Tieteen trendit

(12.11.2012)

Tutkimuksen tekeminen on inhimillistä toimintaa. Siksi se on altis myös muoti-ilmiöille ja trendeille. Tiede pyrkii selvittämään kaiken olevaisen syvimmän olemuksen. Se etenee kohti tätä tavoitetta saavuttaen uusia, entistä luotettavampia ja täsmällisempiä tuloksia. Se ei kuitenkaan tapahdu lineaarisesti, vaan etenemisessä voi olla hyppäyksiä, joskus myös käänteitä, jotka pistävän tieteen pyörät menemään taaksepäin – mutta vain hetkeksi. Kun Thomas Kuhn kuvasi tieteen kehitystä, hän puhui paradigmoista ja niiden muuttumisen kautta syntyvistä vallankumouksista.

Vallankumoukset ovat tieteessäkin harvassa, mutta arjen tasolla tapahtuu pienempiä, usein huomaamattomia muutoksia ajattelutavoissa, metodeissa ja tavassa ilmaista asioita. Trendikkyys on ehkä epäsovinnainen sana kuvaamaan tieteen muutoksia ja muoti-ilmiöitä, mutta niiden jonkinasteinen tiedostaminen, vainu sille mikä on nyt in ja mikä out, tasoittaa tietä menestykseen tieteen kilvoittelussa. Toisaalta tuuliviirimäinen kaiken uuden perässä juokseminen tuskin on kestävä periaate tieteen tekemisessä.

Trendejä on periaatteessa kahdenlaisia, tieteen sisäisiä ja tieteen ulkoisia. Tieteen sisäiseen kehittymiseen vaikuttavat eritoten metodologiset innovaatiot. Jos tutkija onnistuu kehittämään uuden tavan tutkia jotakin tärkeää asiaa, hänestä voi tulla sitaatiokunkku. Hyvä esimerkki tästä on Risto Näätäsen kehittämä mismatch negativity -testi, joka on johtanut valtavaan määrään tieteellisiä tutkimuksia ja käytännön sovelluksia. Sanan vallankumous käyttö tässä yhteydessä on liioiteltua, mutta hyvällä syyllä voidaan puhua todella merkittävästä metodologisesta innovaatiosta, jolla on ollut valtava vaikutus alan tutkimukseen.

Suuria metodologisia edistysaskeleita on tehty viime vuosina nanoteknologian ja geenien sekvenssointitekniikoiden kehittämisessä. Kehittyneet menetelmät ovat avanneet aivan uudenlaisia tutkimuksellisia mahdollisuuksia, joita tuhannet ehkä kymmenet tuhannet tutkijat ympäri maailmaa ovat hyöntäneet. Parhaimman hyödyn uusista metodeista saavat ne, jotka ovat valppaita ja lähtevät ensimmäisten joukossa käyttämään uusia tekniikoita. Tämä edellyttää valppautta myös tieteen rahoittajilta, koska uusien metodologisten innovaatioiden hyödyntäminen vaatii usein myös kehittyneempiä tutkimuslaitteistoja.

Humanistisissa tieteissäkin tutkimusinfrat voivat olla menestystekijä. Kyse ei ole useinkaan laitteista vaan aineistosta, jotka ovat joko uudessa käytettävämmässä muodossa tai ovat aikaisempaa merkittävästi laajemmat. Nykyteknologia mahdollistaa laajojen kieliaineistojen eli korpusten kokoamisen ja käyttämisen. Tämän ansiosta korpuslingvistiikasta on tullut nouseva lingvistiikan ala. Englannin kielen VARIENG- huippuyksikön menestyksessä uudenlaisten kielikorpusten luomisella ja käyttämisellä on ollut ratkaiseva merkitys. Minulla on itselläni ollut samanlainen etulyöntiasema venäjän kielen tutkimuksessa. Saimme varhain käyttöömme poikkeuksellisen laajan venäjän kielen korpuksen, jota venäläiset kielentutkijat eivät olleet löytäneet tai heidän yliopistoilla ei ollut resursseja tai ymmärrystä ostaa tarvittava lisenssi. Kehitimme nopeasti korpuksen käytössä tarvittavia tekniikoita ja näin pääsimme ensimmäisinä mässäilemään kieliaineistolla, joka oli satakertainen muiden tutkijoiden käyttämiin.

