Tieteen tila, missä kirimisen varaa?

Suomen tieteen tilassa ja tutkimuksen resursseissa on pitkällä tähtäimellä tapahtunut myönteistä kehitystä. Emme kuitenkaan voi paukutella henkseleitämme, sillä parantamisen varaa on juuri julkistetun Tieteen tila 2012 -raportinkin mukaan. Kansainvälisesti tarkasteltuna Suomessa on pääsääntöisesti pienehköjä ja hajallaan olevia tutkimusyksiköitä. Onko Suuri ja Mahtava sitten aina parasta?

Olen itse saanut todistaa suomalaisen ilmatieteen nousua kansainvälisesti korkealle tasolle. Tämä ei ole tapahtunut ministeriöiden tai yliopiston rehtoreiden mahtikäskyllä, vaan yhteistyöhaluisten toimijoiden vapaaehtoisuuden kautta. Alan keskeiset vaikuttajatahot ovat jakaneet vision: hynttyyt yhteen lyömällä olemme kaikki voittajia. Tämä on myös vaatinut meiltä itsekuria; kaikki osapuolet eivät voita joka osaottelussa, mutta liigavoittoa voimme juhlia yhdessä. Menestystä on saavutettu julkaisutoiminnassa, rahoituskilpailussa, yritysten kanssa tehdyissä hankkeissa, yhteiskunnallisen vaikuttavuuden kautta ja hyvien tutkijoiden/opiskelijoiden houkuttelemisessa alalle. Ennen suomea puhuvasta yhteisöstämme on kasvanut monikulttuurinen kansainvälisine professoreineen ja kansainvälisten hankkeiden johtorooleineen.

Suomessa on jo olemassa muutamia tutkimuslaitoksista, yliopistoista ja yrityksistä koostuvia kovan luokan osaamiskeskittymiä; esimerkkeinä Otaniemen tekniikka, Kumpulan ilmakehätieteet tai Joensuun metsäala. Myös yliopistojen fuusiot ovat lisänneet kriittistä massaa, ja keskittyminen entistä enemmän strategisille vahvuusaloille tulee edesauttamaan menestystä tulevina vuosina. On tärkeää, että Suomen Akatemian kaltaiset rahoittajat edesauttavat osaamiskeskittymien muodostamista. Osaamisesta on myös kyettävä ulosmittaamaan yhteiskunnallisesti merkittäviä tutkimustuloksia sekä yritystoiminnan kaupallista menestystä. Edellisessä tutkimuslaitosten ja yliopistojen yhteistyö on avainasemassa, jälkimmäisessä yritysyhteistyö TEKES-rahoituksineen. Osaamiskeskittymien aikaansaaminen edellyttää ennakkoluulottomuutta ja yhteistyökykyä. On toivottavaa, että mahdollinen tutkimuslaitosten uusi rahoitusmalli ei tuota juopaa eri toimijoiden välille samasta rahasta kilpailtaessa, vaan sen avulla voidaan päinvastoin edesauttaa yhteenliittymien syntyä.

Suomi on maantieteellisesti Euroopan periferiaa, mutta entä henkisesti? Historiallisesti tarkasteltuna Suomi on korkean sivistyksen ja tieteen maana äskettäin puusta pudonnut. Meillä ei ole angloamerikkalaisten synnyinlahjana saatua suuren tiedemaan identiteettiä valmiina. Vain yksi tieteen Nobel ei anna aihetta rehvasteluun. Olemmeko edelleenkin periferiaa? Aikoinaan Kuopiossa dosenttiluentoja pitäessäni korviini tarttui slogan ”Maailman paras Kallaveden tällä puolen”. Oma kokemukseni on, että meillä on taipumus vähätellä osaamistamme ja saavutuksiamme verrattuna erityisesti pohjoisamerikkalaisiin kollegoihimme. Usko omiin voimiin ja joskus hullunrohkea taivaiden tavoittelu on paikallaan.

Tutkimusmaailma on myös kokenut murroksen. Muutama vuosikymmen sitten paras tutkija puursi itsekseen kammiossaan. Nyt menestyneimmät elävät on-line muiden maailman huippujen kanssa.  Tähän asemaan pääsemiseksi on tarvittu osaamista, markkinointitaitoja ja sosiaalisia taitoja. Usein parhaat professorit ja tutkimusjohtajat omaavat myös hyvät johtamis- ja organisointikyvyt. Tämä muutos näkynee tulevien vuosien rekrytointikriteereissä.

Yhteenvetona uskon suomalaiseen tekemisen tapaan: olemme kansainvälisesti tarkasteltuna rationaalisia, uutteria ja yhteistyökykyisiä yli organisaatiorajojen. Hyvä Haltija voisi vielä lahjoittaa meille hieman kansainvälisiä vuorovaikutustaitoja ja riskinottokykyä. Yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten voimavaroja yhdistämällä voimme päästä vielä nykyistäkin pidemmälle.

Professori Petteri Taalas
Pääjohtaja, Ilmatieteen laitos
Hallituksen puheenjohtaja, Itä-Suomen yliopisto