Lea Sistonen: Taakasta inspiroivaan opettamiseen

29.1.2009

Huippututkimus ja opetus eriytyvät helposti Suomessa. Sitä ei saisi tapahtua, sillä hyvä tutkija voisi olla myös hyvä opettaja, jos häntä ei rasiteta liikaa opettamisen, tutkimisen, kansainvälisen uran ja valtavien hallinnollisten velvollisuuksien ristipaineessa. Opetustyötä tehdään omalla persoonalla ja työssä vaaditaan samoja ominaisuuksia kuin tutkijanakin: sitkeyttä, uteliaisuutta, kyseenalaistamista.

Kukaan ei voi vain ryhtyä huippututkijaksi. Se syntyy pitkällisen työn tuloksena. Jokainen on käynyt läpi perus- ja jatko-opinnot ja syventänyt osaamistaan ulkomailla. Ei saisi unohtaa, että kehitykseen ovat vaikuttaneet hyvät opettajat.  Tärkeimmät oivallukset ovat saattaneet syntyä inspiroivalla luennolla tai laboratoriossa.

Näen opettamisen jatkumona. Jos Suomessa pääsee omalla alallaan pitkälle, olisi velvollisuus jakaa saamiaan tietoja ja kokemuksia eteenpäin opettamalla.

Tutkijan työssä käy helposti niin, että kanssakäymistä syntyy vain tutkijaopiskelijoiden kanssa. Kontakti nuorempiin vuosiluokkiin jää olemattomaksi. Jos taas keskittyy opettamiseen, tutkimustyö kärsii. Balanssin löytäminen on vaikeaa, lähes mahdotonta. Vähitellen huomaa karttavansa opettamista. Se on ikävää, sillä opiskelijoilta saa valtavasti. Uudet vuosiluokat kyseenalaistavat totuttuja ajattelutapoja ja laittavat kokeneenkin opettajan ja tutkijan selkeyttämään omaa kysymyksenasetteluaan. Opiskelijat haastavat konkreettisesti kristallisoimaan tärkeimmät kysymykset.

En usko, että yliopistossa opettavalla tulee olla laajat pedagogiset opinnot. Nykyään pedagogista näyttöä vaaditaan yhä enemmän varsinkin virkaa hakiessa. Näen, että laaja ja vankka kokemus tutkimustyöstä on erittäin oleellinen osa hyvää opettajuutta. Tutkimustyön tulisi jatkua läpi koko uran, sillä se antaa varmuutta myös opettamiseen. On tärkeää säilyttää ote tutkimuksen uusimpiin virtauksiin, sillä tieto etenee jatkuvasti. Kansainvälinen kokemus tuo myös oman ulottuvuutensa opetukseen. Maailmanlaajuisen verkoston syntyminen vaatii hyvin inhimillistä ja sosiaalista toimintaa muiden alan tutkijoiden kanssa. Tätä tietoa olisi tärkeää jakaa tuleville tutkijasukupolville.

Mielestäni yliopistossa opettaminen eroaa muusta opettamisesta. Kysymys on syvemmästä oppimisesta, kriittisestä kasvamisesta. Nykyään järjestetään aivan liikaa johdantokursseja, eikä asioihin päästä tarpeeksi syvälle. Maailmalla huippuyliopistoissa opettajan ja opiskelijan suhde on hyvin tiivis. Vuorovaikutus on oleellisessa roolissa. Asioihin syventymiseen ja aidon keskusteluyhteyden syntymiseen tulisi varata aikaa ja mahdollisuuksia.

Pidän kunniana sitä, että saan olla Suomen Akatemian tutkijaprofessorina. Tutkimuskaudella saa etäisyyttä normaaliin arkityöhönsä ja näkee monia asioita selvemmin. Opetus- ja tutkimustyön yhdistämisen vaikeus on käynyt yhä selvemmäksi. Ongelmalle on tehtävä jotakin, jotta opettajien inspiroimia huippututkijoita riittää Suomessa tulevaisuudessakin.

Lea Sistonen
Turun biotekniikan keskus ja biologian laitos Åbo Akademi