Pääjohtaja Raimo Väyrysen kommentti Suomen Akatemian tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta arvioineen paneelin ehdotuksista

30.8.2006

"Paneeli on paneutunut tehtäväänsä perusteellisesti ja syvällä asiantuntemuksella sekä käyttänyt hyväkseen runsaasti tausta-aineistoa suomalaisen tiede- ja innovaatiojärjestelmän eri aloilta. Paneelille on muodostunut huomattavan myönteinen yleiskuva Suomen Akatemiasta, sen toiminnasta ja toiminnan vaikutuksista. Paneeli tekee lukuisia mielenkiintoisia havaintoja ja kehittämisehdotuksia, jotka pääosin täsmentävät nykyistä kehittämislinjaa pikemminkin kuin tekevät kokonaan uusia ehdotuksia. On selvää, että niistä monia tullaan hyödyntämään Akatemian kehittämistyössä ja strategisessa suunnittelussa.
 
Merkittävä osa paneelin havainnoista ja suosituksista koskee enemmän Akatemian organisaatiota, toimintatapoja ja rahoitusmuotoja kuin suoranaisesti Akatemian rahoittaman tutkimuksen vaikuttavuutta. Vaikka  tutkimuksen 'vaikuttavuuden' oletetaan tavallisesti kohdistuvan Akatemian ulkopuolella olevaan maailmaan, paneeli ei juurikaan tarkastele siellä tapahtuneita muutoksia, kuten tutkijamäärän kasvua, kilpailun lisääntymistä, yliopistojen tehtäväkentän laajenemista ja yliopistojärjestelmän –  sekä koko tutkimusjärjestelmän –  kehittämispaineita. Tällainen lähestymistapa olisi ollut liikaa vaadittu käytettävissä olleen ajan ja resurssien puitteissa.
 
Paneeli on hyvin tietoinen vaikeuksista käsitteellistää, saatikka mitata, tutkimuksen vaikuttavuutta. Aiheellisesti paneeli toteaa, että perustutkimuksen vaikuttavuuden arviointi on erittäin hankalaa ja että vaikuttavuus on moniuloitteista, eri aikaväleillä tapahtuvaa ja pääasiallisesti välillistä. 'Vaikuttavuus toteutuu tutkimustyöhön liittyvän opetuksen ja koulutuksen, tiedon vähittäisen kasautumisen ja sen aikaansaamien tietoisuuden muutosten yhtä hyvin kuin uusien toimintaperiaatteiden, teknologioiden ja tuotteiden kehityksenä', paneeli sanoo. Usein tutkija itse ei näe työnsä varsinaista vaikuttavuutta, vaan sen tekee ehkä vasta hänen seuraajansa. Täten tutkimuksen näköpiirissä olevaa hyötyä ei voikaan pitää yksiselitteisenä mittapuuna tehtäessä tutkimusrahoituspäätöksiä. Silti tutkimuksen vaikuttavuuden ja merkityksen selvittäminen on keskeinen ja tärkeä tutkimuspoliittinen kysymys.
 
Akatemia tutkimusjärjestelmässä
Akatemian rooli Suomen innovaatiojärjestelmässä on asiantuntijapaneelin arvion mukaan keskeinen. Tähän on helppo yhtyä, onhan Akatemian nimenomaisena tehtävänä toimia perustutkimuksen edellytysten turvaajana sekä laadun ja kansainvälisyyden edistäjänä.
 
