ERA-AGE 2

ERA-AGE ERA-NET (European Research Area in Ageing Research) on eurooppalaisten organisaatioiden muodostama yhteistyöverkosto, joka aloitti toimintansa vuonna 2004 tutkimuksen kuudennen puiteohjelman rahoituksella. Tutkimuksen seitsemännestä puiteohjelmasta rahoitettu ERA-AGE 2 käynnistyi vuonna 2009. Hanketta koordinoi Sheffieldin yliopisto Isossa-Britanniassa. ERA-AGE 2 -verkoston tavoitteena on jatkaa eurooppalaisen tutkimusalueen kehittämistä ikääntymisen tutkimuksen alalla.

ERA-AGE järjesti ensimmäisen yhteisen, ikääntymistutkimuksen tutkijatohtoreille suunnatun haun vuonna 2007. FLARE 2 -haku (Future Leaders in Ageing Research 2) avautuu heinäkuussa 2010 (ks. lisätiedot). Kukin ohjelman rahoittamiseen osallistuva organisaatio rahoittaa oman maansa tutkijatohtorit. Suomalaisista rahoittajista haussa ovat mukana Suomen Akatemian terveyden tutkimuksen toimikunta ja kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta.

Hankkeen johtoryhmän suomalaisjäsenet
Tiedeasiantuntija Anu Nuutinen, Suomen Akatemia
Yksikön johtaja Mikael Fogelholm, Suomen Akatemia

TulostaViimeksi muokattu23.06.2010
Tulosta Kerro tästä sivusta muille Sisältökartta Omien tietojen muuttaminen Kirjaudu sisään

Lisätietoja


tiedeasiantuntija
Anu Nuutinen 
Terveyden tutkimuksen yksikkö
p. 040 527 3442

Yksikön johtaja
Mikael Fogelholm
Terveyden tutkimuksen yksikkö
p. 050 526 1844    

 

Suomen Akatemia © 2007 Vilhonvuorenkatu 6, PL 99, 00501 Helsinki. Puhelin (09) 774 881, faksi (09) 7748 8299