Seppo Ylä-Herttuala: Innovaatioyliopistosta University of Finland -verkostoon
(31.03.2008)
Suomi on hyvinvointiyhteiskunta, joka on kehittynyt huikeasti sodanjälkeisestä ajasta. EU:n myötä Suomi on loistavasti hyödyntänyt "varhaisglobalisaation" mukanaan tuomat mahdollisuudet. Ehkä siksi onkin vaikea hahmottaa, miksi nyt ollaan huolissaan Suomen tulevasta kilpailukyvystä.
Suomi on kuitenkin uusien haasteiden edessä, sillä aiemmin Suomi oli moniin muihin maihin nähden (esimerkiksi Ruotsi, USA, Japani) kiinniottajan asemassa, ja kehityksen suuntaviivoja oli helppo kopioida edelläkävijämailta. Nyt tilanne on muuttunut ja Suomesta on tullut ainakin tietyillä alueilla edelläkävijä eikä uusia malleja voida enää kopioida muualta.
Kansantalouden menestyksestä huolimatta Suomella on edessään uhkaava työvoimapula useilla eri aloilla. Suomi ei ole kärkisijoilla kansainvälisessä elintasokilpailussa, emmekä ole ainakaan toistaiseksi kyenneet houkuttelemaan suuressa määrin ulkomaisia sijoittajia, osaajia tai työpaikkoja. Pelkona on, että osaajat muuttavat länteen ja työpaikat karkaavat itään.
Innovatiiviset tutkijat huippuyksikön perusta
Valtiovalta onkin viimeaikaisilla päätöksillään sitoutunut voimakkaasti tutkimus- ja kehitystoiminnan tehostamiseen, sillä ideat, tuotekehitys ja korkea osaaminen ovat käytännössä tehokkain tapa säilyttää taloudellinen toimeliaisuus ja edelläkävijän asema. Näkyvin esimerkki tästä on ns. Innovaatioyliopiston synnyttäminen pääkaupunkiseudulle.
On kuitenkin selvää, että pelkillä hallinnollisilla toimilla ja päätöksillä ei luoda sen paremmin huippuyliopistoja kuin tulevia huippuyksikköjäkään. Tähän tarvitaan visionäärisiä tutkijoita, uusien kehittyvien alojen tunnistamista, pyyteetöntä yhteistyötä ja kilpailuun perustuvaa rahoituksen ohjausta.
Rahoituksen yksipuolinen lisääminen ei ole perusteltua
Innovaatioyliopistolle luvattu ylimääräinen toimintamääräraha, joka julkisuudessa liikkuneiden tietojen perusteella olisi 100 miljoonan euron luokkaa, on huikean suuri verrattuna koko muun ylipistolaitoksen perusrahoituksen lisäämiseen, joka hallituksen esityksen mukaan on vuosille 2008-2011 vain 20 miljoonaa euroa vuodessa.
Tuen määrän tekee erittäin problemaattiseksi myös se, että Innovaatioyliopisto ei kooltaan ole mitenkään ylivertainen vaan samaa luokkaa kuin esimerkiksi Jyväskylän yliopisto. Hyvä esimerkki rahoituksen epäsuhdasta on myös perusteilla oleva Itä-Suomen yliopisto, jossa Kuopion ja Joensuun yliopistojen yhdistäminen on saanut lisärahoitusta vain muutamia miljoonia euroja vuodessa.
Luvatut suuret rahat Innovaatioyliopistolle ovat sinänsä positiivinen merkki valtiovallan halusta ohjata todellista uutta rahoitusta tutkimus-, opetus- ja kehitystoimintaan. Resurssien yksipuolista lisäämistä vain yhdelle toimijalle muun yliopistolaitoksen jäädessä huomattavasti vähemmälle ei kuitenkaan voida pitää perusteltuna.
Tukea todellisen yhteistyön kehittämiseen
Medisiinarin silmin katsottuna yksi suurimmista voimavaroista, joka Suomen yliopistolaitoksessa on edelleen jäänyt hyödyntämättä, on eri yliopistojen, tutkimusryhmien ja opetuskokonaisuuksien valtakunnallinen yhteistyö. Itse olen kokenut tutkimustyössäni yhteistyön ja verkottumisen suomalaisten tutkijaryhmien kanssa erittäin tehokkaaksi tavaksi saavuttaa huipputuloksia ja järkeistää resurssien käyttöä.