Työryhmä kehottaa Akatemiaa kehittämään yhteistyömuotojaan yliopistojen kanssa. Akatemia onkin jo ryhtynyt toimiin edistääkseen tätä tavoitetta. Esimerkiksi huippuyksikköhakemuksia arvioitaessa ja rahoitusneuvotteluja käytäessä sekä Finland Distinguished Professor-rahoitusohjelmaa (FiDiPro) käynnistettäessä näin on tehty. Ei kuitenkaan ole syytä luoda asetelmaa, jossa yliopistojen ilmoittamat strategiset painotukset olisivat vaihtoehto tieteelliselle laadulle rahoitusperusteena. Tätä ei paneelikaan tarkoita, vaikka sen raportin eräät muotoilut viittaavat siihen, että yliopistoille halutaan antaa enemmän sananvaltaa rahoituksen suuntaamisessa. Käytännössä tämä tehtävä ei ole kuitenkaan helppo, sillä tosiasiassa yliopistot myös kilpailevat keskenään tutkimusrahoituksesta, eikä muita koordinaatioelimiä kuin Akatemia ole tässä kilpailussa olemassa.
 
Tästä riippumatta Akatemia on valmis tukemaan yliopistoja niiden tutkimuksen laadun ja omaleimaisuuden kehittämisessä. Kokemus osoittaa, että esimerkiksi huippuyksikkövalinnat ovat myönteisellä tavalla strukturoineet tutkimusjärjestelmää ja yliopistojen sisäistä toimintaa. Akatemia uskoo, että FiDiPro-ohjelmalla on samankaltaisia vaikutuksia. 
 
Kuten työryhmä toteaa, yliopistojen oman tutkimusrahoituksen niukkuus vähentää olennaisesti myös Akatemian myöntämän rahoituksen vaikuttavuutta. Yliopistoilla tulisi olla enemmän voimavaroja esimerkiksi yhteisrahoitteisia hankkeita varten. On yhteisen edun mukaista saada käyttöön kaikki olemassa oleva tieteen korkeatasoinen henkinen ja aineellinen kapasiteetti.  Tässä suhteessa Akatemian rahoitus toimii resurssina, mutta saa oikein toteutettuna aikaan myös uusia kerrannaisvaikutuksia.
 
Paneelin ehdotus Akatemian hallituksen kokoonpanon muuttamisesta lisäämällä (tiedeyhteisön) ulkopuolisten jäsenten määrää ei Akatemian kokemusten valossa vaikuta loppuun asti ajatellulta. Perustutkimuksen rahoituksesta päättämisen on syytä vastedeskin perustua nimenomaan tieteelliseen laatuun. Tämä ei sulje pois tarvetta kehittää Akatemian keskusteluyhteyksiä keskeisten tieteellistä tietoa käyttävien tahojen kanssa. 
 
Akatemian sisäisen työskentelyn kannalta on myönteistä merkitystä sillä, että tieteellisten toimikuntien puheenjohtajat ovat hallitustyöskentelyn kautta luomassa yhteistä linjaa ja toisaalta toteuttamassa sitä omissa toimikunnissaan. Toimikuntien puheenjohtajat ovat valtioneuvoston määräaikaisesti nimittäminä 'ulkopuolisia' jäseniä hallituksessa kahden muun, elinkeinoelämää ja valtion tutkimuslaitoksia edustavien jäsenten lisäksi.
 
Akatemian tutkimusrahoituksen strategia ja rahoituksen taso
Paneelin mielestä Akatemian käytössä olevaa tutkimusrahoitusta tulisi lisätä. Olemme tästä samaa mieltä, kuten pääpiirteissään lisäyksen käytöstäkin (sitomaton hankerahoitus, tutkijatohtoriohjelma, akatemiatutkijan virat, infrastruktuurit ja tutkimuksen yleiskustannusosuus).  Olemme paneelin kanssa samaa mieltä myös siitä, että Akatemian käyttämiä rahoitusmuotoja tulee rationalisoida – esimerkiksi supistamalla huippuyksiköiden ja tutkimusohjelmien lukumäärää – samalla kun yksikkö- ja ohjelmakohtaista panosta kasvatetaan.
 
Asiantuntijapaneeli ehdottaa, että 'yhteiskunnan tarpeiden tulee näkyä…toimikuntien välisestä rahanjaosta päätettäessä ja tutkimusohjelmien valinnassa'. Tutkimusohjelmien osalta tilanne on selvä: näin olemme tehneet ja näin tulemme jatkossa tekemään.  Tutkimusohjelmat ovat hyödyllinen väylä kanavoida yhteiskunnassa havaittavat tarpeet tieteellisen tutkimuksen kohteeksi.
 