Erityisen selvästi tieteen sisäiset trendit näkyvät yhteiskuntatieteellisessä tutkimuksessa. Välillä ovat muodissa kvantitatiiviset metodit, jotka tarjoavat johtopäätösten tueksi yksiselitteistä numeerista dataa. Tällainen lähestymistapa vastaa käsitystä uskottavasta ja luotettavasta tieteestä. Aika ajoin kuitenkin voittaa näkemys, jonka mukaan näin saadut tulokset voivat olla sinänsä tarkkoja, mutta ne eivät kuvaa asioiden oikeaa olemusta koko laajuudessaan. Siksi käykin muodikkaaksi käyttää kvalitatiivista lähestymistapaa ja tapaustutkimuksia, joiden avulla päästään pureutumaan paremmin asioiden varsinaiseen ytimeen.

Tieteen sisäisiin trendeihin voi vaikuttaa myös teemojen saama glooria tiedeyhteisössä. Siihen puolestaan vaikuttavat myös muiden ihmisten näkemykset, koska tutkijat eivät todellakaan elä kammoissaan vaan ovat alttiita tiedeyhteisön ulkopuolisille vaikutteille.  Usein kaukainen ja näkymätön vetää enemmän puoleensa kuin se mikä on tässä ja nyt kaikkien nähtävillä. Siksi historiallisten ajanjaksojen ja näkymättömien pienhiukkasten tutkimisessa on erityistä hohtoa. Ne ovat asioita, joista ihmisillä ei ole kokemuspohjaista tietoa, siksi kaikki on uutta ja ihmeellistä. Arkisten asioiden tutkiminen tuntuu vähemmän kiehtovalta. Niiden kohdalla uusi tieto voi olla banaaleja itsestäänselvyyksiä tai sitten siihen ei haluta uskoa, koska se on ristiriidassa arkitietämyksen kanssa. Tavallisten ja poikkeuksellisten ilmiöiden vetovoiman ero näkyy siinä, että flunssan ja hyttysten tutkijoita on vähemmän kuin geneettisesti periytyvien tautien ja susien tutkijoita. Kielentutkimuksessa kaihdettiin pitkään arkisen kielenkäytön lainalaisuuksien tutkimusta. Sen sijasta tutkittiin muinaisia kielimuotoja ja murteita.

Tutkijat tekevät työtään useimmiten veromaksajien varoilla. Siksi he ovat päättäjien suopeuden armoilla. Tutkijat saavat rahoitusta vain jos poliittiset päättäjät uskovat, että tutkimusten tekeminen kuuluu sellaisen yhteiskunnallisen toiminnan piiriin, jota tulee rahoittaa yhteisillä verovaroilla. Jotta tälle rahoitukselle olisi hyvät perusteet, päättäjät haluaisivat mielellään nähdä mittareita, jotka osoittavat saatujen tulosten hyödyllisyyden. Kun puhutaan tieteen ulkopuolisista kansainvälisistä trendeistä, niin vaatimus tutkimuksen vaikuttavuudesta on ehkä kaikkien tärkein sellainen juuri nyt. Se on asia, jota korostetaan kaikkien maiden tiedepolitiikassa.

Tieteen yhteiskunnallisen vaikuttavuuden vaatimus saatetaan kokea tutkijamaailmassa ahdistavalta. Vallalla on syvä usko siihen, että tiede palvelee parhaiten yhteiskuntaa, jos se saa kehittyä omaehtoisesti sisäisten lainalaisuuksiensa mukaan, tieteen omaa logiikkaa noudattaen, kuten juuri ilmestyneessä Antti Hautamäen ja Pirjo Ståhlen toimittamassa kirjassa asia ilmaistaan. Tämä näkemys on tietyltä osin perusteltu. Yksipuolinen temaattinen ohjailu ei ota huomioon sitä tosiasiaa, että me emme tiedä, mitkä alat ovat tärkeitä kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden kuluttua. Siksi tarvitaan korkeatasoisen uutta luovan tutkimuksen laaja-alaista tukemista. Painoalapolitiikka ja tiukka temaattinen ohjailu voi pistää tutkijoiden koko armeijan tutkimaan aiheita, jotka muutaman vuoden päästä osoittautuvat harhapoluksi. Toisaalta on myös totta, että tutkijat eivät aina huomaa riittävän nopeasti sellaisia tutkimusaiheita, joilla olisi selkeää yhteiskunnallista relevanssia. Siksi järkevään tiedepolitiikkaan kuuluu myös jonkinasteista temaattista ohjailua.