Ehdotankin, että valtiovalta siirtäisi fokuksen ylisuuresta Innovaatioyliopiston tukemisesta eri yliopistojen tutkimusryhmien välisen todellisen yhteistyön tukemiseen ja kehittämiseen. Toinen merkittävä verkottumisen voimavara on yhteistyön lisääminen lähialueiden (esimerkiksi Ruotsin) yliopistojen tutkijaryhmien kanssa. Omat kokemukseni muun muassa Karoliinisen Instituutin tutkijoiden kanssa tehdystä yhteistyöstä ovat äärimmäisen positiivisia. Unohtaa ei myöskään sovi EU:n puiteohjelmien tuomia mahdollisuuksia.
Ennakkoluuloton valtakunnan kattava kehityspolitiikka suotavaa
Strategisen huippuosaamisen keskittymät (SHOK) ovat yksi esimerkki kehityksestä, joka voisi parhaimmillaan johtaa edellä mainitun tutkimusyhteistyön lisääntymiseen. Kuitenkin julkinen keskustelu on ainakin lääkekehityksen ja terveydenhuollon aloilla ollut viemässä SHOK:ia voimakkaasti pääkaupunkiseudulle, vaikka esimerkit menestyneistä biotech-alan uusista yrityksistä tulevat lähinnä pääkaupunkiseudun ulkopuolelta (esimerkkeinä Biotie ja Hormos/QuatRx Turussa, Fibrogen Oulussa, FIT Biotech Tampereella, Ark Therapeutics ja Jurilab Kuopiossa).
Peräänkuuluttaisinkin ennakkoluulotonta, koko valtakunnan kattavaa kehityspolitiikkaa, sillä muussa tapauksessa on suuri riski periferian yliopistojen putoamisesta toisen luokan yliopistoiksi. Paljon parempi vaihtoehto on kuitenkin eri toimijoiden parhaan osaamisen yhdistäminen ja aito fokusoituminen.
Päättäjiä saattaa ainakin lääkekehityksen alueella hämätä tuotteiden pitkä kehitysaika. Toisessa vaakakupissa on kuitenkin tuotteiden pitkä elinkaari, jollaisesta ei voida uneksiakaan esimerkiksi elektroniikan alueella. 1900-luvun alussa käyttöön tullut aspiriini ja toisen maailmansodan aikaan keksitty penisilliini ovat edelleen käytössä, mutta vastaavana ajankohtana kehitetyt radiot ja puhelimet ovat jo kauan sitten olleet museotavaraa.
Valtakunnan tasolla tarvitaan hallittua, fokusoivaa tiedepolitiikkaa, jossa pääasiassa kilpailuun perustuen tuettaisiin nimenomaan kotimaisten yliopistojen ja tutkimuslaitosten tutkimus- ja opetusyhteistyötä. Tässä prosessissa opetusministeriöllä, Suomen Akatemialla ja Tekesillä on keskeinen merkitys.
Biocenter Finland on uusi konsepti, joka voisi toimia valtakunnallisen kehityksen stimuloijana ja järkevän yhteistyön foorumina biotieteiden alueella. Toivonkin, että Biocenter Finlandin kehittämiseen suhtaudutaan vakavasti niin valtionhallinnon kuin eri yliopistojen ja tutkimuslaitosten taholla.
University of Finland -verkosto ratkaisuksi?
Innovaatioyliopiston sijasta olisi parempi harkita University of Finland -verkoston luomista, jonka eri puolilla Suomea sijaitsevat yksiköt voisivat toimia tehokkaasti yhteistyössä keskenään. Yhden suuren yliopistokokonaisuuden rahoitus- ja toimintaedellytysten turvaaminen yliopistojen taloudellisen aseman muuttuessa olisi luultavasti myös helpommin järjestettävissä. Esimerkkinä vastaavantyyppisestä järjestelmästä on Kaliforniassa toimiva University of California system, jossa yliopiston osat toimivat itsenäisesti eri kampuksilla ja eri kaupungeissa.
Koska suurten muutosten aikaansaaminen on tunnetusti vaikeaa ja aikaa vievää, University of Finland -konsepti voisi lähteä käyntiin esimerkiksi joiltakin helpommin rajattavilta alueilta kuten lääketieteistä. Toiminnan terävöittäminen Suomen kannalta keskeisillä osaamisen alueilla on välttämätöntä, jotta voimme tulevaisuudessa vastata Tyynenmeren alueen kehittymisen aiheuttamiin haasteisiin ja työpaikkojen siirtymiseen halvan työvoiman maihin.
University of Finland kykenisi ehkä lisäämään myös yrityspanostusten ohjautumista yliopistojen tutkimus- ja opetustoimintaan, sillä liian pienet toimijat eivät tässäkään mielessä ole riittävän kilpailukykyisiä kansainvälistä toimintaa ajatellen.
Seppo Ylä-Herttuala
Akatemiaprofessori
Haluatko kommentoida Seppo Ylä-Herttualan ajatuksia? Mene ystävällisesti keskustelupalstallemme.