Ajatus, että yhteiskunnan tarpeita voidaan parhaiten tyydyttää säätelemällä toimikuntien välistä rahanjakoa, ei ole kiistaton. Tiettynä ajankohtana on vaikea osoittaa, mitä 'yhteiskunta' tarkkaan ottaen odottaa tieteelliseltä tutkimukselta. Kuten toimikuntien vastikään toteuttamat selvitykset havainnollisesti osoittavat, niillä kaikilla on kiistattomasti yhteiskunnallista vaikuttavuutta, osin luonteeltaan samanlaista (esimerkiksi asiantuntijoiden kouluttaminen), osin erilaista (esimerkiksi patentit vs. uusi tulkinta historiasta). Yhteiskunnallisten tarpeiden huomioiminen tapahtuu parhaiten kehittämällä tiedepoliittista ajattelua, sen tavoitteita ja tehokkaita rahoitusmuotoja.
 
Akatemia on 1990-luvun alusta lähtien pyrkinyt kasvattamaan yksittäisille tutkimushankkeille myönnetyn rahoituksen määrää ja onnistunut tässä kohtuullisesti. Samaan aikaan tutkijoiden lukumäärä on merkittävästi kasvanut ja tutkimusryhmien koko laajentunut jopa yli sadan hengen yksiköiksi. Näin ollen paneelin toivomus, että Akatemia nykyistä enemmän toimisi hankkeiden kokonaisrahoittajana,  ei tunnu realistiselta ratkaisulta, semminkin kun korkeatasoisten hakemusten lukumäärä on selvästi kasvanut. Sinänsä Akatemia on edelleen jatkanut linjaansa, jonka mukaan rahoitusta myönnetään isompina summina ja harvemmille.
 
Tutkimuksen rahoitusmuodot ja niiden kehittäminen
Paneelin ehdottamaa Akatemian rahoitusmuotojen lukumäärän vähentämistä selvitettiin perinpohjaisesti laajapohjaisessa rahoitusinstrumenttityöryhmässä, jonka työ valmistui keväällä 2005. Tässä prosessissa muutamia rahoitusmuotoja lakkautettiin ja joitakin liitettiin muiden osaksi. Uudistusta on toteutettu käytännössä vuoden 2006 alusta ja sen toteuttaminen jatkuu edelleen.
 
Rahoitusmuotojen mahdollisimman pieni lukumäärä on oikeansuuntainen, mutta ei yksiselitteinen tavoite. Tutkimuspoliittisten tavoitteiden toteuttamiseksi on tarpeen, että käytössä on riittävä määrä erilaisia rahoitusmuotoja, joilla voimavaroja voidaan kohdentaa. Esimerkiksi FiDiPro-rahoitusohjelma näyttää ensikokemusten valossa hyvin perustellulta vaikka se samalla lisää rahoitusmuotojen lukumäärää.
 
Sen lisäksi että asiantuntijapaneeli on esittänyt yleisiä kannanottoja Akatemian rahoitusmuotoihin, se on arvioinut kaikki keskeiset Akatemian rahoitusmuodot ja tehnyt suosituksia niiden kehittämiseksi. Pääosin ehdotukset vaikuttavat hyvin perustelluilta ja harkitsemisen arvoisilta. Useissa tapauksissa Akatemia on jo toteuttanut tai on toteuttamassa ehdotettuja toimenpiteitä. Pulmana on se, että joukossa on myös ristiriitaisia tavoitteita: esimerkiksi myöntöprosenttia on vaikea nostaa mikäli hankekokoa halutaan samalla suurentaa.
 
