Neutronitutkimus nousee maailmalla
Suomen Akatemia julkaisi hiljakkoin Suomen tieteen tila ja taso -raportin, jonka mukaan Suomi pitää perää pohjoismaiden tieteessä. Fysiikan ja kemian
parissa työskenteleville tämä ei tullut yllätyksenä. Ratkaisuehdotuksena raportissa esitetään mm. tutkimuksen kansainvälistämistä ja tutkimuksen
infrastruktuurien parantamista. Samoin korostettiin opiskelijoiden mukaan saamista kansainväliseen verkottumiseen jo opiskeluaikoina. Tuskinpa moni on
näistä asioista eri mieltä.
Vierailu vaikkapa Chalmersin teknillisessä korkeakoulussa tai Ångströmin laboratoriossa havainnollistaa nopeasti merkittävät erot suomalaisessa ja
ruotsalaisessa tutkimusympäristössä. Tilastoista en tiedä, havaintojeni mukaan ruotsalaiset panostavat kokeelliseen tutkimukseen huomattavasti enemmän
kuin suomalaiset. Ruotsalaisten toinen vahvuus löytyy suurista tutkimuskeskuksista, kuten synkrotronisäteilytutkimuskeskus Max-Labista. Suomi on sentään tässä mukana. Tällaiset tutkimuskeskukset ovat elintärkeitä niin soveltavalle kuin perustutkimukselle. Niissä nivoutuu yhteen niin kokeellinen kuin
teoreettinen tutkimus. Euroopassa tällaisia tutkimuskeskuksia ovat mm. neutronisirontamittauksien alalla maailmaan kärkiryhmään kuuluva Iso-Britannian
Rutherfordin ja Appletonin laboratorio ja Yhdysvalloissa Argonnen kansallinen laboratorio.
Synkrotronisäteilykeskusten ohella toinen maailmalla voimakasta kasvua elävä ala ovat neutronisirontamittauskeskukset. Niissä laitteistoja käytetään niin
materiaalifysiikan, lääketieteen, biologian kuin vaikkapa arkeologian tutkimuksessa. Laitteistojen käyttäjäkunta muodostuu akateemisista ja teollisuuden tutkijoista. Teollisuuden puolelta elektroniikan komponenttien ja metalliteollisuuden edustajat ovat aktiivista käyttäjäkuntaa. Kysyntä laitteille on
kovaa, ja mittauskeskuksia päivitetään. Korkean teknologian laitevalmistajille tämä on tarjonnut omat markkinansa: mittauskeskukset ostavat mittauslinjoihinsa räätälöityjä laitteistoja, osan he rakentavat itse.
Ruotsiin ollaan rakentamassa massiivista neutronisirontamittauskeskusta, European Spallation Source (ESS). Pohjoismaista Tanska ja Norja ovatkin
lähteneet hankkeeseen mukaan. Nyt olisi Suomella asian osalta uudelleenharkinnan paikka. Onkin syytä kartoittaa Suomessa työskentelevien opiskelijoiden, tutkijoiden ja suomalaisten yritysten kiinnostusta hankkeeseen. Samalla on tarkoituksenmukaista saada Suomelle aktiivisempi rooli nykyisten
neutronisirontalaitteistojen käytössä. Tällaisten laboratorioiden tarjonta on laajaa ja sinne pääsee, kun näkee vaivaa. Varmaan moni laskennallisenkin
puolen tutkija ja opiskelija, kokeilijoista puhumattakaan, haluaa testata työnsä tuloksien paikkansapitävyyden. Omien havaintojeni mukaan kynnyksenä on
usein tiedon puute: joko laitteistojen olemassaolosta ei tiedetä tai vähintäänkin pääsy mittauslaitteille mielletään hankalaksi. Näin ei asia ole ja
tavoitteeksi täytyisikin asettaa koostetun tiedon tarjoaminen. Ajoissa liikkeellelähtö on etu tässäkin asiassa.
Johannes Frantti
Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu
Teknillisen fysiikan laitos