Suomen Akatemia – Tietoa Akatemiasta

Suomen Akatemia rahoittaa korkealaatuista tieteellistä tutkimusta, toimii tieteen ja tiedepolitiikan asiantuntijana sekä vahvistaa tieteen ja tutkimustyön asemaa.

Pyrimme toiminnassamme siihen, että suomalainen tutkimus uusiutuu, monipuolistuu ja kansainvälistyy. Katamme kaikki tieteen ja tutkimuksen alat.

Luomme edellytyksiä tutkijankoulutukselle ja tutkijanuralle, kansainvälistymiselle ja tutkimustulosten hyödyntämiselle. Painotamme tutkimuksen vaikuttavuutta sekä uudenlaisia tieteellisiä avauksia rohkaisemalla tutkijoita esittämään perinteisiä rajoja rikkovia ja riskejä sisältäviä, mutta tieteellisesti korkeatasoisia rahoitussuunnitelmia.

Vuonna 2012 rahoitamme  tutkimusta 320 miljoonalla eurolla vuodessa. Rahoitushakemuksia vastaanotamme 1,1 miljardin euron arvosta vuodessa. Rahoittamissamme tutkimushankkeissa tehdään vuosittain noin 3000 tutkijatyövuotta yliopistoissa ja tutkimuslaitoksissa. 

Akatemialla on myönteinen yhteisökuva

Suomen Akatemian vahvuus on myönteinen perusimago. Tämä tulos ilmenee Akatemian vuoden alussa ja keväällä toteuttamista yhteisökuva- ja asiakastyytyväisyyskyselyistä. Kyselyt toteutti Taloustutkimus Oy.

Lue lisää