Sitomaton hankerahoitus
Hankerahoitusta on syytä lisätä, koska se on paras tapa vahvistaa tutkimuksen tieteellistä laatua ja vaikuttavuutta. Tärkeimpänä rahoituskriteerinä tulee jatkossakin käyttää tieteellistä laatua ja innovatiivisuutta. Entistä määrätietoisemmin tulee tutkimushankkeiden rahoitusperusteena ottaa huomioon tutkimus, joka innovatiivisesti pyrkii uusiin avauksiin jopa epäonnistumisen uhalla. Tämä on perusteltua nimenomaan tieteen mahdollisimman tehokkaan uusiutumisen kannalta. Tutkimuksellisen riskin ottajina voivat olla sekä nuoret että jo asemansa vakiinnuttaneet tutkijat.
 
Huippuyksikköohjelmat
Kuten paneeli ehdottaa, Akatemia on jo vähentämässä huippuyksiköiden lukumäärää. Samoin yksittäisille yksiköille myönnettävän rahoituksen määrää kasvatetaan. Paneelin ehdottama huippuyksiköiden kausien rajoittaminen kahteen on myös Akatemian hallituksen hyväksymä periaate. Akatemian kokemus kuitenkin osoittaa, että ongelman saattavat muodostaa 'uudet' yksiköt, jotka olennaisilta osin rakentuvat entisten yksiköiden työn tai tutkijahenkilöstön varaan. Useissa maissa huippuyksiköiden rahoituskaudet ovat pidempiä kuin Suomessa.
 
Tutkimusohjelmat
Paneelin mainitsema tutkimusohjelmien sisällöllinen hajanaisuus on  todettu monessa tutkimusohjelma-arvioinnissa. Ohjelmien koherenssia on pyritty lisäämään määräämällä ohjelmille niiden koordinoinnista vastaavat ohjelmapäälliköt. Koherenssia edistää myös ohjelmien aikaisempaa huolellisempi valmistelu ja valinta, mitä tavoitellaan Akatemian sisäisen organisaation uudistamisella. Ohjelmien tavoitteenasettelua ollaan Akatemiassa terävöittämässä ja menettelytapoja jäntevöittämässä.
 
Ohjelmien lukumäärän vähentäminen ja niiden sisältämien hankkeiden koon kasvattaminen ovat Akatemiassa myös meneillään. Joissain tapauksissa ohjelmille saattaa olla perusteltua myöntää toinen kausi, ja niin on tehtykin. Pääsäännöksi siitä ei käytössä olevilla resursseilla ole. Kokemustemme mukaan tutkimusohjelmien koordinaatiosta vastaavat tehokkaimmin Akatemiassa toimivat ohjelmapäälliköt.  Mikäli koordinaatiovastuu kuitenkin annetaan Akatemian ulkopuoliselle taholle, se ei saisi olla ohjelmassa rahoitettava tutkimusryhmä.
 
Tutkimusvirat ja tutkijatohtorit
Paneelin tekemiin ehdotuksiin (virkojen lukumäärän lisääminen, tutkijakausien rajoittaminen yleensä yhteen jne.) on helppo yhtyä. Tutkijanuratyöryhmän esittämä akatemiatutkijalle tarjottava yhteisrahoitteinen toinen kausi edellyttää lisäresursseja yliopistojen ja Akatemian yhteistyön lisäksi. Paneeli esittää tutkijatohtoreiden lukumäärän lisäämistä, mikäli Akatemialle osoitetaan tätä tarkoitusta varten lisärahoitusta. Tähän Akatemia voi yhtyä.
 
Tutkijakoulut
Paneelin tutkijakoulujärjestelmän hallintoa koskevat ehdotukset ovat kannatettavia. Akatemia yhtyy esitykseen, jonka mukaan 'tutkijakoulujen valintaprosessi ja vastuu niiden valtakunnallisesta seurannasta, arvioinnista ja laadun kehittämisestä…voitaisiin siirtää kokonaan Suomen Akatemialle'. Tämä antaisi parhaat edellytykset kehittää järjestelmää kokonaisuutena ja hallita entistä paremmin tutkijan uran kehittämistoimia. Tutkijakoulujen määrällisiä ja laadullisia tavoitteita koskevat päätökset kuuluvat luonnollisesti opetusministeriölle.
 
