Suomen Akatemian yhteistyö Brasilian kanssa
Suomen Akatemia ja Brasilian kansallinen tiede- ja teknologianeuvosto (Conselho Nacional de Desenvolvimento Científico e Tecnológico, CNPq) allekirjoittivat yhteistyösopimuksen toukokuussa 2008. Tavoitteena on laadukas ja molempia osapuolia hyödyttävä tutkimusrahoitusyhteistyö. Yhteistutkimushankkeita rahoittamalla pyritään tukemaan pitkäaikaista tutkimusyhteistyötä suomalaisten ja brasilialaisten tutkimusryhmien välillä sekä edistämään tutkijoiden liikkuvuutta. Lisäksi on mahdollista järjestää yhteisiä tieteellisiä seminaareja ja työpajoja.
Heinäkuussa 2008 Akatemia ja yhteistyökumppani CNPq järjestivät Brasiliassa tutkivan työpajan, jonka teemoina olivat energian tutkimus, metsän tutkimus ml. selluloosa ja paperi, kasvinjalostus ja virologia sekä mikroelektroniikka ja fotoniikka. Työpajan tavoitteena oli identifioida yhteisiä vahvuusalueita ja kiinnostuksen kohteita sekä valmistella Akatemian ja CNPq:n yhteistutkimushankehakuja. Samalla ne tarjosivat tutkijoille mahdollisuuden verkostoitua keskenään.
Lisätietoja rahoitusyhteistyöstä Brasilian kanssa.