sekä suomalaisen että eurooppalaisen tutkimuksen kehittymiseen ja kansainvälistymiseen. Akatemia arvioi osallistumisesta saatavaa hyötyä sekä välttää kansallisten ja kansainvälisten ohjelmien päällekkäistä käynnistämistä.
4. Tutkijanuran kansainvälistäminen
Akatemia edistää yhteistyössä yliopistojen kanssa Suomen ja muiden maiden tutkijakoulujen verkottumista ja yhteistyötä. Akatemia pitää tärkeänä, että tutkijakoulut luovat valmiuksia kansainväliseen tutkimusyhteistyöhön ja tutkimustyön tekemiseen ulkomailla.
Akatemia tukee eri tavoin tutkijoiden liikkuvuutta osana johdonmukaista tutkijanuraa. Erityistä huomiota kiinnitetään post-doctoral -vaiheeseen. Tätä varten Akatemia kehittää liikkuvuusohjelman. Akatemia toimii aktiivisesti liikkuvuuden esteiden ja hidasteiden poistamiseksi yhteistyössä Euroopan alueen ja kansallisten tahojen kanssa.
5. Tieteen näkyvyys
Akatemia on aktiivinen tiedepolitiikan asiantuntija ja tekee tiedettä sekä rahoittamaansa tutkimusta kansainvälisesti tunnetuksi. Akatemia tukee suomalaisten tutkijoiden tutkimustyötä ulkomailla ja osallistumista kansainvälisiin yhteishankkeisiin. Akatemia kannustaa suomalaisia tutkijoita osallistumaan kansainvälisten tieteellisten järjestöjen toimintaan ja tieteellisten konferenssien johtotehtäviin.
Akatemia edistää suomalaisen tutkimuksen kansainvälistä näkyvyyttä käyttämällä hakemusten arviointiin kansainvälisesti tunnettuja ja arvostettuja asiantuntijoita.
Akatemia vaikuttaa omilla toimillaan siihen, että kansainvälinen tieteellinen yhteistyö on avointa maailman tiedeyhteisön kaikille jäsenille, että tieteellinen tieto siirtyy ja on hyödynnettävissä kaikkialla ja että tiede perustuu yhteiseen globaalietiikkaan.
6. Suomen Akatemian rooli tiedepoliittisena toimijana
Akatemia kehittää kansainväliseen toimintaan liittyvää strategista kumppanuutta yliopistojen kanssa ja jatkaa aktiivista yhteistyötä ministeriöiden, tutkimuslaitosten, Tekesin, Sitran ja elinkeinoelämän kanssa. Akatemia solmii strategisia kumppanuuksia ulkomaisten rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Akatemia vahvistaa rooliaan aktiivisena toimijana Euroopan unionin tutkimus- ja kehittämistyössä sekä kehittää valikoivaa yhteistyötään keskeisten Euroopan ulkopuolisten tiedemaiden kanssa.
Akatemian aktiivinen kansainvälinen toiminta, strategiset valinnat sekä kansallinen ja kansainvälinen yhteistyö avaavat mahdollisuuksia tutkijoiden kansainväliselle tutkimusyhteistyölle sekä parantavat Suomen kansainvälisen toiminnan vaikuttavuutta ja suomalaisen tutkimuksen kilpailukykyä Pohjoismaiden ja Euroopan tasolla sekä globaalisti.
Akatemia kehittää jatkuvasti kansainvälistä toimintaansa. Se arvioi kriittisesti kansainvälisen toiminnan tuloksia, resursseja ja vaikuttavuutta. Akatemian tieteelliset toimikunnat tekevät omaa kansainvälistä toimintaansa koskevia priorisointeja ja strategisia valintoja.