Yrittäjyys ja tutkijoiden liikkuvuus työelämässä
Paneelin mielestä akateemisen maailman ja yrityssektorin välillä tapahtuvan tutkijoiden liikkuvuuden tukeminen ei kuulu Akatemialle, vaan Tekesille. Lain mukaan Akatemian tehtäviin kuitenkin kuuluu, muun ohella, edistää tieteellisen tutkimuksen hyödyntämistä, missä sektoreiden välinen tutkijaliikkuvuus on yksi keino.  Suomalaisen tutkimusjärjestelmän pahimpia pullonkauloja on tutkijoiden vähäinen liikkuvuus kansainvälisesti ja kansallisesti eri tutkimuspaikkojen ja sektoreiden välillä.
 
Akatemian rahoitusmuotojen uudistuksen yhtenä osana syksyllä 2006 on ensimmäistä kertaa haettavana rahoitusta, jonka turvin väitellyt tutkija voi määräajaksi siirtyä esimerkiksi yliopistosta yrityksen palvelukseen tai päinvastoin. Hankkimiensa kokemusten pohjalta Akatemia tulee arvioimaan, miten tämä uusi rahoitusmuoto vastaa siihen kohdistettuihin odotuksiin. Se voi esimerkiksi avata tutkijoille täysin uusia urapolkuja ja lisätä yritysmaailman kiinnostusta tutkijakoulutuksen saaneiden palkkaamiseen. Uusien tohtoreiden lukumäärän pysyessä jatkuvasti korkealla tasolla heidän työllistämisensä yliopistojen ja tutkimuslaitosten ulkopuolella on välttämätöntä. Odotamme, että sektorien välistä liikkuvuutta edistävillä rahoitusmuodoilla saavutettava hyöty ylittää selvästi niiden kustannukset.
 
Kansainvälinen yhteistyö
Kuten paneeli toteaa, kansainvälisyys ja liikkuvuus ovat luonteva osa kaikkea Akatemian toimintaa. Paneeli esittää, että Akatemian tulee tukea kansainvälistä tutkimusyhteistyötä ensisijaisesti päärahoitusmuotojensa kautta. Tästä olemme samaa mieltä. Lisäksi todetaan, että tutkijankoulutus ulkomailla tulisi pääsääntöisesti sisällyttää tutkimusrahoituspäätöksiin. Vaihtoehdon toteuttaminen järkiperästäisi Akatemian rahoitusmuotoja. Toisaalta tämä rahoitusmuoto on yksi niistä harvoista, joita nuoret tutkijat voivat Akatemiasta itse hakea ja siten aloittaa tutkijanuralle välttämätön itsenäistyminen. Jo pelkästään tutkimuksen monimuotoisuuden ja uusiutumisen näkökulmasta mahdollisuus on syytä säilyttää.
 
Paneelin suosituksen mukaisesti Akatemia on ryhtynyt moniin toimiin lisätäkseen ulkomaisten tutkijoiden määrää suomalaisissa tutkimusryhmissä ja tutkijakouluissa. Samaan suuntaan vaikuttaa myös FiDiPro-hanke. Alustavien kokemusten valossa oletettavaa on, että tämä rahoitusmuoto on monin tutkimuspoliittisesti merkittävin tavoin vaikuttava (uusien luovien tutkimusympäristöjen rakentuminen, kansainvälisen vuorovaikutuksen lisääminen, tutkijanuran edistäminen, yliopistojen profiloituminen).
 
Paneeli ehdottaa rahoitusohjelmaa täydennettäväksi siten, että Suomeen voitaisiin houkutella lupaavia nuoria tutkijoita. Ajatus on hyvin perusteltu, ja maailmalta tulijoita löytyisi runsaasti. FiDiPro-rahoituksen alkuvaiheista saatavien kokemusten avulla voidaan tarkemmin arvioida tämäntapaisen rahoitusmuodon vaikutuksia. On kuitenkin syytä huomatta, että jo nyt nuoret ulkomaiset tutkijat voivat hakea sekä tutkijakouluihin että tutkijatohtorien paikkoja.
 
