ERA-NET NEURON


Terveyden ylläpitäminen on yksi ihmiselämän tärkeimpiä asioita ja myös kansalaisten perustarve kaikkialla maailmassa. Biolääketieteellinen ja terveystutkimus muodostavat tärkeän perustan terveellisen elämän edistämiselle. Monien  sairauksien joukossa aivotoiminnan häiriöt ovat merkittävä syy elämänlaadun heikentymiseen. Maailman terveysjärjestön (WHO) arvioiden mukaan yli miljardi ihmistä kärsii keskushermoston toimintahäiriöistä. Erityisesti teollistuneissa maissa väestön keskimääräisen odotettavissa olevan eliniän noustessa myös hermostorappeumasairauksien määrä lisääntyy nopeasti. 

Sairauksiin liittyvä neurotieteen tutkimus ja sen soveltaminen diagnostisiksi ja terapeuttisiksi menetelmiksi on erittäin tärkeää. ERA-NET NEURON on EU:n 6. puiteohjelman hanke sairauksiin liittyvän neurotieteen tutkimuksen rahoittamiseksi. NEURON on tarjoaa foorumin EU:n jäsen- ja jäsenehdokasmaiden tutkimus- ja terveysministeriöille sekä rahoitusorganisaatioille.

ERA-NET NEURONiin osallistuu 15 partneria ja 4 seuraajajäsentä 12 eri maasta. Verkoston koordinaatiosta vastaa Saksa. ERA-NET NEURONin Komissiolta saama rahoitus on 2,7 miljoonaa euroa vuosille 2007 – 2010.

Vuonna 2008 NEURON avasi yhteishankehaun Neurodegenerative Diseases of the Central Nervous System, johon myös Suomen Akatemia osallistui.

Viimeksi muokattu 24.11.2008

Lisätietoja

 

Ohjelmapäällikkö
Mika Tirronen
Ohjelmayksikkö
p. +358 40 702 7462