Kun pohditaan yhteiskunnallisen relevanssin vaikutusta tutkimuksen painotuksiin, mielenkiintoisen alueen muodostaa lääketiede eri osa-alueineen. Tieteen sisäisten trendien mukaan ehdoton ykkösala on geneettinen lääketiede. Sen alan parhaat tutkijat ovat sitaatioiden määrissä ylimmässä A-luokassa ja sitä kautta tutkijakunnan arvostuksen kärjessä. Tilanne selittyy osin alan metodologian nopealla kehittymisellä, mikä on johtanut suurin julkaisumääriin ja korkeisiin impaktilukuihin. Ehkä alaan liittyy myös edellä mainittu glooriaefekti. Jos tutkimuksen vaikuttavuus ja kansantaloudelliset vaikutukset olisivat määräävä tekijä, tärkeimpinä tutkimusaloina pidettäisiin todennäköisesti psykiatriaa ja elämäntapoihin liittyvien pehmeiden hoitomuotojen tutkimusta. Tämän alan tutkimukset eivät kuitenkaan johda kovin näyttäviin ja yksiselitteisiin tuloksiin johtuen muun muassa siitä, että tiukkarajaisia kaksoissokkokokeita on usein mahdotonta toteuttaa aukottomasti. Kuitenkin jos yhteiskunnallinen vaikuttavuus saisi määrätä tutkimuksen painotukset, nämä alat olisivat tutkimuksen ja rahoituksen keskiössä. Vastaavia erimerkkejä voitaisiin esittää muiltakin tutkimusaloilta. Tämä kertoo siitä, että vaikka yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta puhutaan paljon, tieteen sisäiset trendit vaikuttavat tutkimuksen painotuksiin yhtä lailla joskus enemmänkin. 

Suomen tieteen tila -raportin yhteydessä tehtiin mielenkiintoinen selvitys siitä, miten Suomen Akatemian hankerahoitus suuntautuu ihmiskunnan suurten haasteiden aloille. Taustalla oli Akatemian hallituksen tekemä linjaus, jossa määriteltiin kuusi laajaa yhteiskunnallista haastetta, jotka ovat pohjoinen ilmasto ja ympäristö, kestävä energia, kulttuurien vuoropuhelu, terve arki kaikille, oppiminen ja osaaminen mediayhteiskunnassa sekä väestön ja yksilön ikääntyminen.

Kun selvitettiin, kuinka paljon tutkimusrahoitusta Akatemia on jo suunnannut näille aloille, paljastui kiintoisia asioita. Akatemia on vuosittain rahoittanut yli sataa näihin aloihin liittyvää tutkimushanketta. Odotuksenmukaisesti osoittautui, että kaikki kuusi haasteeksi määriteltyä teema-aluetta ovat hyvin poikkitieteellisiä niin että ne kaikki ulottuvat useiden toimikuntien alueille. Tulos kertoo siitä, että tutkijat ovat ajan hermolla ja valitsevat ilman ulkopuolista ohjailuakin teemoja, jotka ovat yhteiskunnallisesti merkittäviä. Tämä on tärkeä havainto. Tulos kertoo myös valittujen teemojen trendikkyydestä, mutta ennen kaikkea se viestittää siitä, että tutkijoilla on luontainen kyky nähdä tutkimuksen relevanssi yhtenä tekijänä tutkimusaiheiden valinnassa.

On syytä erikseen mainita, että Tieteen tila -raportissa ei selvitetty, missä määrin tutkijat olivat yhteistyössä tiedon käyttäjien kanssa. Tämä onkin tutkimusjärjestelmämme heikoin lenkki. On toki tutkijoita, joilla on kiinteät suhteet akateemisen maailman ulkopuolelle, mutta se ei ole vielä kaikkialla vakiintunut tapa. Uskon, että näiden siteiden vahvistaminen on seuraava iso trendi suomalaisessa tiedepolitiikassa. Samalla kun pidämme tiukasti kiinni siitä, että Suomessa tarvitaan laaja-alaista korkeimmat kansainväliset laatukriteerit täyttävää perustutkimusta, tutkijoilta edellytetään entistä tiiviimpää yhteistyötä tiedon käyttäjiin, olivatpa he sitten päättäjiä tai elinkeinoelämän edustajia – uutta tietoa janoavaa suurta yleisöä unohtamatta.

Arto Mustajoki
Helsingin yliopiston professori ja
Suomen Akatemian hallituksen puheenjohtaja