Markku Laakso: Kliininen tutkija - uhkaako PAIDS?

29.08.2008

Molekyylilääketiede on mullistanut lääketieteen viimeisten vuosikymmenien aikana.  Muutos ei koske ainoastaan tutkimusta, vaan myös käytännön lääketiedettä. ’Bedside’-potilasdiagnostiikka on täydentynyt laboratorio- ja kuvantamislääketieteellä. Perinteinen kliininen tutkija, jonka vahvuus aikaisemmin oli anatomian, fysiologian ja patofysiologian tuntemuksessa, on väistymässä molekyylilääketieteen aikakautena tutkijalla, joka tuntee ilmiöt solu- ja molekyylitasolla. Tämä kehitys on välttämätöntä, sillä aikaisempi sairausprosesseja kuvaileva tutkimus on jo vuosia sitten tullut tiensä päähän. Sillä lähestymistavalla ei sairauksien syntyä pystytty selvittämään. Tarvitaan uudenlaista ajattelua ja uusia lähestymistapoja.    

LDL-reseptoritutkimuksistaan Nobelin palkinnot voittaneet professorit Joseph Goldstein ja Michael Brown ovat jo vuosia kiinnittäneet huomiota kliinisten tutkijoiden muuttuvaan asemaan. He ovat koulutukseltaan lääkäreitä ja kliinikkoja, mutta tehneet tutkimustyönsä jo 1970-luvulta lähtien käyttämällä perustieteiden menetelmiä. Sattuvasti ne ovat kuvanneet uuden syndroomaan, jota he kutsuvat PAIDS -syndroomaksi (Paralyzed Academic Investigator’s Disease Syndrome).  Tämän syndrooman aiheuttaa kliinikkolääkäreiden puutteellinen tutkijakoulutus.  Kliininen tutkija ei pääse sairauksien syiden tutkimuksessa eteenpäin ilman moderneja tutkimusmenetelmiä. PAIDS-syndrooman voi välttää ainoastaan kartuttamalla tietoa perustieteistä ja opettelemalla molekyylilääketieteen perusmenetelmiä. Muita ohjeita välttää tätä syndroomaa eivät nämä nobelistit tarjoa. 
  
Kliinisen tutkijan asema on haastava. Kliininen tutkija saa aiheensa kliinisistä ongelmista, ja niiden ratkaisemiseen tarvittava metodiikka on tapauskohtaisesti etsittävä. Kliinisen tutkijan on yhdistettävä perustieteet ja kliininen lääketiede, mikä ei ole helppoa. Perustieteiden metodien hallitsemisen lisäksi tutkijan on oltava yhteistyökykyinen, sillä kukaan ei voi hallita kaikkia kliiniseen tutkimukseen tarvittavia taitoja ja metodeita. Verkostoituminen ja työnjako ovat tämän päivän kliinisen tutkimuksen perusedellytyksiä. Tutkimusongelmat pitäisi lisäksi koota laajemmiksi tutkimusohjelmiksi, sillä ’kriittinen massa’ on menestyksellisen kliinisen tutkimuksen perusedellytys. Tutkimus tehdäänkin nykypäivänä tutkimusryhmässä ja ryhmien välisessä yhteistyöverkostossa. Yksinään kammiossaan puurtavan tutkijan malli on historiaa.

Miksi motivoida opiskelijoita valitsemaan kliinisen tutkijan vaativa tie?  Siksi, että lääketieteen tulevaisuus myös maassamme riippuu ratkaisevasti kliinisistä tutkijoista.  Tutkimus antaa myös käytännön kliiniseen työhön syvemmän otteen. Potilashoito ei voi olla ’Käypä hoito’ –suositusten rutiininomaista noudattamista, vaan jokainen potilastapaus on pienoiskoossa ratkaistava tutkimusongelma. Mikä on oireitten ja löydösten takana?  Mikä on se mekanismi, jolla sairaus on syntynyt?

Mikä on ’road map’ kliinisen tutkimuksen edistämiseen?  Ensimmäinen askel on kliinisen tutkimuksen olennaisen ytimen ymmärtäminen. Kliininen tutkimus on kliinisesti relevanttien potilasongelmien ratkaisemista käyttämällä kaikkia tarpeellisia menetelmiä, mukaan lukien perustieteiden menetelmät. Aikaisemmin sovelletut menetelmät eivät riitä eikä menneisyyteen ole paluuta. Molekyylilääketieteen perusteiden opiskelu tarjoaa erinomainen tilaisuuden kohentaa kliinisen tutkimuksen tasoa ja kilpailukykyä maassamme. 
 
Markku Laakso, akatemiaprofessori
Kliininen laitos / Sisätaudit
Kuopion yliopisto

Aiemmin ilmestyneitä blogeja