Kari Palonen: Tieteen ja politiikan ”objektiivisuus”

15.10.2008

Max Weber kirjoitti vuonna 1904 laajan artikkelin ”Die ‘Objektivität’ sozialwissenschaftlicher und sozialpolitischer Erkenntnis” Archiv für Sozialwissenschaft und Sozialpolitik -lehteen. Tuo Weberin kirjoitus on edelleen ehkä merkittävin puheenvuoro ihmistieteiden tieteenteoriaan.

Weber varoittaa lukijaa lainausmerkeillä. Hän tekee selväksi, mitä hän ei tarkoita objektiivisuudella. Objektiivisuus ei Weberillä tarkoita tutkijan antautumista kohteen vietäväksi, tutkijan henkilökohtaista ominaisuutta, tutkijoiden yksimielisyyttä tai kultaista keskitietä, ei myöskään mitään Arkhimedeen pistettä, josta käsin tutkijoiden väliset kiistat voitaisiin ratkaista.

”Objektiivisuuden” Weber ymmärtää kysymykseksi siitä miten, tutkijoiden ja heidän teorioidensa välisiä kiistoja tulee käsitellä. Teoriakamppailut eivät ole poikkeus vaan sääntö. Ihmistieteiden kohteina ovat politiikka ja kulttuuri, joista tuleekin kiistellä. Objektiivisuus ei ratkaise teoriakamppailuja vaan tarjoaa periaatteen sille, miten kiistoja tulisi käydä. Weberin mukaan ”objektiivisuus” viittaa eräänlaiseen reilun pelin (fair play) ideaan kiistojen käsittelyssä. Tieteessäkään asiakysymykset eivät ole erotettavissa henkilöiden kamppailuista.

Akateemisia kiistoja voidaan lukea retorisina kamppailuina. On tavallista käsittää tieteelliset kiistat ohimeneviksi ilmiöiksi ja ”tieteellinen keskustelu” eräänlaiseksi katharsikseksi, joka tuottaa yhteisymmärrystä. Epideiktisen retoriikan mallissa akateemisille auktoriteeteille voi joko taputtaa tai jättää taputtamatta. Siten tiede koostuu peräkkäistä yhtenäisistä muodeista. Muotien ylivaltaa on lievennetty joko erotuomarimenettelyn (forensinen retoriikka) tai eri koulukuntien kompromissien (diplomatian retoriikka) avulla. Edellinen peittää kiistojen syvyyden ja jälkimmäinen sementoi ne.

Weber puoltaa teoriakiistojen avointa käsittelyä reilun pelin periaatteen mukaisesti. Tämän retoriikan moderni malliesimerkki on parlamentti. ”Parlamentaarinen” menettely seuraa deliberatiivisen retoriikan periaatetta tarkastella asioita pro et contra: minkä tahansa esityksen monipuolinen arviointi edellyttää esitysten etujen ja heikkouksien erittelyä vaihtoehtoisista perspektiiveistä. Weberin retorinen tieteenteoria ja parlamentarismin puolustus yhdistyvät selvimmin hänen pamflettinsa ”Parlament und Regierung im neugeordneten Deutschland” (1918) jaksossa, jossa hän kritikoi virkailijain ”asia-, palvelus- ja salatietoa”, vaatii sen parlamentaarista kontrollia ja esittää sen vahvistamiseksi erilaisia klassisen retoriikan ja Englannin parlamentin esikuvien mukaisia toimia.

”Objektivisuus” toteutuu siis paremmin parlamentaarisessa politiikassa kuin tieteessä. Kun objektiivisuus ymmärretään reilun pelin periaatteeksi ja parlamentti dissensuksen foorumiksi, tätä teesiä voi hyvin perustein puoltaa. Yliopistot tarvitsevat parlamentin kaltaisia pro et contra deliberoivia toimielimiä ja kiistelyn taidossa tutkijoilla on paljon opittavaa parlamentaarikoilta.

Akatemiaprofessori Kari Palonen
Poliittisen ajattelun ja käsitehistorian tutkija.
Hän toimii Jyväskylän yliopistossa Poliittinen ajattelu ja käsitemuutokset -yksikön johtajana.

Kuva: Petteri Kivimäki

Aiemmin ilmestyneitä blogeja