Ilmasto ja pohjoiset meret

Palattuani juuri kotiin Kööpenhaminasta ilmaston vaikutuksia meriympäristöön käsitelleestä työpajasta, mielessäni pyörii lukuisia uusia ajatuksia ja tutkimusideoita. Tänä talvena on ollut paljon ilmastoskeptisiä kirjoituksia päivälehtien lukijapalstoilla. Tämä ei sinänsä ole outoa, koska näin kylmää on nykyään Pohjois-Euroopassa vain kahtena talvena 131:stä. Toisaalta vuosi 2010 oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian lämpimin, sillä vain täällä Pohjois-Euroopassa on paleltu kun taas muualla on hikoiltu.

Jotkut alueet tulevat kärsimään muita enemmän ilmastonmuutoksesta aiheutuvista ongelmista ja Itämeri on valitettavasti häviäjien puolella. Nykyisten korkeiden ravinnepitoisuuksien, laajojen hapettomien alueiden sekä suurten petokalojen kuten turskan vähenemisestä johtuen Itämeri on nimittäin harvinaisen huonosti valmistautunut tuleviin ympäristönmuutoksiin. Turska oli esimerkiksi yleinen Itämeressä vuonna 7000 e.Kr. vaikka vesi oli tuolloin 3 astetta nykyistä lämpimämpää. Lämpötilan nousu ei siis selitä turskan vähenemistä, vaan turskakanta on lähes kokonaan hävinnyt lähinnä ylikalastuksen seurauksena, ja se tulee katoamaan lopullisesti jos syvien vesien happikato jatkuu ja suolapitoisuus jatkaa laskuaan. Turskan munat tarvitsevat hapellista suolaista vettä kelluakseen ja säilyäkseen hengissä. Suolapitoisuuden lasku Itämeressä johtuu lisääntyneestä sadannasta sekä suolapulssien harvenemisesta.

Merten happamoituminen oli työpajassa yhtä suuren mielenkiinnon kohteena kuin voimakkaita muutoksia meriympäristössä aiheuttava lämpötilan nousu. Meriveden pH:n laskiessa eläimet ja kasvit altistuvat yhdelle lisästressitekijälle rehevöitymisen, lämpötilan nousun, suolapitoisuuden laskun ja saastumisen lisäksi. Työpajassa painotettiin paljon sitä, että ymmärtääksemme miten ilmastonmuutos vaikuttaa eliöihin luonnon oloissa, on erityisesti kokeellisessa työssä tärkeää samanaikaisesti huomioida useampia stressitekijöitä. Merten happamoituminen vaikuttaa eri lajeihin eri tavalla. Hyvä esimerkki on Itämeren yleisin myrkyllinen sinilevämme Nodularia spumigena. Tutkijat Kielin yliopistossa ovat osoittaneet että korkea hiilidioksidipitoisuus hidastaa Nodularian kasvua, millä saattaa olla mielenkiintoisia seurauksia koko Itämeren meriympäristölle. Samalla lajin tiedetään nimittäin viihtyvän lämpimässä vedessä. Miltä tulevaisuuden Itämeri tulee näyttämään? Onko luvassa laajoja sinileväkukintoja vai pääsevätkö korkeammista hiilidioksidipitoisuuksista hyötyvät lajit valloille?

Koska ongelma on alettu ottaa vakavasti vasta nyt, tiedämme tänään vielä hyvin vähän happamoitumisen vaikutuksista merten ekosysteemeihin. Mallit jotka simuloivat tulevaisuuden skenaarioita osoittavat, että prosessit eivät tule laantumaan, vaan meret lämpenevät ja happamoituvat entisestään. Vaikka paljon tutkimusprojekteja onkin jo saatu käyntiin, löytyy vielä paljon tutkittavaa erityisesti eri stressitekijöiden yhteisvaikutusten mekanismeista. Meillä ei ole varaa jättää happamoitumisen vaikutusten tutkimista tulevien aikojen huoleksi, ongelma on jo polttava!

Jonna Engström-Öst

akatemiatutkija, Aronia Coastal Zone Research Team,
Yrkeshögskolan Novia