Yhteinen ohjelmasuunnittelu
Yhteinen ohjelmasuunnittelu (engl. Joint Programming) on yksi komission keskeisistä aloitteista eurooppalaisen tutkimusalueen vahvistamiseksi. Rakenteilla on uudenlainen toimintatapa, jonka tavoitteena on lisätä tutkimus- ja tutkimusrahoitusyhteistyötä Euroopassa muutamilla yhteiskunnallisesti merkittävillä avainalueilla.
Tavoitteet
Lähtökohtana yhteisessä ohjelmasuunnittelussa ovat suuret eurooppalaiset tai maailmanlaajuiset haasteet, joita ei voida ratkaista vain kansallisin toimin.
Tavoitteena on yhdistää, vahvistaa ja laajentaa nykyisiä aloitteita ja toimia. Kyseessä ei siis ole uusi rahoitusmuoto vaan uudenlainen toimintatapa merkittävien tutkimuskokonaisuuksien valmistelemiseksi ja toteuttamiseksi. Rahoitus saadaan kansallisia resursseja yhdistämällä, mikä voi sisältää tutkimusorganisaatioiden omia panostuksia ja/tai rahoittajaorganisaatioiden tutkimusrahaa. Kukin jäsenmaa valitsee itse, mihin yhteisiin aloitteisiin se haluaa lähteä mukaan.
Hyödyt
Etuna nykytilanteeseen verrattuna on eri maiden tutkimusosaamisen, rahallisten resurssien, tutkimuslaitteistojen, -aineistojen ja -tuloksien entistä tehokkaampi hyödyntäminen. Lisäarvoa tuo myös mahdollisuus kooltaan mittaviin ja aihepiiriltään kattaviin ja pitkäjänteisiin kokonaisuuksiin sekä parempi koordinaatio ja yhteistyö eri maiden välillä. Näin voidaan parantaa eurooppalaisen tutkimustoiminnan vaikuttavuutta ja tehokkuutta.