Infrastruktuurien ylläpito ja kehittäminen
Paneeli suosittelee pysyvää järjestelmää ja menettelytapoja tutkimuksen infrastruktuurien kehittämistä ja ylläpitämistä varten. Viimeisen parin vuoden aikana Akatemia on pyrkinyt aktiivisesti edistämään kansallista infrastruktuuripolitiikkaa, missä tarvitaan nykyistä järjestelmällisempää valintaprosessia ja laajempaa rahoituspohjaa. Akatemian omat voimavarat eivät riitä yksin kantamaan vastuuta tieteellisen infrastruktuurin rahoittamisesta Suomessa. Sen kehittämisessä tarvitaan läheistä yhteistyötä yliopistojen ja tutkimuslaitosten sekä muiden rahoittajaorganisaatioiden kanssa. Toiminnan on oltava samalla osa eurooppalaista ja kansainvälistä infastruktuuripolitiikkaa. Asian kannalta on erityisen myönteistä, että tiede- ja teknologianeuvosto on useissa kannanotoissaan ottanut sen omakseen.

Suomen Akatemian toiminnan seuranta- ja arviointijärjestelmä
Akatemia jatkaa eri tavoin suomalaisen tieteen tilan ja tason seuraamista ja arviointia. Meneillään on prosessi, joka poikkeaa perinteisen tieteen tila ja taso -julkaisun tuottamisesta, mutta joka tuottaa uusia tapoja hahmottaa samaa asiaa. Asiantuntijapaneelin ja toimikuntien vuonna 2006 tekemä työ tutkimuksen vaikuttavuuden arvioimiseksi on osa tätä prosessia ja kehitystyötä.  Paneelin esittämällä tavalla on kuitenkin syytä harkita jatkossa palaamista kokonaisvaltaisempaan katsaukseen ja arvioon Suomeen tieteen tilasta ja tasosta.
 
Suomen Akatemian hallintoviraston tiedepoliittinen selvitysyksikkö toimi Akatemiassa 1990-luvulla. Tuolloin saadut kokemukset osoittivat, ettei tämä järjestely parhaalla mahdollisella tavalla palvellut Akatemian strategisia tai arviointi- ja seurantatavoitteita. Akatemia on organisoinut tehtävän omaksi toiminnokseen,  johon kuuluu myös ennakointiin ja vaikuttavuuteen liittyvät kysymykset. Lisäksi tiedepoliittisia toimintoja on järjestetty  horisontaalisesti kattamaan kaikki toimikunnat ja tieteenalat. 
 
Valmisteilla olevan uuden strategiansa pohjalta Akatemia tulee arvioimaan oman organisaationsa kehittämistarpeita eri aloilla, mukaan lukien tiedepoliittinen suunnittelu- ja kehitystyö. On selvää, että tällaisten toimintojen merkitys kasvaa tulevaisuudessa, mutta niitä voidaan toteuttaa myös Akatemian ulkopuolella, esimerkiksi yliopistoissa toimivissa yksiköissä.
 
Akatemia kiittää asiantuntijapaneelia sen tekemästä erittäin arvokkaasta työstä. Sen hyvin punnittu analyysi on meille tärkeä. Voimme luvata, että se tulee vaikuttamaan Akatemian toimintaan ja tehtäviin ratkaisuihin. Paneelin esityksen mukaisesti vastaava harjoitus on syytä toistaa myös tulevaisuudessa."
 
Lisätietoja: pääjohtaja Raimo Väyrynen, p. (09) 7748 8 8210
 
Viestintäjohtaja Maj-Lis Tanner
Suomen Akatemian viestintä
maj-lis.tanner(at)aka.fi
p. (09) 7748 8347