Eurooppalainen tutkimusalue

Euroopan unioni rahoittaa tutkimus- ja kehitystoimintaa tutkimuksen puiteohjelmista. EU kehittää t&k-toiminnalle suotuista toimintaympäristöä muun muassa poistamalla rajat ylittävän tutkimusyhteistyön esteitä. Tavoitteena on, että kansalliset ja alueelliset t&k-politiikat sekä unionin toimet tukevat toisiaan ja siten synnyttävät edellytyksiä avoimille tutkimuksen sisämarkkinoille,  ns. eurooppalaiselle tutkimusalueelle (European Research Area, ERA).

Suomen Akatemia osallistuu aktiivisesti tiedepoliittisena asiantuntijana, tutkimusrahoittajana ja kansallisena viranomaisena EU:n toimintaan. Eräitä avaintoimintoja ovat tutkimusohjelmien verkottaminen ja avaaminen, huippututkimuksen tukeminen, tutkijoiden liikkuvuuden kehittäminen, naisten tutkijanuran edistäminen, kansainvälisen yhteistyön vahvistaminen sekä tutkimusinfrastruktuurien yhteiskäytön ja rakentamisen koordinoinnin lisääminen.

Puiteohjelmat
Akatemia toimii kansallisena yhteysorganisaationa EU:n tutkimuksen puiteohjelmissa – nykyisin EU:n 7. puiteohjelma - yhdessä Tekesin kanssa.

ERC
EU:n 7. puiteohjelman yksi uusi ulottuvuus on perustutkimus. Perustutkimuksen rahoittamisesta vastaa Euroopan tutkimusneuvosto (ERC).

Lue lisää ERC:n rahoitusmahdollisuuksista ja hakijoiden kokemuksista.

Tutkimuksen infrastruktuurit
Tutkimuksen infrastruktuureilla tarkoitetaan sellaisia tutkimuksen kannalta oleellisia fyysisiä ympäristöjä. Eurooppalaisessa infrastruktuuripolitiikassa toimijana on European Strategy Forum on Research Infrastructures (ESFRI). Euroopan unionin puiteohjelmat tukevat mm. infrastruktuurien yhteiskäyttöä, tutkijoiden pääsyä hyödyntämään infrastruktuureja ja uusien infrastruktuurien rakentamista.

Tutkimusorganisaatiot ja tutkimuksen yhteistyöjärjestöt

EU-yhteistyön lisäksi Akatemia toimii useiden Euroopassa sijaitsevien kansainvälisten tutkimusorganisaatioiden ja tutkimuksen yhteistyöjärjestöjen suomalaisena yhteystahona. Akatemia osallistuu monin eri tavoin eurooppalaisen yhteistyön edistämiseen.

ERA-NETit
Akatemia on mukana ERA-NETeissa. ERA-NET on EU:n tutkimuksen kuudennen puiteohjelman rahoitusmuoto, jolla kehitetään kansallisten tutkimusohjelmien ja tutkimuksen rahoittajien yhteistyötä.

Yhteinen ohjelmasuunnittelu
Yhteinen ohjelmasuunnittelu (engl. Joint Programming) on yksi komission keskeisistä aloitteista eurooppalaisen tutkimusalueen vahvistamiseksi. Rakenteilla on uudenlainen toimintatapa, jonka tavoitteena on lisätä tutkimus- ja tutkimusrahoitusyhteistyötä Euroopassa muutamilla yhteiskunnallisesti merkittävillä avainalueilla.

Viimeksi muokattu 8.2.2012